Voisiko sittenkin mennä kuten Strömsössä?
Luvassa oli ihana pääsiäinen, neljä päivää perheen kesken. Jääkaapissa herkkuja, ennusteissa upeaa ilmaa, haravat valmiina ja mieli korkealla. Torstai-ilta paljasti karun totuuden: keskuudessamme oli ei kutsuttu vieras. Sairastimme mahataudin vuorokauden välein. Pääsiäismaanantaina herkut olivat edelleen jääkaapissa. Kotona oli kaksi voipunutta lasta, yksi vielä voipuneempi äiti, yksi ainakin vielä voimissaan oleva isä ja haravakin hajosi perjantaina.
Lapsiperheissä suunnitelmien teko on välillä kuin kirous. Kirous laskeutuu päälle välittömästi ja sen suuruus määräytyy suunnitelman tarkkuudesta ja suureellisuudesta. Tälle löytyy varmasti joku matemaattinen kaava. Tuollaiselta se ainakin tuntui silloin kun lapset olivat muutaman vuoden ikäisiä ja välillä tuntuu vieläkin. Siinä vaiheessa lopetin vuosi- ja kuukausiajattelun ja siirryin tunti-, päivä- ja viikkoajatteluun. Kun kerran tänään ollaan terveenä pyydetään kaverit kylään grillailemaan. On paljon helpompaa kokoontua perheiden kesken illalla grillailemaan ilman sen suurempia suunnitelmia, kauppojen nykyiset aukioloajat takaavat sen, että pihvit ja makkarat saadaan vielä illallakin. Jotenkin spontaanisuus ei kuitenkaan ole meidän suomalaisten vahvimpia ominaisuuksia. Tapaamisia suunnitellaan kuukausien päähän, niitä edeltää päivien siivous ja stailaus sekä tuskailu ruokien tai muiden tarjoamisten kanssa. Syyllistyn tähän välillä vielä itsekin.
Kirouksesta huolimatta lasten puhaltamat ilmapallot lisääntyvät päivittäin ja vappu lähenee. Aattona aiomme nauttia grillailusta ystävien kesken. Vappupäiväämme kuuluu naapuruston kanssa jo perinteeksi muodostunut vappulounas Buccossa, meillä on pysyväisvaraus 20 hengelle jo kolmatta vuotta. Näin on mukava kerääntyä yhteen pitkän talven jälkeen juhlistamaan alkavan kevään juhlapäivää hyvän ruoan parissa. Ja ehkä tällä kertaa kaikki menee kuten Strömsössä.
Ihanaa kevättä hellan ja viinilasin välistä
