Hunajainen sinappibroileri, jonka valmistus ei vie kauan, mutta sopii vaikka juhlapöytään. Lisukkeeksi sopisi riisi, uuniperuna, perunamuusi ja aika moni muukin.
Käytin ensimmäisen kerran paistomittaria kanafileiden. Koska olin leikannut kanafileet puoliksi olivat palaset suht pieniä, mutta paistomittari toimi hyvin. Broileri jäivät meheväksi ja arvioitu paistoaika jäi hieman pienemmäksi. Paistomittari kannattaa tökätä broilerifileen paksuimpaan kohtaan ja sisälämpötila olisi hyvä 75 asteen kohdilla. Minulla lämpötila kohosi hieman yli 80, mutta liha pysyi kuitenkin mehevänä.
Vaikka tämän reseptin tekisi pienemmällä määrällä broileria, kannattaa kastikkeen määrä pitää vakiona ja varata pöytään vaaleaa maalaisleipää. Sillä kaavitaan loput kastikkeet, slurps.



Hunajainen sinappibroileri uunissa
Ainekset
- n. 700 G broilerin filettä
Kastike:
- 4 rkl Dijon sinappia
- 4 rkl Dijon täysjyväsinappia
- 4 rkl hunajaa
- 3 dl kanalientä
- 2 rkl oliiviöljyä
- Tuoretta timjamia tai rosmariinia
Broilerin mausteseos
- 1 rkl oliiviöljyä
- 1 rkl Dijon täysjyväsinappia
- suolaa
- mustapippuria
Valmistusohje
- Lämmitä uuni 200-asteeseen. Puolita broilerinfileet. Tee broilerin mausteseos. Sekoita oliiviöljy, täysjyväsinappi, suola ja mustapippuri keskenään ja hiero broilerin molemmin puolin.
- Tee kastike. Sekoita sinappi, täysjyväsinappi, hunaja, kanaliemi ja oliiviöljy sekaisin tasaiseksi.
- Paista broileriin kaunis paistopinta oliiviöljyssä pannulla. Jos käytössäsi on pannu, jonka voi laittaa uuniin käytä sellaista, mutta jos ei niin nosta paistetut broilerinfileet uuninkestävään vuokaan. Kaada kastike sekaan ja ripottele sekaan tuoretta timjamia tai rosmariinia.
- Käytä paistomittaria, jos mahdollista. Sopiva sisälämpötila on n. 75 astetta. Kun broilerin sisältä tuleva lihasneste on kirkasta on broileri kypsää. Broileri viihtyi uunissa noin 25 minuuttia.
- Tarjoile lämpimänä perunamuusin, uuniperunoiden, riisin tai muun vastaavan kanssa. Maalaisleivällä kannattaa kaapia loput kastikkeet.

Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
5 comments
Uuh, kun hyvän näköistä!
Meillä syödään kanaa kyllä läpi viikon ja varsinkin "wieninleike" -tyyppinen on herkkua :D, vaikkakin viikonloppuna.
Mutta kun säbäpelaaja kodissa ja aina pitää miettiä hyvää protskupitoista ruokaa niin tätä voisi kokeilla! Kiitos 😀
Kun muksut kasvavat niin tuntuu, että kokoajan saisi olla keittiössä tekemässä ruokaa. Alkaa tuo ruokahalu olemaan sitä luokkaa ja varmaan sama teilläkin. Nyt kun aloit puhumaan wieninleikkeestä – sitä pitääkin tehdä 🙂
Olen järjestämässä juhlia n. 30 hengelle ja olen miettinyt broileria salaattien kaveriksi. Tätä ohjetta voisin testata. Tarkoitus olisi valmistaa etukäteen ja juhlapaikalla lämmittää uunissa ennen tarjoilua ja tämä ehkä voisi toimia liemen/kastikkeen ansiosta ettei liha pääsisi kuivumaan…
Toimii varmasti. Sen kanssa voisi olla vaikka perunasalaatiakin, jota ei kannata maustaa liikaa suolalla, koska tämä on aika suolainen ruoka.
Toinen vaihtoehto olisi blogistani löytyvä paella. Sen saat myös valmiiksi ennen vieraiden tuloa ja uuniin vain hetkeksi ennen tarjoilua.
Mukavia pirskeitä!
Kana oli varsin mureaa.mutta sinappia liikaa joka peitti kanan maun.Laittaisin sinappia 2ja2 kastikkeeseen sekä kanafondia antamaan makua.