Ihana isänpäivä vietettynä oman isän, lasteni isän ja koko perheen kanssa. Näitä hetkiä arvostaa, ikinä ei tiedä milloin on viimeinen isänpäivä yhdessä. Eilen ajattelin erityisellä lämmöllä ystävääni, jonka isä nukkui pois hetki sitten.
Olemme ystäväni kanssa samanikäisiä ja kun teinistä lähtien on pyöritty yhdessä, oli päivänselvää, että ystäväni vanhemmatkin olivat läheisiä minulle. Yhtä iso juttu oli viedä poikakaveria näytille heille kuin omillekin vanhemmille. Palautteessa ei säästelty kummassakaan paikassa. Heillä huolehdittiin kavereista kuin omistakin lapsista, kun ruoka oli pöydässä huudettiin kaikki syömään. Vanhemmat tiesivät omien lasten asiat, mutta myös lasten ystävien asiat. Kun oli tehty jotakin ei sallittua, tuli huutia molemmista paikoista. Olisipa sellaista vieläkin. Valitettavasti tämän kaltainen huolenpito alkaa olla harvinaista, vanhemmilla on niin kova kiire, ettei “naapurin mukuloihin” ehdi keskittyä, hyvä kun omat saa hoidettua. Surullista, mutta kovin usein niin totta.
Ajattelevatkohan meidän lapsemme enää meitä tai ystäviensä vanhempia sellaisella lämmöllä, kuin minä muistelen? Siinä on meille vanhemmille haastetta!
Lämmin halaus ystävälleni ja hänen isälleen pilven reunalle ♥
1 comment
Ihana kirjoitus!! <3
Tuo on kyllä täyttä totta. Muistan kuinka ystävieni vanhemmista tuli itsellekin niin kovin läheisiä, ikäänkuin "varavanhemmat" tai "ottovanhemmat".
Ja muistan kuinka jo kotona opetettiin, että kun menee uudelle ystävälle kylään, pitää mennä heti reippaasti esittäytymään ystävän vanhemmille. Nykyään ei taida sitä tervehtimistapaakaan olla olemassa. Kaiken kaikkiaan vanhempien ihmisten kunnioitus vähentynyt. Mutta toivottavasti jos itselle joskus lapsia siunaantuu, osaisi heistä kasvattaa kunniallisia kansalaisia hyvin käytöstavoin varustettuna. Ja muistaisi itse huolehtia myös muiden lapsista! 🙂