Muistatteko, kun aloitin positiivisen 40 kriisin pukatessa paremman ihon etsimisen?
Olen edennut kokeilussani toiseen vaiheen loppupuolelle. Kävin Kauneushoitola Duetossa Kristiinan hoidossa pari kuukautta sitten ja samalla sain uuden näköisiä purnukoita käyttööni. Koko hommahan alkoi puolisen vuotta sitten, siitä voitte kurkata juttua tästä.
Tällä kertaa minulle tehtiin Environ hapotushoito. Normaalisti hapotukset tehdään sarjahoitona. Varsinkin, kun ihossa on selviä ongelmia – akne, ruusufinni tai auringon tuomia vaurioita. Hapotuksia tehdään myös yksittäisinä hoitoina, kun halutaan kirkastaa elotonta ihoa, jossa on epäpuhtauksia. Näin siis minun ihoni kanssa. Kristiina halusi saada freesattua ja puhdistettua ihoa hapotuksen avulla. Hoito jatkui kuten aiemmin tehty imeytyshoitokin; leväpohjainen okluusionaamio tehostamaan hoitoaineiden imeytymistä ja lopuksi A-vitamiinipohjainen hoitovoide suojaksi. Tällä kertaa horror-maskit jäivät laittamatta ja tilalle tulivat harsomaskit. Itsekritiikki iski, ei kuvamateriaalia tällä kertaa.
Tähän saakka on mennyt hyvin, ihon väri on kirkastunut sekä tasoittunut ja suurimmat hormonivaihtelut eivät näy enää ihollani niin rajusti. Tällä on tietysti merkitystä myös ruokavalion kanssa, en usko, että pelkästään ulkoiset asiat vaikuttavat ihon kuntoon naisten hormonitasapainon keinuessa suunnasta toiseen. Yhdessä ne ovat kuitenkin loistava paketti. Voiteiden A-vitamiinin aiheuttama ihon kiristely on myös kadonnut eli iho on valmiiina seuraavaan vaiheeseen, jolloin pitoisuuksia lisätään.
Jokainen aamu alkaa kaavalla:
– Kylmää vettä kasvoille
– Kasvovettä kasvoille
– C-Boost
– AVST-2
ja aamukahville. Varmasti vihreä tee olisi parempi vaihtoehto, mutta ehkä vaihdan aamujuoman positiivisen 50 kriisin kohdalla vihreään teehen tai ehkä samppanjaan, you never know…
Tällä hetkellä käytössä ovat
AVST Cleansing Lotion
Puhdistusemulsio, johon on lisätty kosteuttavia ainesosia, mm. oliiviöljyä. Sopii erityisesti kuivalle iholle.
AVST Moisturising Toner
pH-tasapainotettu öljytön kasvovesi, joka sisältää kosteuttavia ainesosia ja antioksidantteja. Tuote on suunniteltu käytettäväksi ennen AVST-voiteita lisäämään vitamiinien imeytymistä.
AVST-2
Environin AVST-2 vaiheen kasvovoide, jossa A ja C-vitamiinipitoisuudet ovat hieman korkeammat kuin AVST-1 voiteessa, jolla aloitin hoidot.
C-Boost
Tehokas C-vitamiinivoide pigmenttiläiskiin,
couperosaan, aurinkovaurioille ja hienoille rypyille sekä terveen ihon
ylläpitoon. Tätä laitetaan AVST-2 alle ja silmänympärysvoiteeksi.
Hydrating Exfoliant Masque
Valkosavinaamio ihon kosteutukseen ja imemään ylimääräistä rasvaa iholta. Tästä tykkään erityisen paljon, koska ihoni tarvitsee kosteutusta. Käytössä pari kertaa viikossa. Tämä oli tosi voidemainen, eikä ollenkaan sellaista tököttiä kuin ajattelin.
Body Oil
Tämä oli alkuun käytössä illalla AVST-2 kanssa, mutta aamuisin hiukset olivat sen verran öljyiset, että en ole käyttänyt tätä enää kasvoihin. Vartalolle sen sijaan aivan ihana tuote, varsinkin kuppauskuppien kanssa. Jaa, että minkä? Niistä lisää seuraavassa jaksossa…
RAD SPF15
Tehokas aurinkosuojavoide, joka sisältää sekä auringon valoa suodattavia että heijastavia ainesosia. Suojakerroin 15 sekä UVA- että UVB-säteille. Lisäsuojaa antavat suuret määrät C- ja E-vitamiinia sekä beetakaroteenia, jotka tehokkaina antioksidantteina estävät vapaiden radikaalien aiheuttamia vaurioita ihossa. Voide sopii kaiken ikäisille imeväisiästä lähtien sekä kaikille ihotyypeille. RAD sisältää A-vitamiinia vain beetakaroteenin muodossa.
Tätä tarvitaan mökkeillessä litrakaupalla ja lisäksi lierihattu päähän. Olen käyttänyt myös lapsille.
Tuotetietoja löytyy Environin-sivuilta.
Assarini oli sitä mieltä, että nämä sopisivat myös mäyristytölle sisäisesti nautittuna.
Käyn vielä kerran Kristiinan hoidossa ennen kesälomia, odotan mielenkiinnolla mitä hän sanoo ihostani. Kesä tulee olemaan koettelemus, oleilen paljon meri-ilmastossa ja pesut tapahtuvat vanhan kansan tapaan saunassa. Toisaalta kesällä ei tule käytettyä meikkiä ja raikas saasteeton meri-ilma ja suolainen merivesi ei mielestäni voi tehdä pahaa eihän?
Olen ollut sarjaan tosi tyytyväinen ja edelleen ollaan aika miedoissa pitoisuuksissa, odotukset ovat korkealla ja olen kuullut monelta muultakin positiivisia kommentteja sarjasta. Kohta mukaan tulee mesoterapia ja siitä vasta mielenkiintoista tuleekin. Environista taitaa olla tulossa pitkäaikainen kumppani, kiitos Kristiinan asiantuntemuksen.
Yhteistyössä Kauneushoitola Duetto ja Environ.
Aikaisemmin aiheesta kirjoitettua