Keräsin blogista 10 juhlapöytään sopivaan reseptiä, koska tästä alkaa tiukka juhlakausi. Toivottavasti tämä antaa helpotusta kiireen keskelle.
Alun perin pyhäinpäivää on vietetty 1. marraskuuta, kuten monissa maissa edelleen, mutta Suomessa sitä vietetään välille 31.10.–6.11. osuvana lauantaina. Siitä syystä halloweenia vietetään tänä vuonna moneen eri aikaan.
No ensi viikonloppu on pyhäinpäivä ja suuri juhlakausi käynnistyy. On pyhää, pikkujoulua, itsenäisyyspäivää, adventtia ja vaikka mitä. Pimeydelle vastapainoa – ihanaa!!!
Nauttikaa!
Hirven ulkofile ja punaviinirisotto
Tomi Björckin -kirjasta napattu juhlapöytään hyvinkin kelvollinen herkku. Tämän voi aivan hyvin tehdä myös naudan ulkofileesta jos hirveä ei satu olemaan saatavilla.
Kantabrian pataa
Vähän arkisempia aineksia, mutta aivan ihanaa myös juhlapöytään kun isompi porukka kokoontuu nauttimaan kunnon possupataa.
Maa-artisokkakeittoa alkuun ja pääruoaksi kukkoa viinissä sitruunapolentan kera
No ei ihan kukkoa, mutta kanaa kuitenkin ja pitkään uunissa haudutettuna.


Oliiveilla kuorrutettu porsaan sisäfile
Älä annan ulkonäön pettää. Tämä on sisäisesti kaunis annos. Oliivikuorrutus päällä antaa possulle hyvän maun.
Sienirisotto
Maailman paras sienirisotto, jonka voi tehdä mistä sienistä vain. Yleensä tämä tehdään herkkutateista, mutta tässä tapauksessa suppiksista. Sieniä voi laittaa myös aika lailla enemmänkin, jos niitä paljon on.
Itämainen lihapata
Lämmittäviä mausteita ja täyteläisiä makuja. Perheemme suosikkipata ja nähty myös joulupöydässä mukana.
Kiinalainen palapaisti
Itämaista herkuttelua, täyteläisiä makuja ja juuri sopivasti mausteita.
Perjantain viinivinkki
Viinivinkiksi pyhälle voisi olla astetta parempi eli tyylikäs
Torresin Mas La Plana 2010 49,90€ Alko
Täyteläinen, runsas, mausteinen, kirsikkaa ja savua.
Lisää viinivinkkejä löydät täältä.
Toivottavasti näistä löytyi apuja viikonloppuun!
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
2 comments
Nyt on pakko kysyä, kun noin ihanan näköisiä lautasia tuossa maa-artisokkakeitto kuvassa, mitä sarjaa ne ovat?
Ne on Villeroy Bochin Vanha Luxemburg (Vieux Luxemburg) -sarjaa. Olen sitä saanut pikku hiljaa lahjaksi eli on edelleen myynnissä 🙂