Itku on tänään herkässä

Tiedättekö, että olen viettänyt ensi yön kaksi kertaa synnärillä. Molemmat Pikku Murut ovat syntyneet samana päivänä. Veli sai 2-vuotislahjakseen pikku siskon. En ole koskaan uskonut, että kyseessä on sattuma. Sillä on aivan varmasti syvempi merkitys. Toki se ilmenee nykyään jatkuvana tappeluna, mutta siltikin uskon teoriaani vahvasti.

Synttäreitä edeltävä 13.7. on aina äärimmäisen levoton päivä minulle ja jossakin vaiheessa päivää tunnen kipuja selässä – muistoja vuosien takaa. Huutoa, kipua, itkua, iloa ja rakkautta – niitä olivat synnyttäjän yöt.

Molemmat Pikku Murut ovat syntyneet Andrea Bocellin laulaessa ja äidin huutaessa, eikös siinä ole aivan loistava alku elämälle. Ei mikään ihme, että molemmat oikeasti pitävät edelleenkin Bocellin musiikkia rauhoittavana. Molemmat lapset ovat syntyneet Porin Jazzien aikaan ja synnärillä viettämiään aikoja lukuunottamatta ovat osallistuneet joka ainoisiin jazzeihin syntymästään lähtien. Musiikkikasvatus on hoidossa.

Hirvitys miten järkyttävää vauhtia päivät menevät. Tänään pienempi muru kävi kanssani kotosalla leipomassa juhlatarjottavat ja siinä sivussa perkasi laatikollisen mansikoita pakastimeen. Olen hämmentynyt, surullinen ja onnellinen. Tätähän elämän kulun kuuluukin olla.

Tälläkin hetkellä kuuntelen Andrea Bocellia ja välillä pienen pieni kyynel vierähtää poskelle, jotenkin tämä päivä on aina vain niin surullisen onnellinen. Bocelli itkettää usein, mutta erityisen paljon tänään.

Kaunista yötä!