Kaivoin pakastimesta suppikset ja pari pussillista jauhelihaa. Niitä sitten hetken pyöritellen aloin tekemään lihamureketta. Ei ole meidän talossa ihan vähään aikaan näkynyt mureketta, eikä asialle muuta selitystä löydy kuin unohtaminen.
Tästä tuli aivan ihanan pehmeää ja maukasta. Ehdottomasti kannattaa pitää foliopeittoa alkupaiston ajan, mutta muistaa ottaa se lopuksi pois niin, että pekonitkin saavat väriä pintaan.
Tarjoillaan ihan minkä kanssa maistuukaan. Lapset söivät tuorepastan kanssa ja me edellisen päivän perunalohkojen ja kurpitsan kera. Sienikastike on juuri passeli tämän kanssa ja jos kastiketta ei viitsi tehdä, niin sekoita creme fraichea kokojyvä Dijonin kanssa, ei hassumpi yhdistelmä sekään.



Lihamureke sienillä
Ainekset
- 800 g jauhelihaa naudan tai riistaa
- 1 dl korppujauhoja gluteenittomia tai tavallisia
- 2 dl kermaa
- 1 kananmuna
- 1-2 tl suolaa
- mustapippuria
- oreganoa
täyte:
- 2 rkl öljyä
- 200 g pakastettuja suppilovahveroita tai muita sieniä
- 2 pientä sipulia
- 3 valkosipulinkynttä
- suolaa
- 2 tl rakuunaa
- 100 g emmantal-juustoa pieninä paloina tai vastaavaa
päälle:
- 170 g pekonia
Valmistusohje
- Sekoita korppujauhot ja kerma, anna turvota hetki ja sekoita jauhelihan sekaan. Sekoita kananmuna seokseen. Mausta.
- Kuullota sipulisilppu pannulla ja lisää sulatetut sienet sekaan. Paista vielä hetki ja mausta seos.
- Laita uunipellille leivinpaperi ja sen päälle samankokoinen folioarkki nurinpäin. Levitä jauhelihaseos folioarkin päälle ja jauhelihan päälle sieniseos sekä juustopalat. Rullaa murekerulla kuin kääretorttu ja painele saumakohdat kiinni. Levitä pekoniviipaleet murekkeen päälle ristiin. Sulje paketti foliolla ja laita uuniin.
- Kiertoilma 200-astetta 30 minuuttia foliossa ja 15 min. folio avattuna, jotta pekonit saavat väriä.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
3 comments
Luin että lihamureke seinillä ja aloin heti katsomaan, että mitäs sielä nyt on oikein räiskitty.
Toisaalta, sienilläkin on ihan hyvä!
No et ole ainoa joka on lukenut noin, tunnette ilmeisesti mut liian hyvin tietäen, että sekin olisi ollut mahdollista 🙂
Haha, luulin että olin ainut joka luki seinillä 🙂 Tosi herkullisen oloinen resepti.