Hiilostettu lohitartar smetanalla sopii kevääseen. Tämä kala kannattaa ostaa tuoreena torilta tai ainakin varmistaa kalakauppiaalta, että kyseessä on tuore yksilö. Valitettavan usein kala haisee jo ostovaiheessa niin kamalalta, että tekee mieli palauttaa fisu takaisin tiskiin (välillä palautankin).
Mistä sitä tietää vaikka ensikesänä minustakin tulisi kalastaja. Nuorena kalastaminen oli yksi lempparipuuhistani. Se oli meditaatiota veneessä. Yksin pikkuisessa purkissa jossakin kaislojen seassa oli mukava tuijotella ongen kohoon ja miettiä syntyjä syviä. Olen muuten ottanut kalat irti itse jo pienestä tytöstä lähtien. Sen verran kalanainen olen aina ollut. Nämä siis sillä edellytyksellä, että koukussa roikkuu puolta metriä pienempi kala. Sen jälkeen minäkään en enää tee mitään vaan vastuu siirtyy miehelleni.


Hiillostettu lohitartar & salaatti
Ainekset
- 300 g tuoretta lohta pieninä kuutioina
- 1/2 dl hienonnettua tilliä
- 1/2 dl hienonnettua punasipulia
- 2 rkl hienonnettuja kapriksia
- 1 rkl sitruunamehua
- mustapippuria
- suolaa
Päälle
- smetanaa
Salaatti
- 12 retiisiä
- 1 kypsä avokado kuutioina
- rapeaa salaattia
- tilliä
- 2 rkl öljyä
- suolaa
Valmistusohje
- Sekoita kaikki ainekset keskenään ja anna maustua yksi tunti. Muotoile käsin tai stanssia apuna käyttäen neljä pihviä. Hiillosta nopeasti kuumalla levyllä tai paistinpannulla pinta kauniin ruskeaksi. Asettele pihvit vadille. Laita lusikallinen smetanaa päälle.
- Sekoita salaattiainekset ja asettele ne pihvien ympärille. Viimeistele retiisiviipaleilla ja tillillä.