Katsoin eilen illalla aivan mahdottoman herkullisen elokuvan Julie & Julia.
Kahden naisen tositapahtumiin perustuva elokuva kertoi kuuluisasta kokista Julia Childista sekä amerikkalaisesta kirjailijasta Julie Powelista.
Uraansa turhautunut Julie Powell päätti vuonna 2002 testata Julia Childin kirjoittaman Ranskalaisen keittiön salaisuudet -kirjan reseptit. Powelin kunnianhimoinen tavoitteena oli kokata vuoden aikana kaikki kirjan 563 reseptiä. Kirjailija raportoi projektin etenemisestä ruokablogissaan.
Tämä elokuva herätti kaipuuni herkullisiin ruokiin. Olen elänyt pian 3 kuukautta suhteellisen askeettisella ruoalla. Kaipaan herkkuja, enkä tarkoita mitään kermakakkuja vaan ihania suolaisia herkkuja, ehkä vähän kakkuakin.
Tämä kuntokuurini on lisännyt kuntoilua, mutta vähentänyt kunnon kokkailua dramaattisesti ja minun on ikävä sellaista pidemmän kaavan kokkailua, josta syntyy ihania herkkuja useamman ruokalajin illalliselle ja viiniä. Uskokaa tai älkää, mutta olen myös ollut melkein koko ajan ilman viiniä. Kaipaan sitäkin, mutta yllättävää kyllä en niin paljon kuin luulin. Kaipaan viiniä sen pitkän illallisen täydentäjäksi, sitä täydellistä makujen sinfoniaa. Kaipaan eri reseptien kokeiluja ja uusien tekemistä.
MINUN ON IKÄVÄ RUOKAA!!!!!! Älkää käsittäkö väärin, minä syön hyvin, enkä kärsi nälkää, mutta kulinaristi sisälläni on tampattu kasaan, jotta se ei saisi valtaa ja tämä leffa ei ollut hyvä juttu sen kannalta.
Eihän tuollaisia herkkuttelijoiden elokuvia saisi katsoa kuntoilukuurien aikana. Toisaalta olen koko 3 kuukauden ajan lukenut keittokirjoja iltalukemiseksi ja suunnitellut mitä kaikkea teen kesällä. Tämä ei tarkoita, että meinaan repsahtaa entiseen, herkuttelen tietysti maltillisesti ja kuntoilu jatkuu. Nyt on vain selkeästi heikko hetki. Olisin niin valmis tekemään “Julie Powellit” ja alkaa kokkaamaan Ranskalaisen keittiön salaisuudet -kirjasta herkkuja, mutta…
Lauantaina meillä on juhlat, joihin saan kokata pöydän täyteen ruokaa ja silloin meinaan nauttia kaikista herkuista hyvällä omallatunnolla viinin ja ystävien kera. Tästä juhlasta kuulette vielä paljon lisää sekä täältä, mutta myös muualta. Vielä en kerro enempää.
Nyt siirryn tuskissani sohvalle suunnittelemaan lauantain menuta ja toivon, ettei kuola valu sohvalle.
Jos ette ole vielä nähneet tätä elokuvaa, niin suosittelen – paitsi jos laihdutatte!
5 comments
Tämä on kyllä helmi elokuva :))
Oli todellakin, voisin katsoa toisenkin kerran 🙂 Selvisi muuten syykin tuohon vuodatukseeni – kolme kirjainta, jotka sulostuttavat naisten elämää…
Hyvä elokuva ja loistava kirja!:)
Pitää varmaan hakea tuo kirja kesälukemiseksi ja katsoa leffa toiseen kertaan. Niin hyvä oli!
Kieltämättä tuon filmin jälkeen oli nälkä…