Minulta on jäänyt parin Environ hoitokerran kertomukset väliin, joten palataan hieman ajassa takaisinpäin. Hoidot siis jatkuvat edelleen ja tuotteet ovat jokapäiväisessä käytössä.
Joulukuussa Kristiina teki minulle hoidot Hoitohuone Duetossa. Ihon kunto oli hyvä, mutta hormoninyppyjä ilmestyi yhä. Koska vähän aikaa sitten selvisi, että sairastan kilpirauhasen vajaatoimintaa, en enää ihmettele ihon hormoninyppyjä. Ihon kunto tulee varmasti muuttumaan, kunhan saan itseni kuntoon.
Kristiina teki alkuun valkosavinaamion kasvohöyryn kanssa tehostamaan ihon pinnan puhdistusta ennen imeytyshoitoa. Imeytyskäsittelyllä pyritään hidastamaan ihon vanhenemista ja pehmentämään ryppyjä ja arpia sekä tietysti kiinteyttämään löystynyttää ihoa. Valitettavasti ikä tuntuu tekevän tehtävänsä, mutta onneksi minun puolellani on Kristiina, joka auttaa taistelussa.
Imeytyskäsittelyn jälkeen vuorossa oli jälleen “horrormaski” eli valkoinen vettäläpäisemätön naamio, jonka päälle laitettiin johtimet, joiden avulla sähkövirta työntää aktivoivia molekyylejä syvemmälle ihoon ja lopuksi vielä hoitovoidetta. Voitte kurkata aiemmista postauksista miltä horrormaski näyttää. Ei kaunis, mutta tehokas eikä tunnu mitenkään pahalta. Onneksi en näe itseäni hoitojen aikana. Videomateriaalia ei siis ole odotettavissa.
Hoidon aikana parannettiin ihoa ja maailmaa, vaihdettiin reseptiikkaa, purettiin huolia ja jaettiin iloja eli täydellinen kosmetologilla käynti niin sisäistä kuin ulkoistakin hoitoa jälleen kerran. Naisella pitää olla loistava kosmetologi, kampaaja ja lääkäri. Näillä selviää aika pitkälle.
Hoitotuotteissa vaihdettiin hieman koostumusta eli hoitovoide korotettiin AVST5-voiteeseen, jonka A-vitamiinipitoisuus on jo korkea.
Lisäksi sain käyttööni AVST-silmänympärysgeelin. AVST5-voidetta kuuluu laittaa myös silmänympäryksiin, mutta talvella tuntui siltä, että jotakin lisäkosteutusta tarvitaan sen lisäksi.
Sebu-sarja otettiin pois käytöstä, koska iholla ei ollut epäpuhtauksia enää niin paljoa. Tilalle tulivat takaisin AVST Cleansing Milk ja Alpha Toner Forte-kasvovesi, AVST5-voiteen päälle vielä talven kuivuutta vastaan Super Moisturiser Plus-tehokosteuttaja. Koska minulla oli vielä Sebu-sarjan tuotteita jäljellä, käytin niitä aina kun iho oli rasvaisemman oloinen tai siihen oli tulossa näppylä.
Tässä vähän tarkempia tietoja tuotteista
AVST Cleansing Lotion 200ml: Puhdistuslotion, johon on lisätty kosteuttavia ainesosia, mm. oliiviöljyä. Sopii erityisesti kuivalle iholle.
Alpha Toner Forte 200ml: Vahva AHA-happokasvovesi sarveistuneelle sekä tukkeutuneelle iholle, joka tarvitsee lisäkuorintaa. Auttaa ylläpitämään ihon happotasapainoa ja edesauttaa vitamiinien imeytymistä.
AVST Eye Gel 15ml: Ohuelle silmänympärysiholle suunniteltu mieto A-vitamiinigeeli, joka sisältää Matrixyl-peptidiä ja runsaasti antioksidantteja. Ei sisällä aurinkosuojaa.
AVST 5 50ml: Sisältää erittäin korkeat pitoisuudet A- ja C-vitamiinia sekä peptidejä. Tarkoitettu erityisesti henkilöille, joilla on valovaurioitunut iho ja jotka haluavat vielä parempia tuloksia käytettyään Environ AVST 1:ä, 2:a, 3:a ja 4:a. Voidaan käyttää yhdessä Environ Ionzyme C-Quence 3:n ja 4:n kanssa tai Intensive Retinol 1:n, 2:n ja 3:n kanssa vielä parempien tulosten saavuttamiseksi.
Super Moisturiser+ 50ml: Antioksidantteja sisältävä tehokosteuttaja A-vitamiinivoiteen päällä käytettäväksi kuivalle iholle tai kuiviin ilmasto-olosuhteisiin myös sellaisenaan. Ei sisällä A-vitamiinia tai aurinkosuojaa.
Helmikuussa oli uuden hoidon aika. Omasta, kuten myös Kristiinan mielestä iho oli paljon joustavampi ja pehmeämpi kuin joulukuussa, vaikka takana olikin talvikuukaudet ja laskettelurinteissä oleilu.
Kristiina teki samat hoidot kuin joulukuussa ja kotihoitotuotteisiin lisättiin mukaan C-Boost hoitovoide ehkäisemään kesällä helposti tulevia maksaläiskiä.
Olen käyttänyt kyseisiä tuotteita koko kesän. Lisäksi minulla on ollut käytössä toista kesää Environin aurinkovoide, josta tykkään tosi paljon. Kesäksi sain myös käyttööni silmänmeikin putsarin ja aiemminkin käytössä olleen kosteuttavan AVST-naamion. Naamio on ollutkin käytössä vähintään kerran viikossa, koska kesän pesut ovat tapahtuneet saunassa. Saunan lämpö ei taida jokapäiväisesti olla ihan parasta iholle. Toisaalta taas merivesi on varmasti tehnyt hyvää, kuten meikittömyyskin.
C-Boost 25ml: Ainutlaatuisen tehokas C-vitamiinivoide pigmenttiläiskiin, couperosaan, aurinkovaurioille ja hienoille rypyille sekä terveen ihon ylläpitoon
AVST Hydrating Exfolient Masque 50ml: Valkosavinaamio ihon kosteutukseen ja imemään ylimääräistä rasvaa iholta.
AVST Eye Make-Up Remover 100ml: Hellävarainen silmämeikin poistoaine, joka sopii erityisesti piilolinssien käyttäjille, herkille silmille ja silmänympärysiholle.
RAD SPF15 100ml: Tehokas aurinkosuojavoide, joka sisältää sekä auringon valoa suodattavia että heijastavia ainesosia. Suojakerroin 15 sekä UVA- että UVB-säteille. Lisäsuojaa antavat suuret määrät C- ja E-vitamiinia sekä beetakaroteenia, jotka tehokkaina antioksidantteina estävät vapaiden radikaalien aiheuttamia vaurioita ihossa. Voide sopii kaiken ikäisille imeväisiästä lähtien sekä kaikille ihotyypeille. RAD sisältää A-vitamiinia vain beetakaroteenin muodossa.
Nyt on mesoterapian vuoro. Sain jo keväällä Kristiinalta neulaustelan, mutta en aloittanut neulausta vielä kesän aikana mökillä. Tämä on siis edessä ja ajattelin aloitella maanantaina.
Tässä vähän tarkempia tietoja neulaamisesta siitä kiinnostuneille.
Kosmeettinen Roll-CIT -neulaustela on suunniteltu tehostamaan vitamiinien imeytymistä ihon syvempiin kerroksiin. Henkilökohtaiseen kotikäyttöön tarkoitetussa rullassa on 0,2 mm:n pituisia teräsneuloja, jotka rei’ittävät sarveiskerroksen ja tutkimusten mukaan vitamiinien imeytyminen tehostuu 10 000-kertaisesti verrattuna pelkkään voiteen levitykseen iholle. Neulaus näin lyhyillä neuloilla ei vielä yksin stimuloi kollageeni- ja elastiinituotantoa vaan menetelmä vaatii ehdottomasti A-vitamiinituotteiden käytön parhaiden tulosten saavuttamiseksi.
Ennen neulauksen aloittamista asiakkaan tulee olla totuttanut ihonsa suurempiin A-vitamiinipitoisuuksiin, mielellään AVST-sarjan 4-5-tasolla tai Ionzyme-sarjan C-Quence 3 tai 4 -tasoilla, jotta vältettäisiin A-vitamiinireaktio tehostuneen penetraation vuoksi.
Neulaus suoritetaan iltaisin ihon puhdistuksen jälkeen rullaamalla kasvot kolmeen eri suuntaan alue kerrallaan. Alussa neulataan kerran-pari viikossa ja lisätään kertojen tiheyttä
Hoitoihin tuli kesän aikana pidempi väli, mutta pian on luvassa hemmottelua ja horroria Kristiinan hoitolassa ja samalla varmasti tarkastetaan hoitotuotteet.
Olen edelleen ihan hirvittävän tyytyväinen sarjaan ja sen tuloksiin. Kun tähän pakettiin vielä saadaan kilpirauhasen tasapaino ollaan varmaan todella hyvällä mallilla. Neulaushoidon pitäisi parantaa tuloksia entisestään ja olen monelta ystävältäni kuullut hyvistä omakohtaisista tuloksista. Vähän neulaamisen aloittaminen jännittää.
Environin tuotteet ovat hypoallergeenisia ja lisäaineita käytetään mahdollisimman vähän, mikä oli minulle tärkeä asia kun valitsin sarjaa. Kun se yhdistetään oikeasti toimivaan sarjaan ja ihanaan kosmetologiin ei voi olla kuin äärimmäisen tyytyväinen.
Yhteistyössä Hoitohuone Duetto ja Environ
Aiemmin hoidoista kirjoitettuja juttuja voi kurkata tästä linkistä.