Annin ruokakirja 3 on Anni Hautalan uusin keittokirja. Kirjassa on simppeleitä, mutta oivaltavia reseptejä niin arkeen kuin viikonloppuihin. Ensimmäisenä otin kokeiluun Annin intialaisen butter chicken´in eli voikanan. Nimestään huolimatta butter chickenissä käytetään voita vain kanan paistamiseen. Pata on täynnä hyvää tekeviä mausteita ja kasviksia eli terveellistäkin vielä.

Lueskelin butter chicken -ohjetta ja vähän skeptisenä katselin mausteiden määrää, miettien onko reseptiin tullut painovirhepaholainen, joka on vaihtanut teelusikat ruokalusikoiksi. Annoin kuitenkin kerrankin mennä täysin reseptin mukaan ja koska tein tupla-annoksen tyhjenivät maustepurkit kertaheitolla. Suosittelen siis tarkistamaan miten paljon mausteita on jäljellä ennenkuin alat tekemään tätä reseptiä.
Annoin kanan marinoitua pari tuntia jääkaapissa, jonka jälkeen ruoka valmistuikin nopeasti. Niin älyttömän nopeasti, että päätin pyöräyttää siinä sivussa Annin maailman helpoimmat naanleivät pannulla. Ne todellakin olivat helpot.
Butter chicken oli niin kertakaikkisen hyvää, että tämä tulee jäämään meidän vakioresepteihin. Ruoka ei ollut liian väkevää muksuillekaan, kunhan tarjolla oli lisäksi creme fraichea ja naanleipää. Potkua ruoassa olii oikein hyvin, joten ihan perheen pienemmille tämä on liikaa. Maku oli täyteläinen, ihanan pehmeän mausteinen ja kastike paksua, juuri sellaista kuin sen kuuluukin olla. Tästä vaikuttuneena, meinaan kokeilla kirjan resepteistä aika montaa muutakin. Tämä resepti oli napakymppi!
Kurkkaa blogista myös
Meksikolainen yhdellä pannulla
Aasialainen kvinoakulho kanalla
Helppo paella á la Muru


Butter chicken eli voikana
Ainekset
- 400 g broileri rintafileitä
Marinadi
- 2 rkl jogurttia paksua maustamatonta (käytin kreikkalaista)
- 2 rkl garam masala
- 1 rkl juustokumina
- 1 rkl kuivattua inkivääriä
- 1 tl suolaa
- 1 rkl savupaprikamaustetta käytin makeaa versiota
- 1/2 lime mehu
Butter chicken kastike
- 1 sipuli
- 2 valkosipuli kynttä
- 1/2 chili tuore
- 1 rkl garam masala
- 1 rkl juustokumina
- 1 rkl savupaprikaa käytin makeaa versiota
- suolaa
- 1 prk tomaattimurskaa 400g
- 1 dl tomaattipyre
- 2 dl kanaliemi
- 1-2 dl creme fraiche tai kerma (käytin creme fraichea)
Tarjoiluun
- korianteria tuore
- lime
Valmistusohje
- Pilko broilerin rintafileet suupalan kokoisiksi ja nosta kulhoon. Kaada päälle mausteet, jogurtti, sekoita ja anna marinoitua ainakin pari tuntia.
Kastike
- Pilko kastikkeen sipuli, valkosipul ja chili ja kuullota pannulla tai padassa miedolla lämmöllä.
- Lisää mausteet ja anna olla hetken.
- Lisää tomaattimurska, tomaattipyre, kanaliemi ja anna porista kanan paistamisen ajan.
- Ruskista kanapalat voissa ja kaada kaikkine liemine päivineen kastikkeen joukkoon. Lisää creme fraiche tai kerma.
- Anna hautua 15-20 minuuttia ja tarjoile riisin ja naanleivän kanssa. Päälle korianteria ja limeä.