Tiedättekö ihmistyypin joka näkee kameran ja laittaa suunsa samantien kiinni? Olin juuri niitä. Olen elämäni aikana kärsinyt 1×2 hampaistani aikas paljon. Hammaslääkärien kanssa on käyty monet keskustelut, mutta ainoa vaihtoehto olisi ollut leukaleikkaus ja hammasraudat eli sellainen 2-3 vuoden projekti kipua ja hampaiden kiristystä. Ei napannut!
Varmaan jo pari vuotta sitten törmäsin netissä Inman Aligner oikomislaitteisiin ja samalla googlasin käyttäjäkertomuksia. Ongelmaksi muodostui, ettei kotikaupungissani kukaan tehnyt tätä hoitoa. Yritin jopa “lahjoa” hammaslääkäriystävääni ottamaan tämän hoidon valikoimaansa, tuloksetta. Viime syksynä intouduin taas googlailemaan ja vihdoinkin Porissakin tehtiin tätä, Hammaslääkäriasema Bepop oli ottanut “ohjelmistoonsa” Inman Alignerin. Siltä samalta istumalta tilasin ajan.
![]() |
Lähtötilanne |
Suurin pelkoni mennessäni ekaan tapaamiseen oli, ettei tätä voitaisi tehdä minulle. Onni oli kuitenkin myötä. Ekalla kerralla hampaistani otettiin muotit ja valokuvat ja lähetettiin ne eteenpäin, joiden pohjalta sain oikomiskojeen parin viikon kuluttua. Jotta väärinkäsitystä ei synny, niin tämä ei korjaa purentavikaa vaan tekee kosmeettisen oikaisun.
Ihana hammaskeiju Katja ohjeisti kojeen käytöstä ja käytännönasioissa. Kojeen piti olla suussa 16-20 tuntia vuorokaudessa ja sitä ei käytetty ruokailujen aikana. Kojeen pois ottaminen ja takaisin laittaminen oli nopeaa eikä vaatinut kummallisuuksia. Kotelo kulki kassissa mukana ja tarpeen vaatiessa laitoin kojeen hetkeksi sinne. Pidin kojetta alkuun varmaan sen 20 tuntia, loppuvaiheessakin 16 tuntia. Motivaatio oli kohdallaan ja tuloksia syntyi vauhdilla.
Luulin kärsiväni kipua ja särkyä, mutta ainakaan minun tapauksessani en kokenut edes päänsärkyä aloitusvaiheessa. Pientä paineentunnetta oli alkuun, mutta eiköhän se ole aika normaalia, kun hampaita siirretään. Paineentunne katosi muutamassa päivässä ja suu tottui kojeeseen muutamassa viikossa.
Puhuminen tuotti alussa vaikeuksia, ystävilläni oli todella hauskaa kustannuksellani. Kojehan ei näkynyt suustani paljoakaan, koska on kirkas. Minun luultiin syövän koko ajan jotakin. Huumorilla selvittiin ja naurua riitti. Muutaman viikon kuluttua kieli alkoi löytää tiensä uuteen puhetekniikkaan ja S ja R-kirjaimet palasivat takaisin puheeseen.
Kävin Katjan luona alkuun 2 viikon välein ja toisen kuukauden aikana käynnit tihenivät loppua kohden. Kotihommiin kuului koneen keskiön rullaus 3 päivän välein, johon kului aikaa 3 sekuntia. Tuon säädön jälkeen hampaat olivat aina hieman hellät. Sanotaanko, että näkkileipä ei kuulunut ruokavaliooni tuolloin.
Käyntien aikana tarkastettiin onko siirtymistä tapahtunut toivottu määrä ja tehtiin hienosäätöä keraamisilla pikku palloilla, joita kiinnitettiin hampaisiin. Näin oikomiskoje painoi jotakin tiettyä kohtaa suuremmalla paineella.
Koko homma meni läpi uskomattomalla vauhdilla. Kun Katja 11 viikon jälkeen sanoi, että pian ollaan valmiita, en voinut uskoa. En myöskään tunnistanut kuvaruudulta näkemääni kuvaa omiksi hampaikseni. Kun 12 vkoa tuli täyteen, rautojen käyttö lopetettiin, tehtiin viimeistelyhiontoja ja retentionauha asennettiin ylähampaiden taakse pitämään siirretyt hampaat ojennuksessa. Tämä laitettiin joulukuussa eli olen nyt ollut pari kuukautta uusien hampaiden kanssa. Nauha ei häiritse mitenkään, vaikka sitä alkuun jännitinkin.
Muutama päivä retentionauhan asennuksen jälkeen hampaisiin tehtiin vielä valkaisu. Nyt on helppo hymyillä!
Miksi kirjoitan tämän blogiini? Olen kärsinyt kauan hampaistani ja ollut niin äärimmäisen onnellinen tästä jutusta, jos tämä auttaa jotakin toista 1×2 hampaat omistavaa lukijaani, niin olen onnellinen myös hänen puolestaan. Tämä on oikeasti aivan huippu juttu. Näin nopeasti ja pienellä vaivalla kaunis hammasrivistö. Hinnat vaihtelevat keston mukaan, mutta suurin piirtein 2000,- luokassa mennään ja tämä piti paikkansa myös minun kohdallani.
Kysyin porilaisille lukijoilleni pientä kädenojennusta ja Hammaslääkäriasema Bepop lujasi tarjota hampaiden valkaisun kaupan päälle niille, jotka aloittavat Inman Aligner hoidon heillä maaliskuun loppuun mennessä. Mainitsette vain olevanne Hellan ja viinilasin välissä -blogin lukija.
Kiitos ihanat hammaskeijut Marketta ja Katja – tämä tyttö nainen on pelkkää hymyä!
7 comments
Heippa!
Ihanaa että löysin tän kirjotuksen googlaillessani tota IA-hoitoa! Hienoa että täältä Poristakin saa tämän hoitomenetelmän. Voisin melkein vannoa, että mulla on aivan samalla tavalla hampaat "vinossa" kuin tossa yllä olevassa kuvassa. On hyvä siis tietää että mullakin on mahdollisuus tuohon vekottimeen! Oon vakavasti harkinnut Inman Aligneria, mut opiskelijana tuo maksu vähän jännittää. Saakohan BePopista osamaksulla tuon hoitomenetelmän? 🙂
Muistaisin, että heille oli silloin tulossa jokin rahoitussysteemi tähän, joten soita ihmeessä ja tiedustele tämän hetkistä tilannetta. Minä olen ollut ihan järjettömän tyytyväinen tähän, harmittaa vaan ettei ole aiemmin tullut tehtyä. Aivan turhaan on kärvistellyt näiden vinojen kanssa 🙂 Toivottavasti sopii sinullekin!
Hei,
Haulla päädyin blogiisi – etsin käyttökokemuksia samaisesta laitteesta, joka on ollut hampaissani nyt reilun viikon. Päätin sitten näin viisikymppisenä, että eiköhän jokusen hampaan vinoutta ole jo tarpeeksi surkuteltu. Onpahan edes hampaat suorassa, kun naama muuten valuu alaspäin.
Oli kiva kuulla, että lopputulos onnistui ainakin sinun kohdallasi.
Vähän saman suuntaiset ajatuksen oli mullakin 🙂 Toivottavasti tulos tulee olemaan hyvä myös sinulla tai tottakai tulee olemaan. Oikein mukavaa syksyn jatkoa ja valkoisia suoria hammasrivistöjä 🙂
Heippa!
Aloitin myös IA-oikomishoidon ja koje on ollut käytössä nyt vähän alle viikon. Nyt kuitenkin flunssa pukkaa päälle ja kojetta ei ole erityisen mukava pitää, kun kurkku on vähän limainen. Ei sulla olisi siis sattumoisin vinkkejä flunssan varalle kojeen käytössä? 🙂
Varo Inman ja Clear Aligner- kauneusoiontoja!
Aloitin viitisen kuukautta sitten Clear Aligner-oikomisprosessin ja olen siinä pisteessä, että keskeytin koko oikomisprosessin! Ei vain aikaani mennyt hukkaan, vaan myös olivat tehdä peruuttamattoman virheen, jonka ehdin estää keskeyttäessäni hoidon. Reklamoin hammashoitolaa ja sain onneksi rahani takaisin uhattuani ottaa yhteyttä potilasasiamieheen.
Clear Aligner ja Inman- kauneusoionnassa ja vastaavissa on suunnattomia ongelmia. Ymmärtäkää ensinnäkin, että tämäntyyppisistä kauneusoionnasta, että oikoja ei ole virallinen, sertifikoitu, usean vuoden koulutuksen saanut oikojahammaslääkäri, vaan oikojana voi toimia kuka tahansa, jolla on päivän oiontakoulutus takana! Mutta ei tätä asiakkaalle kerrota.
Ongelma tämän tyyppisissä hoidoissa on erityisesti se, että ne sopii joillekin potilaille, (mutta ei valtaosalle), joten siksi niitä ei voida lailla kieltää!
Kun aloitin Myyrmäessä Länsi-Vantaan Hammaslääkärissä Clear Aligner- oionnan, minulle ei kerrottu kaikki puolia oionnasta konsultaatiossa, kuten onnistuuko hoito 100%:sti. Annettiin kyllä ymmärtää, että kaikki menee hyvin, mutta ei sitä saavutetaanko haluttu lopputulos. Sain vasta viiden kuukauden jälkeen tietää, ettei hampaitani pystytä suoristamaan kun olin tyhjentänyt kukkaroani lähes tuhannen euron edestä.
Hammaslääkäri oli aina kiireinen ja kuunteli heikosti minua asiakkaana. Hammaslääkärini pahoitteli kommunikaatiokatkosta, kun ihmettelin, miten oli mahdollista, ettei hän ollut kuullut pyyntöäni saada hampaani oiottua myös pituussuunnassa. Hän puhui vain kiertoliikkeisestä oionnasta, vaikka toistin yhtenään, että eikö niin, että myös pituussuunnassa tulee hampaani myös oikoa. Ihan kun ei välittänyt, vaan oli koko ajan tietoinen, ettei oiontaa voida tehdä haluamallani tavalla. Lisäksi ihmettelen, kuka ihmeessä voi kuvitella, ettei oionta myös pituussuunnassa olisi olennaista!? Kaikilla oiontaan menijöillä on tavoite saada lopputuloksena suorat hampaat!
Aioin aloittaa myös alahampaiden oionnan mutta ihmettelin miksi alkuperäinen suunnitelma takahampaiden loitontamisesta oli kadonnut, kun aikoivat oikoa vain kulmahampaitani, jotta etuhampaat mahtuvat riviin. Ihmettelin heidän ratkaisuaan toteamalla, kuinka kulmahampaiden siirtyessä on vaara, että ne osuvat ylähampaisiin aiheuttaen kulumaa. Yleensä lääkäri tässä vaiheessa puolustaisi omaa näkemystään, mutta alkoikin pohtia toista vaihtoehtoa. Minä amatöörinä tunnuin tietävän enemmän kuin itse lääkäri.. Mutta mitä virallinen oikojahammaslääkäri totesi käydessäni häneltä pyytämässä arviota: Kulmahampaitani ei edes saa missään nimessä lähteä loitontamaan, sillä vaarana on juurien esille tuleminen. Järkyttävää! Siinä vasta olisi ollut edessä useamman vuoden kirugiset toimenpiteet.
Myöskään kauneusoionnan takana ei ole kunnon suunnitelmaa! Hammaslääkärini totesi tyynesti, kuinka hän konsultoi asiassa heidän omaa oikojaa KAHVIHETKILLÄ. Aivan käsittämätöntä kommentti!
Kiertäkää kaukaa tämäntyyppiset oionnat!! Minulla kävi tuuri, että sain rahani takaisin.. Samaa onnea ei kaikilla ole..
Aion jatkaa oiontaa mutta virallisen oikojan vastaanotolla Helsingin Dentassa, jossa tuntuu olevan todella pätevä oikojahammaslääkäri Vivian Visnapuu. Hän määritti ylä- ja alahampaiden oionnan yhteishinnaksi maksimissaan 4000 euroa eli on vain 400 euroa kalliimpi kuin mitä tämä kauneusoionta olisi tullut maksamaan! Sain kuulla hänestä ystävältäni, joka suositteli todella hyvänä oikojana. Ja sitä tuntuu olevan! Suosittelen!
Moikka!
Osaako kukaan suositella Turusta hyvää Inman aligner-oikojaa??
-Isabella