Dippadaa dippadii 🙂 🙂 🙂
Olen kirjoitellut Hellan ja viinilasin välissä -blogia aktiivisesti kohta kaksi vuotta ja tämänpäiväinen Cisionin listaus oli aivan uskomaton juttu. En olisi ikinä voinut uskoa kaksi vuotta sitten, että olisin tänään Suomen TOP 10 -ruokablogi listalla. Elämä tuo tullessaan mitä ihanampia yllätyksiä ja tämä on taas yksi niistä. Rakastan ruokaa ja kirjoittamista, kun vielä tulisi se päivä, että tästä saisi palkkaa. Kaikki näyttää olevan mahdollista, tämä päivä todisti sen.
Kiitokset teille ihanat lukijani, teitä on valtava määrä ja uusia lukijoita tulee päivittäin lisää.
Cision listasi Top 10 -ruokablogit Suomessa tammikuussa 2013
1.Pastanjauhantaa
2. Campasimpukka
3. Siskot kokkaa
4. Kaikki äitini reseptit
5. Appelsiineja ja hunajaa
6. Chocochili
7. Liemessä
8. Omenaminttu
9. Hellan ja viinilasin välissä
10. Unelias kokki
Tällä hetkellä blogissa ilmestyy kevennettyjä reseptejä. Kolmen kuukauden projekti hellan ja kahvakuulan välissä jatkuu, saadaanko ruokabloggaaja kuntoon, se nähdään maaliskuussa.
Projektin jälkeen lupaan ottaa viinivinkit takaisin, kokkailla herkullista grilliruokaa ja syödä vähän vähemmän. Keväällä perustetaan kasvimaata ja aletaan kesämökin remontti – sinne pitää saada keittiö keittokomero tai ainakin joku paikka, missä voi kokkailla. Toivottavasti matkallekin päästään, tänä vuonna on monta suurta merkkipäivää, joita pitää juhlia. Yritän myös entistäkin enemmän panostaa kuvien laatuun.
Nyt on kyllä aika tiukka paikka, tekisi melkein mieli avata kuohuva – ehkä lasillinen olisi sallittua tässä tilanteessa!
22 comments
Paljon onnea sinne! Samat iloiset fiilikset minulla, mutta työpäivä huomenna estää vielä poksauttamasta jalon juoman korkkia 😀
Kiitos ja onnittelut myös sinulle 🙂 Taitaa jäädä poksauttamatta minullakin, otan viherjuoman tilalle 🙂
Aivan loistavaa!!! Hurjan paljon onnea 🙂
Kiitos Johanna! Ihan uskomaton juttu.
Onnea vaan sinnekin !Oli todella kiva yllätys löytyä tuolta listalta:)
Kiitos ja suuret onnittelut myös sinulle! Oli todellakin yllätys minulle 🙂
EVVK !!!!!!!!!!!!!!!!!!
Hienoa! hyvä lista…! 😉
Kiitos, niin onkin 😉 Onnittelut myös sinulle!
Upeeta, Johanna! Onnea!
Kiitos Hannele! Tuli niin sanotusti puskista, mutta niinhän ne parhaat asiat taitavat tulla 🙂
Onnittelut! Oikeaan osui Cision!
Kiitos ja niiaus! Ihania yllätyksiä aina välillä tupsahtelee ja tämä oli aika iso sellainen 🙂 Mukavaa viikonloppua!
Jee! Onneksi olkoon ja kyllä tämä yhden lasillisen paikka on (jos pystyt jättämään siihen yhteen)! Viikonloppuna.
Kiitos Katja! Kippistin eilen viherjuomalla. Tähän on tultu – menee maine viinibloggajana, jos tieto leviää 🙂
Onnea Onnea, en yhtään ihmettele että olet tuolla listalla 🙂 hauskaa viikonloppua!
Kiitos Susanna 🙂 Hauskaa viikonloppua myös sinulle!
Onnea, todella ansaittu listaus! Nyt on ehdottomasti sallittua juhlistaa laatukuohulla!
Kiitos ja ihan näin meidän kesken, nautin eilen lasillisen samppanjaa.
Huh, onneksi vain yhden ettei mennyt överiksi 😉
Onnea! Ansaittu paikka listalla. Olet tehnyt kovasti työtä tämän eteen. Nyt on ehdottomasti lasillisen paikka on se sitten laatukuohuvaa tai vihersmoothieta.
Kiitos Katri 🙂 Tuli sitten varmuuden vuoksi kippisteltyä molemmilla. Oli tämä aika hieno juttu!