Hotellimme täällä Lefkaksella on Porto Galini. Tein normaaliin tapaani taustatutkimusta (Lonely Planet, Trip Advisor, matkatoimistot yms) ennen varausta ja osasin odottaa suhteellisen hyvätasoista hotellia. Hotelli on kuitenkin ylittänyt kaikki odotukseni – aivan sanoinkuvaamattoman kauniit maisemat, äärimmäisen hyvin hoidettu hotellialue, siisti ja erittäin iso huone, valtava parveke suoraan merelle, aamiaiselta ei puutu mitään, pieni kauppa ja aika paljon asioita, joihin ei ole vielä ehditty tutustua. Silti tämä ei tunnu miltään valtaisalta hotellikompleksilta vaan hienostuneelta pikku hotellilta.
Kun saavuimme hotellille oli lentomme myöhästyminen huomioitu, huoneeseen oli tuotu muutama lautasellinen kreikkalaisia herkkuja ja vaikka olimmekin syöneet koko päivän, maistuivat nämä vielä 2 aikaa yöllä Lefkaksen oman viinin kera hurjan hyvältä.
Porto Galini on perheomisteinen hotelli. Täällä on lähemmäs 200 huonetta eri rakennuksissa kauniilla puutarha-alueella. Huonetyyppejä on monenlaisia. Meillä on perhesviitti eli 2 erillistä huonetta, olohuoneessa on kaksi sohvaa, joihin on pedattu lapsille pedit. Molemmista huoneista on käynti parvekkeelle, joka on todellakin valtaisa. Näkymät merelle ja manner-Kreikkaan, joka on lahden toisella puolen.
Huoneet ovat erittäin tilavat, kuten myös wc-tilatkin. Maininnan arvoista on myös se, että sampoot, hoitoaineet, suihkugeelit ja vartalovoiteet ovat Korresin luonnonkosmetiikka eli täällä voi oikeasti käyttää hotellin tarjoamia tuotteita.
Hotelli tarjoaa rantapyyhkeet ja kylpytakit tossuineen. Spakin löytyy, mutta siellä emme ole vielä käyneet. Kuntosali on myös katsastamatta. Lapsille on oma leikkipaikka, jossa on myös mahdollisuus hoitajiin, tämä palvelu on hotellin asiakkaille ilmainen.
Alueella on paljon portaita, mutta myös muita reittejä pitkin pääsee kulkemaan eli kuntoilut voi hoitaa hotellialueella, niin onhan täällä vielä pari tenniskenttääkin.
Uima-allas alueita on kaksi. Toisessa on kolme allasta ja toisessa kaksi – molemmissa on altaat aivan pienemmille lapsille, hieman isommille sekä aikuisille. Aivan perheen pienimmille on katettu allas.
Hotellilla on oma yksityinen kiviranta. Ranta hieman mietitytti alkuun, mutta minusta on tullut tämän viikon aikana kivirantojen ystävä. Kivet ovat pyöreitä ja kauniita, eivät siis mitään teräviä järkäleitä. Lapset keksivät täällä aivan yhtä paljon tekemistä kuin hiekkarannallakin. Ainoana erona hiekkarantaan on, että uimatossut ovat hyvät olemassa. Jos mitään muuta tekemistä ei keksi, niin kauniiden kivien keräily käy ohjelmasta. Vesi on kristallinkirkasta!!!
Kaiken lisäksi ruoka ja viini on hyvää, joten en ole aivan varma oliko se mökin osto Suomesta sittenkään niin järkevää.
Matkasta aiemmin kirjoitettua:
https://hellanjaviinilasinvalissa.fi/2013/05/loma-lefkaksen-saarella.html
https://hellanjaviinilasinvalissa.fi/2013/05/porto-galinin-maisemat.html
https://hellanjaviinilasinvalissa.fi/2013/05/rantaelamaa-lefkaksella.html
https://hellanjaviinilasinvalissa.fi/2013/05/kreikan-unohdetut-saaret.html
https://hellanjaviinilasinvalissa.fi/2013/05/lefkaksen-herkut-ja-turkoosia-unelmaa.html
2 comments
Aivan uskomattoman kaunista, tuonne pitäisi kyllä päästä 🙂
Tänne pitäisi jäädä ainakin pariksi kuukaudeksi. Ei tälläisistä maisemista enää haluaisi luopua 🙂