Maanantai vaatii mausteita, värejä ja makuja, jotta viikolopun nautinnollinen väriloisto ei katoa mielestä. Olen niin perin juurin kyllästynyt kaikkeen pikaisesti tehtyyn perusruokaan, joten tein itselleni lupauksen. Jos olen juuri saanut perusteltua Isolle Murulle uuden kirjahyllyn eteiseen, jotta kaikki keittokirjani mahtuvat, niin niitä ilmeisesti pitäisi myös käyttää enemmän. Lupasin, siis lukea keittokirjoja arkiruoka ajatuksella. Nopeasti ja uusia makuja. Eikö olekin hyvä lupaus? Jos näyttää siltä, että blogi alkaa lipsumaan, niin laittakaahan noottia tulemaan.
Pikku Muru tuli kotiin treeneistä ja ensimmäinen kiljaisu oli, onko meillä ribsejä? No ei ollut, mutta tuoksun perusteella olisi voinut olla. Tällä kertaa en muunnellut reseptin väkevyystasoakaan miedommaksi, vaan Pikku Murut saavat aloitella totuttelemaan chilin makuun. Myönnytykseksi jätin osan nuudeleista au naturel, jotta niiden avulla nuorin sai makuja miedommiksi. Resepti muuntui ainesmääriltään aika paljonkin, mutta ihan todella hyväähän tästä tuli. Mustapavut neutralisoivat loistavasti chiliä ja täydensivät annoksen makua. Kana oli makean mausteinen eli täydellinen. Niin ja muksutkin tykkäsi paljon.
Tahmeat kananuudelit kiinalaisittain
Ainekset
- 4 kanafilettä 560g
- 4 tl kiinalaista viismaustetta
- suolaa
- pippuria
- oliiviöljyä
- 2 rkl juoksevaa hunajaa
- 1 tkl ananasrenkaita
- 1 rkl tamari soijaa (G) tai tavallista soijakastiketta
- 1 rkl valkoviinietikkaa
- 1 rkl kukkurainen maissijauhoa
- 125 g riisinuudeleita
- 1 tkl mustia papuja 225g
- 2 rkl oliiviöljyä
- 4 valkosipulinkynttä
- 1 sipuli
- 3 porkkanaa
- 1 tuore chili
- puolikas kiinankaali
- korianteria
- 1 limetti
Valmistusohje
- Siivuta sipuli ohuiksi puolirenkaiksi. Suikaloi porkkanat. Silppua valkosipuli, chili (ilman siemeniä) ja kiinankaali.
- Sekoita puolet kiinalaisesta viismausteesta, suolan ja pippurin kanssa lautasella. Pyörittele kanafileet mausteissa ja jätä maustumaan 15 minuutiksi.
- Paista kananfileitä pannulla oliiviöljyssä n. 10 minuuttia tai kunnes fileet ovat kypsiä ja saaneet hyvin väriä. Viimeisen minuutin aikana kaada fileiden päälle hunaja, käännä puolen minuutin kohdilla ja paista vielä hetki. Nosta fileet lautaselle.
- Pilko ananasrenkaat pieniksi paloiksi, kumoa ne liemineen kulhoon, lisää tamarikastike, etikka sekä maissijauhot ja sekoita hyvin. Kypsennä nuudelit pakkauksen ohjeen mukaan kiehuvassa ja suolatussa vedessä. Valuta. Siirrä tilkka keittovettä odottamaan.
- Huuhtele ja valuta mustapavut. Sekoita niihin kulhossa tilkka oliiviöljyä ja loput viismausteesta. Paista pavut kuumalla pannulla, kunnes papujen pinta on muuttunut rapeaksi tai ne alkavat halkeilemaan. Nosta pavut pannulta ja pidä ne lämpimänä.
- Paista kasvikset pannulla oliiviöljyssä parin minuutin ajan. Lisää sekaan ananas-maissijauhosekoitus. Sekoita ja lisää nuudelit ja säästetty keitinvesi, sekoita hyvin. Mausta tarvittaessa tamarin tai soijakastikeella.
- Jaa nuudelit ja paistetut mustapavu lautaselle. Viipaloi kanapalat ja nosta edellisten päälle. Ripottele korianteria koristeeksi ja purista limemehua annosten päälle. Chilin ystävät voivat ottaa muutaman ekstra chilin siivun päälle.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
Resepti mukaeltu Jamie Oliverin -kirjasta Kätevä Kokki Jamie
—————————————–
I made a promise to start doing recipes from my 200 cooking books again to make weekdays a little bit tastier. I really have to do that also because I just assured my husband that I urgently need a new bookshelf to corridor cause my books don´t have space anymore. Ok there are quite a lot of those, but I happen to love books, specially cooking books.
I made some changes to receipe and it was just perfect. Even kids loved it a lot. I just made an extra portion of noodles to the little one, so chili wasn´t so strong for her.
Bon Appetit!
Jamie Oliver’s Sticky Chicken Chinese Noodle
Olive oil
4 skinless chicken filee (560g)
4 tsp Chinese five spice
2 tbsp runny honey
227g tin pineapple rings in juice
1 tbsp tamari sauce (glutenfree) or soya sauce
1 tbsp white wine vinegar
1 big tbsp cornflour
125 g rice noodles
225g black beans
olive oil
4 cloves of garlic
1 onion
3 carrot
1 red chili
Half a Chinese cabbage
Coriander
Lime
Toss the chicken with half of the five spice powder and seasoning, ensuring every piece is well coated. Leave to rest for 15 minutes to let the flavours develop.
Crush the garlic, peel and finely slice the onion and carrot. De-seed and finely slice the chillies and chop the cabbage.
Cook the chicken for 10 – 12 minutes, turning frequently and drizzling with the honey for the last minute. Remove to a plate and keep warm.
Chop the pineapple into small pieces. Place them into a bowl with their juice, the tamari sauce, vinegar and cornflour and mix together.
Boil a pan of salted water and cook the noodles for 3 minutes or as told in the package. Drain, reserving a little bit of the cooking water.
Rinse the beans then pour them to the bowl, add the remaining five spice and olive oil. Fry beans for about 5 minutes until crispy. Take beans out of the pan and keep warm.
Cook the garlic, chilli and vegetables 2 minutes before adding the pineapple sauce, noodles and a bit of cooking water. Mix well to ensure everything is well coated then season and add tamari sauce if needed.
Place the noodles and black beans to plate and then add sliced chicken.
Scatter over some coriander and extra sliced chilli.
Receipe has been adapted from Jamie Oliver´s book Save with Jamie.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass