Monen kuukauden jahnaamisen jälkeen sain viimeinkin aikaiseksi sushintekotalkoot. Talkoisiin osallistui vain minä ja rakas mieheni, mutta oli meillä hauskaa. Sanotaanko, että ei mennyt bloggaajan ensimmäinen sushikyhäelmä ihan putkeen. Oikeasti olen kerran aikaisemmin tehnyt sushia, mutta siitä on vierähtänyt jo vaatimattomat 10 vuotta. Näin jälkikäteen on helppo todeta, että eihän se ollut edes vaikeaa, kun oli hyvät ohjeet vieressä ja kun vielä huomasi lukea niitä ohjeita.
Innoittajana tähän kokkailuun toimi Miika Pölkkin ja Heikki Valkaman Sushikirja perisuomalaisesta supisuomalaiseen. Kirja on visuaalisesti kaunis katsoa ja lisäksi erinomainen perusteos sushin ystäville. Kun olimme syömässä Berns hotellin Asiatiska-ravintolassa syömässä, lievä paniikin poikanen oli jo lähellä lukiessani ruokalistasta erilaisia sushityyppejä, onneksi tarjoilija auttoi, vaikka en tilatessani tiennyt ollenkaan mitä pöytään loppujen lopuksi tulisi. Tämä teos avaa myös sushin eri lajit ja tyylit. Kirjassa käydään läpi sushin historiaa, kulttuuria ja sushikäytösetikettiä, tarjoillaan reseptejä suomalaisista raaka-aineista, opetetaan makirullien teko ja kerrotaan sushin kanssa sopivista juomista teestä ja sakesta tarkemmin. Mahtava lahjakirja sushin ja japanilaisen kulttuurin ystävälle. Kaikki reseptit tullaan varmasti kokeilemaan.
Sushiriisin jäähdytystä |
Tämä kaunokainen inspiroi |
Siikanigiri, lohi-avokadonigiri, lohi-kurkkumaki ja skagen gunkanmaki |
Kattaus kahdelle olohuoneen lattialla |
Rakensimme 5 erilaista makia ja nigiriä. Pääraaka-aineina siika, kylmäsavulohi, lämminsavulohi, jokiravunpyrstöt ja mäti. Kuvassa olevista kahden resepti on sushikirjasta, yksi puuttuva oli ns. kuvauskelvoton ja kaksi on sovellettuja versioita. Oikeastihan näitä palleroita oli yhteensä lähes 40 kpl, mutta koska söimme tehdessämme epäonnistuneita versioita ei pöytään enää montaa tarvinnut kantaa. Maha oli jo täynnä.
Itävaltalainen Steininger Riesling taipui mukavasti sushin kanssa. Kyseessä on yksi tämänhetkisistä lemppari Rieslingeistä.
Ensin keittelimme sushietikan riisille.
Sushietikka
Ainekset
- 0,5 dl vettä
- 0,6 dl tomusokeria
- 1 dl riisiviinietikkaa
- 0,5 tl suolaa
Valmistusohje
- Mittaa kaikki ainekset kattilaan. Kuumenna seos kiehuvaksi välillä sekoittaen, tällöin saat tasaisen liemen. Kun liemi on kiehunut, jäähdytä.
Sushiriisi
Ainekset
- 5 dl sushiriisiä
- 6 dl vettä
- 1,5 dl sushietikkaa
Valmistusohje
- Mittaa riisi ja vesi teflonpinnoitteeseen kattilaan, peitä tiiviisti kannella ja kuumenna miedolla lämmöllä kiehuvaksi. Keitä varovaisesti viisi minuuttia. Siirrä kattila pois liedeltä ja anna riisin vetäytyä noin 20 minuuttia. Älä missään keittämisen vaiheessa poista kantta, jotta höyry ei karkaa.
- Kaada valmis riisi mahdollisimman laakean astiaan, ja valuta sushietikka lastaa apuna käyttäen tasaisesti riisin päälle. Sekoita liemi riisiin varovaisesti leikkaavin vedoin. Jäähdytä kädenlämpöiseksi viuhkalla tai esimerkiksi paksulla sanomalehdellä.
- Käytä riisi välittömästi.
Skagen gunkanmaki
Ainekset
- 50 g jokiravunpyrstöjä
- 3 rkl japanilaista majoneesia tavallinenkin käy hyvin esim. Hellman´s
- 1 rkl mätiä lohen
- 1 tl tilliä silputtua
- puolikkaan limen mehu
- suolaa
- valmista sushiriisiä
- norilevää
Valmistusohje
- Hienonna ravunpyrstöt pieneksi. Sekoita joukkoon majoneesi, limen mehu, mäti ja tilli. Mausta makusi mukaan suolalla. Leikkaa norilevästä 4 cm levyisiä ja 10 cm pitkiä suikaleita. Muotoile sopivan kokoinen nigiripallo. Kääri leväsuikale ympärille niin, että saat kartion mallisen nigirin. Täytä kartiot skagenilla ja tarjoile.
Siika
Ainekset
- 100 g siikaa tuoretta kotimaista
- 1 dl ponzumehua
- wasabia
- korianterin lehtiä
- valmista sushiriisiä
Valmistusohje
- Poista siikafileistä ruodot sekä nahka. Leikkaa sopivan kokoisia viipaleita. Sekoita ponzumehuun maun mukaan wasabia.
- Muotoile riisistä sopivan kokoisia nigiripalloja ja aseta siikaviipale päälle. Muotoile nigireiksi. Sivele jokaisen nigirin pintaan wasabilla maustettua ponzumehua. Koristele korianterin lehdillä.
Makirullan tarkat ohjeet kirjasta |
Seuraavista resepteistä ei ole tarkkoja määriä olemassa, koska soveltamalla mentiin ja kokeiltiin. Lohi-kurkkumakista tuli erittäin hyvä, mutta wasabia olin laittanut liian paksun raidan. Sushin syöminen vedet silmissä ei ole mukavaa, nimimerkillä kokemusta on.
Lohi-kurkkumaki
Ainekset
- Kurkkua
- Kylmäsavulohta
- Wasabia
- Ponzumehua marinointiin
- Sushiriisiä
- Norilevä
Valmistusohje
- Laita leväarkin pituinen pitkittäin leikattu kurkkukolmio marinoitumaan n. 10 minuutiksi ponzumehuun.
- Aseta norilevä matolle kiiltävä puoli alaspäin, levän syyt vaakasuuntaisesti. Levitä riisiä hieman yli levän puolivälin. Sivele keskelle wasabia, ei paksua raitaa (kuten minä tein). Aseta keskelle riisiä kylmäsavulohta pitkittäin sekä marinoitu kurkku. Rullaa levä maton avulla. Kostuta leväarkin pääty, että rulla pysyy kiinni. Leikatessasi rullaa kostuta veitsi ja leikkaa palat yhdellä vedolla.
Lohi-avokadonigiri
Ainekset
- 100 g lohta
- 1 avokado
- sushiriisiä
- ponzumehua
Valmistusohje
- Muotoile kostutetuin käsin nigirirulla. Siivuta päälle avokadoa ja sopivan kokoinen pala lohta. Sivele päälle ponzumehua.
5 comments
Aika paljolta tuntui tuo suolan määrä. Itse olen tehnyt etikkaliemen seuraavalla reseptillä (riittää 3 dl riisiin):
4 rkl riisiviinietikkaa
1 tl suolaa
2 rkl sokeria
pala kombua
Lämmitetään, kunnes sokeri liukenee. Seos jäähdytetään nopeasti, jotta etikka säilyttää väkevyytensä.
Eli erona se, ettei vettä tule ollenkaan ja suolaa reippaasti vähemmän.
Hei Maarit, niin minunkin mielestäni. Pitää laittaa kyselyä kirjan tekijälle, onko resepti oikein. Kiitos reseptistä 🙂
Hei! Meillä suolaa lisätään etikkaliemeen aivan aavistus, eikä vettä lainkaan. Oma japanilainen sushiriisi-ohjeemme löytyy täältä (samaa sushiriisiä käytämme nigireihinkin, vaikka tämä ohje onkin chirashizushille).
Hei Hirame, ensimmäiseksi kiitos linkistä, sinulla on aivan ihana blogi 🙂 jäi omat postaukset tekemättä kun juutuin lukemaan juttujasi. Nigireissä varsinkin suolaisuus oli jo liikaa. Laitankin pienen varoituksen tuohon ohjeeseen, ettei kukaan käytä sitä tuollaisenaan. Ihanaa kevättä Japaniin!
Sushiriisin ohje korjattu. Valitettavasti kirjaan oli päässyt painovirhepaholainen, joka tullaan korjaamaan tuleviin painoksiin. Eikä mikään ihan pieni painovirhe tl oli vaihtunut dl.