Hormonidieetti on Kaisa Jaakkolan kirjoittama opas yksilölliseen täsmälaihdutukseen. Näillä sanoilla kirjaa kuvataan kansitekstissä. Mielestäni kirja oli paljon enemmän ja tämä ei ole maksettua mainontaa.
Kirjassa käydään läpi eri hormonien vaikutuksia kehoomme, miten hormoneihin pystyy vaikuttamaan ja miten hyvin ja oikein syömällä voi vaikuttaa sekä fyysiseen että psyykkiseen hyvinvointiin. Kyse ei ole ihmedieetistä vaan pysyvästä elämäntapamuutoksesta.
Esimerkiksi navan ympärille kertyvä rasvakerros on merkkinä siitä, että elimistö on stressitilassa ja erittää liikaa kortisolia. Jenkkakahvat ovat merkkinä siitä, että suuhun on eksynyt aivan liian paljon hiilihydraatteja. Reisien ja pakaroiden runsaat rasvakerrokset ovat merkkinä naishormonien epätasapainosta. Yläselän paksu ihopoimu viittaa huonoon hiilihydraattien sietokykyyn.
Tämä kirja antaa toivoa myös niille, jotka sanovat lihoavansa pelkästään ruoan näkemisestä. Ehkä on sittenkin mahdollista saada takaisin vilkas aineenvaihdunta, oikealla ravinnolla ja oikeanlaisella liikunnalla.
Paljon avautui itsellekin taas omista hormonihirviöistä, liikuntatavoista ja varsinkin siitä, että paljon on tehtävää, mutta myös tehtävissä.
“Hormonit vaikuttavat kehoosi ja mieleesi joka ikinen sekunti. Ne säätelevät esimerkiksi elimistösi uudelleenrakennusta, aineenvaihduntaa, lämmönsäätelyä, vireystilaa, motivaatiota, hedelmällisyyttä ja nestetasapainoa. Lukiessasi tätä tekstiä uusia hormoneja syntyy ja käytettyjä hormoneja poistetaan. Sinä voit itse vaikuttaa siihen, kuinka hormonit elimistössäsi toimivat – sinun hyvinvointiasi tukien, tai sitä heikentäen.”
Kaisa Jaakkola on Suomen ensimmäinen BioSignature-valmentaja. Hän on kouluttautunut USA:ssa ja Euroopassa ja erikoitunut valmennustyössään hormonaaliseen rasvanpolttoon. Hän on kouluttautunut lisäksi personal traineriksi diplomi-insinöörikoulutuksen jälkeen.
Kirja on perusteellinen terveysopus sekä naisille että miehille. Hellan ja viinilasin välissä suosittelee!
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
1 comment
Kuulostaa mielenkiintoiselta… Tarttee varmaa aluks kysellä kirjastosta ku budjetti on taas vähä tiukilla…