Poikkeuksellisesti perjantain viinivinkin sijasta tänään vinkkaillaan glögeistä. Olemme Ison Murun kanssa testanneet Alkon glögivalikoimaa. Kaikkia ei tietenkään ole testattu, joten helmiäkin saattaa puuttua. Osa glögeistä on saatu blogin kautta ja osa ostettu.
Kaikki glögit kuumennettiin kattilassa ja maistettiin sekä kuumana että jäähtyneenä. Valkoisia glögejä maistettiin myös jääkaappikylmänä.
Kolmen ensimmäisen glögin osalta olimme Ison Murun kanssa yksimielisiä järjestyksestä, sen jälkeen emme olleet lähelläkään yksimielisyyttä. Blossan vuosikertaglögi sai murska-arvostelun Murulta, kun taas minä pidin siitä haaleana ja kylmänä. Iso Muru piti rommi-rusina glögiä sopivan tömäkästi miehekkäänä, mielestäni se ei ollut hyvää juuri samaisista syistä. Muuten olimme suurin piirtein sulassa sovussa. Koska kuitenkin minä kirjoitan tätä juttua ja Iso Muru tekee ruokaa keittiössä, käytän tilanteen hyväksi laitan järjestyksen mieleisekseni.
Jaetulle viidennelle sijalle päätyi kolme viiniä, joita emme osanneet laittaa järjestykseen, jotakin hyvää ja jotakin huonoa.
Jälleen kerran tuli todettua, että glögiä kannattaa maistaa eri lämpötiloissa – sekä kylmänä että haaleana. Kuumana glögi on harvoin parhaimmillaan. Kannattaa kokeilla myös jääkaappikylmänä jäiden kera, yllätys voi olla iso.
Voittajaksi Alkon glögeistä nousi
1. Tähtiglögi, Tanska, 15%, sokeri 150g/l 7,98
Mukavan pehmeän mausteinen, tasapainoinen ja tyylikäs glögi. Olimme voittajasta samaa mieltä. Tämä on ollut jo usemman vuoden perinteinen jouluglögimme ja näyttää olevan myös tänä vuonna.
2. Perinteinen Punaviiniglögi, Suomi, 13,5%, sokeri 110g/l 6,98
Koko maistelun halvin glögi hävisi niukasti Tähtiglögille. Vahvasti kardemummainen, tasapainoinen, perinteisen makuinen glögi ei ollut liian makea.
3. Hehkuviini, Tanska, 22%, sokeri 150g/l 9,76
Tasapainoinen, sopivan mausteinen, tyylikäs glögi. Korkean alkoholipitoisuus, joka ei kuitenkaan maistunut läpi.
4. Blossa 12, Ruotsi, 15%, sokeri 160g/l 12,48
Vaalea glögi. Voimakkaan sitruksinen ja inkiväärinen vuosikertaglögi. Tämä glögi on ollut viinisuosituksissani aiemmin. Mielestäni maku on parhaimmillaan joko kylmänä tai haaleana, mutta ei kuumana. Erikoinen, joka kirvoittaa varmasti hyvin erilaisia mielipiteitä.
5. Dufvenkrooks Choklad, Ruotsi, 15 %, 210g/l 8,40 e / 0,5 l
Voimakkaasti suklainen, täyteläinen, erittäin makea glögi.
5. Blossa Vinglögg, Ruotsi, 10%, 160g/l 7,29
Voimakkaasti neilikkainen, mehumainen, hieman laimea glögi jättää suuta kuivattavan tunteen.
5. Herrgårds Vit Vinglögg, Norja, 12,5%, 180g/l 7,39
Testin toinen vaalea glögi. Makea ja hieman laimea maku. Tämä maistettiin myös kylmänä jäiden kanssa ja toimi ehdottomasti paremmin niin.
8. Jouluglögi Rommi-Rusina, Tanska, 22%, sokeri 150g/l 9,98
Voimakkaan romminen, makea ja alkoholinmakuinen glögi. Iso Murun mielestä sopivan tömäkkä ja miehekäs.
9. Jouluglögi Vadelma, Tanska, 15%, sokeri 165g/l 7,98
Erittäin makea, voimakkaan makuinen ja aromikas karkkiglögi.
Maistelimme lisäksi (ei kuvassa)
Blossa Lingon Lättglögg, Ruotsi, 2,2%, 150g/l 5,-
Makean puolukkainen, mausteinen, matala-alkoholinen glögi. Loistava glögilöytö päivittäistavarakaupasta.
Toivottavasti tästä löytyy apuja talven glögiviidakkoon.
Ihanan valkoista viikonloppua hellan ja viinilasin välistä!
4 comments
Kiitos, Johanna! Helppo marssia kauppaan ja napata voittaja kassiin. Mutta missä on Loimu 2012?
Kun haimme glögejä Alkosta, niin Loimu hylly oli juuri silloin tyhjänä, joten se jäi sitten tästä testistä pois 🙁 Otetaan maisteluun kuitenkin tässä talven aikana vielä.
Mahtavaa, näiden vinkkien avulla on hyvä valita itselleen sopiva glögi 🙂
Hienoa, jos tästä on apua. Aika paljon Alkossa on valinnanvaraa glögien osalta ja sitten voi tehdä tietenkin omat keitokset kotona.