“Mitä maukasta pöytään, kun perinteiset jouluherkut eivät maistu” jättää sopivasti tulkinnan varaa. Miten nykyään määritellään, mikä on perinteinen jouluherkku? Onko kinkku, lihakastike, laatikot, sillit, silakat, kraavi-, savukala ja rosolli perinteinen peruscombo joulupöydässä? Nämä ovat muistoja omasta joulustani vanhempieni kanssa ja muistan että nämä olivat vakioita joulupöydässä, näiden ympärille rakennettiin menu. Jokaisella perhellä on omat perinteiset jouluherkut ja nykyään ne saattavat olla hyvinkin erilaisia kuin nuo mainitsemani.
Onko meidän joulupöytämme perinteinen, koska pääosaa näyttelee savustettu peuranjalka. Minä lasken sen jo perinteiseksi, onhan se ollut siinä 10 vuotta. Lapsemme eivät tiedä kinkun ja joulun yhteisestä liitosta yhtään mitään. Mitäköhän tulee olemaan heidän joulupöydässään? Todennäköisesti myös he luovat omat jouluperinteensä – omien mieltymystensä mukaan.
Me olemme yhdessä Ison Murun kanssa viettäneet 9 yhteistä joulua. Ensimmäinen vietettiin hänen sukulaistensa kanssa, toinen oltiin Saksassa ja kun ensimmäinen pikku Muru syntyi, alettiin viettää kotijouluja. Pari vuotta eteenpäin ja toinen pikku Muru syntyi. Olen onnellinen, että saan viettää joulun kotona ja että kaikki kokoontuvat meille. Jouluinen kokoonpanomme vaihtelee joka joulu ja valitettavasti takan päälle sytytettävien muistokynttilöiden määräkin on lisääntynyt. Jouluna pöydän ympärillä kuuluu olla paljon ruokailijoita.
Säilytän joka vuoden joulumenun, josta on mukava seuraavana vuonna katsella ja muistella menekkiä ja mielipiteitä. Samalla käyn menun läpi linjalla – pidetään/poistetaan.
Jouluruokailumme aloitetaan kalapöydällä, jossa on aina jotakin perinteistä ja jotakin uutta. Illemmalla nautitaan lihat, salaatit ja muut herkut. Ähkyn välttääksemme syömme kaksi kattausta, toisen päivällä ja toinen illalla pukin käytyä.
Toivottavasti löydätte näistä jotakin uutta ja makoisaa joulupöytään lisättäväksi, linkeistä pääsette resepteihin ja muutama uusi resepti on kirjoitettuna myös tähän postaukseen.
Kala
Kalapöydässä on aikamoinen määrä erinäisiä sorttimentteja, mutta tässä muutama valmis herkkupala. Mätiä (muutamaa erilaista), smetanaa ja sipulia pitää olla silti aina myös erikseen 🙂 Kalapöytä nautitaan klo 13 lounaaksi, jonka jälkeen pukki tulee vierailemaan.
Satakuntalainen saaristolaissushi
Mätiä, smetanaa ja sipulia
——

Kylmäsavulohirulla
Ainekset
- 300 g kylmäsavulohta
- 1 omena
- 1 rkl sitruunanmehua
- 1 rs piparjuurituorejuustoa Cantadou
- kermaa
Valmistusohje
- Levitä kalaviipaleet limittäin tuorekelmulla päällystetyn folion päälle suorakaiteen muotoiseksi levyksi.
- Kuori ja raasta omena karkeaksi raasteeksi. Mausta se sitruunanmehulla. Sekoita omenaraaste ja tuorejuusto tasaiseksi seokseksi. Notkista seosta tarvittaessa kermalla. Levitä seos lohilevyn päälle.
- Kääri levy rullalle kääretortun tapaan ja pane pakastimeen vähintään pariksi tunniksi, jolloin se on helppo viipaloida.
Kastikkeet
Hovimestarinkastike on ehdoton lisä kraaville- ja kylmäsavukalalle. Tämä on viimevuotinen reseptilöytö ja tätä tehdään tästä edes joka joulu ja juhannus kalalle.
Remoulade on kastike, joka sopii sekä kalalle että lihalle. Erinomaista savustetun kalan kanssa, mutta menee myös perinteisen lihakastikkeen sijasta lihan kanssa.
Liha
Kun asuin vanhempieni kanssa, meillä oli joka jouluinen kinkku/kalkkunataistelu. Koska voittajaa ei saatu selville, pöydässä oli sekä kinkku että savustettu kalkkuna.
Nykyään joulupöytäämme kuuluu savustettu peuranjalka, joka nautitaan karpalohyytelön tai viikunahyytelön kanssa. Erilaisia lihavaihtoehtoja joulupöytään on laajalti. Sen ei aina tarvitse olla perinteinen kinkku, kannattaa käydä omassa kauppahallissa kysäisemässä lihamestarilta, mitä herkkua joulupöydässä voisi olla. Kinkkujakin on monelaista: savustettuja, luomuja, potkalla ja ilman potkaa tai tänä vuonna kinkulle voi tehdä aivan erilaisen kuorrutuksen. Kalkkuna voisi olla hyvä vaihtoehto kinkulle ja ainahan kalkkunasta voi tehdä vaikka kalkkunatonnattoa.
Savustettu peuranjalka
Perunat
Kokonaiset perunat kuuluvat meillä kalapöytään, ne sopivat sillien ja silakoiden kanssa. Pääruoan kanssa ne unohdetaan. Viime vuonna meillä oli valkosipuliperunoita, tänä vuonna teen perunaleivoksia, nämä sinappiset herkkukakut olivat nopeita tehdä ja hienostuneen makuisia. Keräsin myös tähän muutaman muun vaihtoehdon, jos peruna ei maistu jouluna.
Rosolli
Rosollin sijasta meillä on balsamico-punajuuret ja vuohenjuustoa, äitini tuo silti aina vähän rosolliakin mukanaan, koska hän pitää siitä. Omenatsatsiki on raikas kumppani kinkulle ja perunasalaatilla voi korvata vaikka perunatkin. Erityisen hyvältä perunasalaatti maistuu yöllä, suoraan jääkaapista naposteltuna lihan kanssa.
Balsamico-punajuuret ja vuohenjuustoa
Jälkkäriksi
Glögin sijasta nautitaan munatoti. Se vaan on niin hyvää. Tänä jouluna jälkiruoaksi tulee mustaherukkaparfaita valkosuklaafudgen kanssa – lapset vaativat ja minä myös. Fudgea pitää tehdä ämpärillinen, että se riittää. Kuivakakku kuullostaa kuivalta ja siitä syystä en ole tehnyt niitä joulupöytään, kunnes viime vuonna löysin hyvän reseptin, tämä ei ole kuiva ja se maistuu joululle.
Mustaherukkaparfait & valkosuklaafudge

Puolukkainen kuivakakku
Ainekset
- 150 g voita
- 3 munaa
- 3 dl fariinisokeria
- 2 dl kermaviiliä
- 1 dl sokeroituja puolukoita sekoita 1 dl sulatettuja puolukoita ja 0,5 dl sokeria
- 4 dl vehnäjauhoja tai gluteenitonta jauhoseosta
- 3 tl leivinjauhetta
- 3 tl kanelia
- 2 tl inkivääriä
- 2 tl neilikkaa
Koristeluun
- tomusokeria
Valmistusohje
- Kuumenna uuni 175-asteeseen.
- Voitele ja jauhota kakkuvuoka korppujauhoilla (muista gluteenittomat korppujauhot). Sulata voi ja anna sen jäähtyä vähän.
- Vatkaa munat ja fariinisokeri kuohkeaksi vaahdoksi.
- Sekoita voisula, kermaviili ja sokeroidut puolukat keskenään. Lisää vaahdon joukkoon ja sekoita varovaisesti.
- Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään ja siivilöi ne vaahdon joukkoon. Sekoita kaikki ainekset tasaiseksi taikinaksi varovaisesti nostelemalla.
- Kumoa taikina vuokaan. Paista kakkua uunin alatasolla 50-60 minuuttia. Kokeile kypsyyttä tikulla. Kakku on kypsä, kun tikkuun ei tartu taikinaa. Kumoa vähän jäähtynyt kakku ritilälle jäähtymään.
(Ohje: Perinteistä joulupöytään)
Perinteet ovat mielestäni hyvä asia, mutta jokaisen kuuluu luoda omat mieleiset perinteensä. Vanhoja ei kannata noudattaa vain sen takia, että näin on aina tehty, mutta ei niitä myöskään tarvitse jättää pois,
jos ne ovat mieleisiä.
Jouluna ruokapöydässä kuuluu ennenkaikkea olla rakkaita ihmisiä ja parhaimpia herkkuja.
Ihanaa joulun odotusta teille kaikille!
8 comments
Kuumeisesti olen yrittänyt etsiä oman näköistä menuehdotelmaa/ajatusta tälle joululle. Tästähän se löytyi kertaheitolla 🙂 Pikku lisäyksin näillä mennään.
Kiitos, otan tuon kohteliaisuutena 🙂 Loistavaa joulua!
Kiitos kivoista kalapöytävinkeistä. Saaristolaissushi tulee ainakin tänä vuonna meidänkin pöytään. Todella herkullisen näköistä muuten tuo savustettu peuranjalka, mistä sellaista voi hankkia?
Kiva, että löysit sopivia herkkuja. Selvitä onko paikkakunnallasi metsästysseuroja tai metsästääkö joku ystävä tai ystävän ystävä. Heiltä voit ostaa suoraan riistaa ja he osaavat neuvoa myös paikan missä yleensä savustavat lihat. Toinen vaihtoehto on kauppahallien osaavat lihakauppiaat, myös heiltä saattaa löytyä tilauksesta. Toivottavasti löydät sopivat kontaktit. Ihanaa joulua!
Kiitos inspiroivista ohjeista; yritän toteuttaa näistä useita seuraavien päivien aikana ainakin muutaman. Eksyin tänne ensimmäistä kertaa ja herkullisilta vaikuttavat, myös hieman vaihtelua iänikuisiin omiin jouluruokiin 🙂 Mukavaa joulua sinne! t. entinen porilainen 🙂
Toivottavasti eksyt toistenkin :)Makoisaa joulua myös sinulle!
Voi miten ihana ja kaunis ajatus nuo muistokynttilät joulupäivällisellä! Kiitos ideasta, saanen lainata sitä itsekin?
Ihanaa ja maukasta joulua Sinulle, sekä kaikille muillekin kulinaristeille!
Ehdottomasti, jotenkin silloin kaikki ovat läsnä, vaikka eivät olekaan.
Ihanaa joulua myös sinulle!