Tehdäänpä välillä vähän yhteenvetoa hyvinvointiprojektistani, josta on 2 viikkoa täynnä.
Ensinnäkin olen alkanut epäilemään olenko koskaan tykännyt juoksusta vai onko aika kullannut muistot? Teen annetut harjoitukset ja käyn juoksemassa 2 kertaa viikossa intervalleina 50 ja 60 minuuttia, mutta en voi sanoa nauttivani kuin kävelyosuuksista ja tunteesta lenkin jälkeen. Sykkeeni on hyvin korkea, joka imee mehut ja kuntoni kehno. Juoksen hyvin rauhallisesti, mutta siitäkin huolimatta se tuntuu pusertamiselta. Älkää käsittäkö väärin, en ole antamassa periksi, mutta kerron rehellisesti, ettei tämä mitään ruusuilla tanssimista ole eikä mitää tule ilmaiseksi.
Toiminnallinen harjoitus, jossa treenataan lihaskuntoa on tarpeen ja sen parissa vietetään myös hetki joka viikko. Kehonkoostumusmittauksessa selvisi, että lihasta tarvitaan lisää ja paljon. Siinäpä varmasti suurin syy myös paastosokerien lievään nousuun, joka pitää lopettaa ennenkuin se pääsee korkeammaksi.
 |
| Merienergiaa Yyteristä |
Ruokailut alkavat sujumaan paremmin. Ymmärsin vihdoinkin, että syön edelleen normaalia ruokaa, mutta vähemmän ja samalla opettelen uudelleen ruoka-aineiden kaloripitoisuuksia, jotta tunnistan miinat. En siis orjallisesti laske kaloreita, mutta suurin piirtein pitää pysyä kartalla. Paino on myös laskenut odotetusti, pienin askelin eli jotakin on korjaantunut kehossa edellisestä yrityskerrasta.
Olen tunnistanut stressin merkityksen liikkumisessa. Lenkki ei olen vielä koskaan tuntunut niin pahalta kuin se tuntui tänä aamuna. Ensimmäisen juoksuosuuden jälkeen itkin. En siitä, että en olisi jaksanut, mutta stressi purkautui itkuna. Siinä sitten hyperventiloin ja itkin mieheni kainalossa lenkkipolulla pimeässä metsässä kaunissa lumisateessa – sanon vaan, että teini-ikäisten lasten vanhempana oleminen ei ole helppoa ja toisille vähän vaikeampaa kuin toisille. Tilanteessa oli kaikkia ainekset hienon elokuvan aluksi, jonka jälkeen päähenkilön treenit alkavat sujumaan ja elämä helpottuu. Katsotaan, saako oman elämänsä päähenkilö tilaamansa jatkon elokuvaan. Hyperventiloinnin jälkeen lenkkiä jatkettiin ja olokin parani vähän, mutta rinnassa oleva möykky painoin koko lenkin ajan niin, ettei hengittämisestä tahtonut tulla mitään. Jalat painoivat enemmän kuin koskaan ja kurkkua kuristi. Pelkään, että stressi kaataa projektin vaikka omalla tavallaan uskon liikkumisen antavan voimia arkeen.
Mieheni lähti tähän hyvinvointiprojektiin mukaan ja ilman hänen tsemppiään tästä ei tulisi yhtään mitään. Vaikka meillä on tässä mukana myös PT en usko, että raahautuisin aamulenkeille klo 08 yksinäni. Lenkit juostaan hiljaisuudessa, koska minun pitää keskittyä jaksamiseen, mutta en silti halua juosta yksin. Musiikki olisi varmaan hyvä juttu, mutta en ole löytänyt sopivia kuulokkeita juoksuun, joten ystävät hyvät vinkatkaa minulle ne oikeat. En millään jaksaisi alkaa googlailemaan.
Yhdessä tämä on niin paljon mukavampaa ja yksin olisi ikävä itkeä. Tällaisia tunnelmia tänään ja tästä jatketaan.
Ihanaa alkanutta viikkoa!
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
10 comments
Moikka! En halua kritisoida valitsemaasi treeniohjelmaa, mutta ihmettelen, että miksi laitat itsesi väkisin juoksemaan, jos se tuntuu kidutukselta? Treenata voi tehokkaasti ilman juoksuakin. Esimerkiksi minä noudatan tällä hetkellä valmennusohjelmaa, johon kuuluu 3 lihastreeniä ja 2 kävelylenkkiä viikossa (juokseminen on tässä valmennuksessa jopa kiellettyä), ja tuloksia tulee mukavasti. Jos juoksu ei ala tuntumaan kivalta, niin vaihda ihmeessä treeniohjelmaa 🙂 Mukavia talvipäiviä ja tsemppiä kuntoiluun! 🙂
Minä olen pyytänyt ohjelmaa, jolla olisin kesän alussa juoksukunnossa eli siinä syy niin ja rasvanpoltto taisi olla toinen. Muistelin vielä silloin, että tykkäsin juoksusta 😉
Valitettavasti kaikki lajit, joissa syke nousee yhtään korkeammaksi tuntuvat minusta kidutukselta kun kunto ei ole kohdallaan.
Toivon, että kun kestän "kidutusta" hetken niin pääsen joskus vielä siihen hyvänolon tunteeseenkin kiinni, ilman sitä muistijälkeä en jaksaisi 🙂
Tsemppiä myös sinun kuntoiluun ja onnea pienestä ihmisen alusta <3
No sitten ymmärrän treeniohjelman, mutta vaihda suosiolla, jos ei ala pian tuntua hyvältä 🙂
Kiitos onnittelusta! Meidän pikkuisen kohdalla teini-ikä on (onneksi) vielä kaukana 😀
Olen luottavainen, että kun kunto paranee ja paino putoaa niin liikuntakin tuntuu miellyttävämmältä. Jos näin ei jostakin kumman syystä tapahdu niin silloin laji on todellakin väärä minulle 🙂
Yritä nauttia niistä ihanista vauvavuosista, kaikissa aikakausissa on omat haasteensa ja ilonsa 😉
Juosta voi missä vaan mutta haasteena on että monille meistä sykkeen pitäminen matalana on todella haasteellista. Esimerkiksi sauvakävely on hyvä vaihtoehto jolla saa sykkeitä hitusen ylöspäin normaaliin kävelyyn verrattuna joka monelle on riittävä lisä normaaliin kävelyyn verrattuna. Kesäisin pyöräily on mainio ja toki talvisin myös esimerkiksi järven jäällä hiihtäminen jos selaiseen on mahdollisuuksia. Tsemppiä sinulle, ensimmäiset pari kuukautta on ne vaikeimmat kunnes keho alkaa tottua rasitukseen.
Kiitos <3 Hiihtoa olen mietiskellyt kun lunta on toivottavasti vielä hetken ja pitkän matkan luisteluakin voisi ajatella. Löytyyhän kuntosaliltakin laitteet, mutta ulkoilma saa ajatukset selkeäksi ja tekee muutenkin hyvän olon. Elän toivossa että kun pari kuukautta on kulunut niin pahin on ohi ja ehkä stressi on muutenkin helpottanut 🙂
No olen kyllä kulta pieni ihan samaa mieltä kun edelläkin, että jos joku liikuntamuoto saa itkemään, niin laji vaihtoon ja äkkiä! Liikkumisen pitäisi olla ennen kaikkea hauskaa ja nautinnollista, ja jos se tuntuu pakkopullalta tai jopa tuskaiselta, niin se innostus lopahtaa kyllä ennen kuin ehtii kunnolla alkaakaan. Mää käyn kyllä juoksemassa, mutta mun mielestä se on aina ollut tosi tylsää. Siis ylipäätään juokseminen ilman palloa on ihan hullun hommaa. Lopetin kuitenkin futaamisen pari vuotta sitten, joten tavallinen juoksu on alkanut löytää paikkansa mun arjessa näin talviaikaan. Kesällä maastopyöräily (nostaa muuten sykettä ihan kunnolla kun löytää sopivan reitin!) ja rullaluistelu ovat kuitenkin edelleen ykkösvaihtoehtoja juoksun sijaan. Lenkkiseuraksi voin lämpimästi suositella tilaamaan Jari Sarasvuon Aamulenkki-podcastin, sillä saa kyllä ajatukset äkkiä muualle! 😀
Pitäisikö meidän sitten järjestää sinne torstai-illalle kivaa ja nautinnollista iltaurheilua Ruosniemessä?
P.S. Juoksun sijaan myös reipas kävelylenkki nilkkapainojen kanssa ajaa asiansa.
Ei se syy itkuun ollut juoksu vaan se teini-ikäinen muksu, mutta juoksu sai tunteet pintaan 🙂 Mä en tiennytkään, että olet pelannut futista – mahtavaa! Mä olenkin kuunnellut Saravuon Aamulenkkiä, mutta kotona sohvalla lenkin jälkeen töitä tehdessäni. Ehkä se saisi ajatukseni pois kärsimyksestä 😉
Eikun laskettelemaan vaan torstaina, palataan asiaan piakkoin 🙂
Aamulenkki klo 8. Mitä luksusta! Suurin osa työssäkävijöistä, joutuu menemää aamulenkille 5.30 tai aiemmin, jos mielii ennen työpäivää. Mieti kuinka hienoa juoksu on, kun se saa tunteet pintaan 🙂
Siitä olen kanssasi samaa mieltä! Minulle aamuliikkuminen on paljon helpompaa kuin illalla lenkkipolulle raahautuminen. Toivottavasti en kuitenkaan ala ihan jatkuvasti itkeskelemään, on vähän kiusallista kun aamut alkavat olla valoisia 🙂