Pikku Muru on päässyt tänä syksynä Bond-leffojen makuun ja mies ja kultainen ase oli tullut katsottua. Voitte uskoa, että paineet oli kasattu Phang Nga Bayn matkalle, jotta leffassa näkyvät saaret saataisiin ikuistettua kavereille.
Minä osasin odottaa, että matka olisi upeampi kuin itse Bond saari ja niinhän se olikin. Ei se päämäärä, vaan matka. Tämän viisauden kun muistaisi monessa muussakin.
Pakkauduimme hotellilta taksiin ranskalaisten ja japanilaisten kanssa. Matka Phuketin saaren itäreunalle kesti tunnin ja siellä laiturissa odotti laivamme. Onneksemme tälle matkalle tuli vain 10 henkilöä eli todellinen private trip.
Ensimmäinen pysähdyksemme oli Lawa island, jossa saimme uiskennella rauhassa. Pitkähäntäveneitä pysähteli saarelle ja toi mukanaan paikallisia viettämään sunnuntaipiknikiä. Kävime urkkimassa menuta, tuoretta merikalaa, riisiä ja chilikastiketta. Valitettavasti matkamme jatkui, ennenkuin ruoka valmistui.
Nautimme lounaan laivalla, paikallisia thairuokia ja hyviä sellaisia, kuten täällä suurin osa ruoasta on.
Pysähdyimme melomaan mangrovemetsään Panak Islandille, Hikistä hommaa, mutta erityiset maisemat ja ikimuistoisia hetkiä lapsille. Koska vesi oli matalalla emme pääseet ihan joka paikkaan kanootillakaan.
Seuraavana olikin James Bond Island. Saari on matkamuistokauppiaita täynnä oleva turistipyydys. Ympäristön maisemat ovat ikimuistoiset, mutta itse saarella käynnin voisi jättää väliin. Saaren vieressä oleva Ko Tapu on hyvin kaunis n. 20m korkea kalkkikivikallio, jolla olikin suuri rooli Bond leffassa. Phang Nga-lahden eriskummalliset saaret ovat muotoutuneet tuulen, aaltojen, merivirtojen, vuorovesien sekä kasvien juurten ansiosta sellaisiksi kuin tänään ovat, mutta muuttavat muotoaan jatkuvasti.
![]() |
Oppaamme |
![]() |
Ko Tapu |
Taittelimme laivalla Lootuksen kukista Loy Krathong juhlissa käytettävät kelluvat kukat. Juhla on oikeasti loka-marraskuussa, mutta olihan nytkin täysikuu ja nousuvesi, vaikka olimmekin kuukauden myöhässä. Koskaan ei ole liian myöhäistä toivoa hyviä asioita.
Loy Krathong on tunnelmallinen ja kaunis valon juhla. Thaimaalaiset
laskevat pimeän laskeuduttua jokiin ja kanaviin pieniä ja koristeltuja
lauttoja, joita kutsutaan krathongeiksi.
Kynttilöillä
ja suitsukkeilla varustettu krathong lähetetään virran vietäväksi ja
toivotaan salaa jotain. Jos kynttilä ei sammu ennen kuin lautta katoaa
näkyvistä, toiveen uskotaan toteutuvan.
Krathongin vesille laskeminen voi myös symboloida huolista ja
murheista luopumista. Lauttojen sijaan saatetaan käyttää myös taivaalle
vapautettavia kartiomaisia kuumailmalyhtyjä.
Loy Krathongia vietetään vuosittain koko maassa loka- tai marraskuussa täydenkuun aikaan.
Matka kääntyi kotiinpaluuseen ja kokki oli jälleen loihtinut pöytään
paikallisia pikku herkkuja. Niitä napostellen ja pilvisestä auringonlaskusta
nauttien tuli todettua, että matka kannatti aivan ehdottomasti tehdä.
Viimeiset hetket jännitettiin, että ehtiikö myrsky alkaa ennenkuin ehdimme satamaan. Salamoiden saattelemana ehdimme kuivina bussiin ennenkuin taivas repesi.
Matkanjärjestäjänä oli paikallinen Silverhawk group
Matka kesti kokonaisen päivän.
————–
Awesome trip to Phang Nga Bay by boat. If you think James Bond Island is a tourist trap, you are right but the trip there is amazingly beautiful and definitely worth it.
We used local Silverhawk group.
4 comments
Upeat kuvat:)
Kiitos, täällä tahtoo väkisinkin onnistua kun maisemat ovat täydellisiä koko ajan. Ihanaa joulun odotusta!
Ihana loma, ihana Thaimaa.
Ihana loma, ihana ruoka, ihana aurinko, ihanat ihmiset ja ihana Thaimaa <3