Olihan vauhdikas viikonloppu. Torstaista lauantaihin olin koulussa opiskelemassa valokuvauksen saloja ja tein elämäni ekan juttukeikan tai oikeastaan kaksikin. Lauantaina suoraan koulusta suunta Himokselle katsomaan Pikku Murujen viimeisiä kisoja. Vikat kisat ja ekat syöksylaskut. Siinä on aika hiljaista naista, kun katsoo millä vauhdilla rinnettä tullaan alas. Alkutalven tapahtumat palaavat helposti takaisin mieleen, vaikka niitä yrittääkin unohtaa. Muistelemisesta kun ei ole yhtään mitään hyötyä. Molemmat selvisivät kunnialla alas, pokaaleja ei tullut, mutta ehjät laskut ja ehjät lapset. Kausi on paketissa ja voin vihdoinkin pakata laskettelukamat talvisäilöön. Ensi vuonna jatketaan harjoituksia.
![]() |
Poikani kisalaskun tyylinäyte |
![]() |
Näyttää siltä, että kesä oli jo haaveissa |
![]() |
Hippu kannusti hurjasti lapsia ja otti vastaan rapsutuksia |
En ole aiemmin käynyt Himoksella ja olin yllättynyt miten iso laskettelukeskus se on. Tällä hetkellä rinteitä ei enää ollut avoinna kuin pohjoispuolella ja ne pidetäänkin auki vappuun asti. Yövyimme pohjoisrinteiden yläpäässä Vuorimajoissa, joka onkin oma episodinsa. Maksoimme yöpymisestä etukäteen 100,-/vrk + 19,- toimitusmaksu eli 219,-/viikonloppu. Normaalitapaan hintaan ei sisältynyt petivaatteita eikä siivousta. Mökin kunnoksi Himoslomat oli luokitellut ***. Osasin odottaa kuvien perusteella mökin olevat peruskuntoinen, mutta *** on liioittelua. Mökin hinta oli pöyristyttävä sen kuntoon nähden, mutta koska mökki oli maksettu etukäteen – ei voi mitään.
![]() |
En uskonut silmiäni. Mitäkäköhän uuteen investointi maksaisi, ehkä 30,-? |
![]() |
Naulakko (oli joskus) |
![]() |
![]() |
Vessassa lienee jäänyt joku kesken |
Mökin tuolin pehmusteet paistoivat revenneen kankaan alta. Sohva oli niin likainen, ettei siihen oikein iljennyt mennä. Keittiön tiskille ei voinut jättää mitään, koska se kuhisi muurahaisia, kuten roskiskaappikin. Saunan lauteiden alla oli muurahaismyrkkyrasioita ja muurahaisia (mitäköhän saunan lämmittäminen olisi tehnyt rasioiden sisällölle tai meille) eli muurahaisongelma oli selkeästikin vuokraajan tiedossa. Mökki kärsi tuoksun perusteella kosteusongelmista ja varmaan tästä syystä pesuhuoneen lämmitys oli täysillä ja se oli todella kuuma. Yläkerrassa lattialla oli vain patjat, ei siis sänkyjä ja yläkerta on todella matala eli ryömillä pitää edetä, jos mielii reunassa nukkua. Yläkertaan ei mene portaita vaan tikkaat ja vuokraamon sivuilla mainittua lapsiporttia ei yläkerrassa ollut. Tämähän tarkoitti sitä, että koko perhe joutui nukkumaan yläkerrassa, jotta lapset eivät yöllä harhailleet päälleen alas.
Loppusiivousta tehdessäni totesin pölynimurin haisevan sellaiselta, että ilmeisesti pölypussinvaihto olisi ollut tarpeen jo aikoja sitten. Imutehosta pystyi päättelemään saman.
Mökin sijainti on loistava heti ylärinteen vieressä, mutta niin oli monen muunkin mökin, jotka olivat samanhintaisia ja kunnoltaan aivan eri luokkaa. Kannattaa siis Himokselle mentäessä jättää Vuorimajat muurahaisille ja varata vaikka vieressä olevat Honkamajat. Tuttavaperheemme oli myös Vuorimajoissa ja selityksen mukaan heillä oli ollut vielä huonompi kuntoinen mökki kuin meillä.
Himokselle iso +, mutta Vuorimajoille todella pitkä -. Mielestäni tuon luokan muurahaisongelmat pitää mainita tai lopettaa mökin vuokraus, kunnes ongelma on poistunut. Edes kirpputorilla ei ole noin huonokuntoisia huonekaluja. Tuollainen kertoo todellisesta välinpitämättömyydestä ja pöyristyttävästä rahastamisesta.
————————————————
Vuorimaja Himos, Finland
Vuorimaja rental cottages on top of the northern slopes of Himos. Cottage has serious problem with ants and furniture are either broken or dirty. Smell tells about something else. I don´t recommend staying here. Totally overpriced.
10 comments
No ohhoh 🙁
Toivottavasti saatte rahanne takaisin!
Ei me Elisa olla edes haettu, taitaa olla aivan turha toivo. Kyllä vuokraamo tiesi mitä vuokraa.
No kyllä oli hävytön kunto!
Valitettavasti kyllä, onneksi suurin osa ajasta oltiin poissa mökistä.
Hyi sentään! Meidän firmalla on mökki siellä jossain toisaalla aluetta, eikä sekään nyt mikään luksuspaikka ole, muttei sentään tuollaista! Minä olin kerran mökillä työmatkan vuoksi ja siellä oli kahvinkeitin rikki, minut valtuutettiin ostamaan uusi ja senhän reippaana viranhaltijana teinkin. Kun en itse juo suodatinkahvia en edes avannut pakettia, vaan jätin sen mökin keittiöön lähtiessäni. Myöhemmin kuulin, miksi se oli niin edullinen merkkikeittimeksi. Se oli räikyvän oranssi, kävi kuulema lomailevien firmalaisten silmiin dagen efterinä…
Hih, oranssi on hyvä väri, siis ainakin mun mielestä 🙂 Aika pienellä remontilla nuokin mökit saisi kuntoon. Paitsi tietysti kosteusvauriot, jos sellaisia on. Välinpitämättömyys, rahastus ja valheelliset mainokset tuossa eniten nyppii.
Aivan järkyttävää, todella monella tapaa!!! Sietäisivät hävetä nuo ihmiset jotka tuollaista törkyä mihinkään hintaan kenellekään vuokraavat!!!
Pientä pintaremonttia olisi todellakin tarpeen 😉
Hotels from hell…kyllä olisi Jykä Sukulalle töitä! Onpa hyvä tietää…laitoitteko jo tiedoksi Himoslomille pettymyksenne?
Olisi todellakin 🙂 Eiköhän juttu ole mennyt perille, kun annettiin palautelomakkeen mukana linkki juttuun.