Olen aikaisemminkin tehnyt jättiravunpyrstöistä tätä chilistä versiota. Tällä kertaa jokaravunpyrstöt päätyivät perunasalaatin kanssa tarjottaviksi. En yhdistänyt niitä samaan kulhoon, koska perunasalaattia nautittiin myös silakan ja sillin kera. Noutopöytään sopisi loistavasti yhdistettynäkin. Onneksi rapuja on vielä vähän jäljellä jääkaapissa, joten tiedän millä tänä iltana herkuttelen.
Tutustu myös
Jamien fenkoli-meloni-mozzarellasalaattiin
Ruotsalainen perunasalaatti kananmunalla
Murskattu tomaatti-mozzarella salaatti


Chiliset jokiravunpyrstöt
Ainekset
- 400 g valutettuja jokiravunpyrstöjä
- 1 dl oliiviöljyä
- 5 valkosipulinkynttä
- 1 punainen chili ei siemeniä
- 1/2 sitruunanmehu
- suolaa
- mustapippuria
- Koristele korianterilla tai persiljalla
Valmistusohje
- Valuta liemi pois ravuista. Pienistä valkosipulinkynnet ja chili.
- Kuumenna oliiviöljy kattilassa ja lisää chili sekä valkosipuli, anna hautua hetken ja purista sitruunanmehu joukooon.
- Lisää suolaa ja mustapippuria oman maun mukaan. Laita valutetut ravunpyrstöt mukaan seokseen ja anna maustua hetken.
- Tarjoile perunasalaatin tai vihreän salaatin seassa tai sellaisenaan leivän päällä.