Tämä kaalilaatikko on Sikke Sumarin Ruokaa rakkaudelle -kirjasta ja pitää ehdottomasti nostaa uudelleen esiin. Tämän paremmaksi kaalilaatikko ei mene ja kaiken lisäksi se on äärimmäisen terveellistä, kevyttä ja edullista. Lapsetkin rakastavat ja vaikka tästä annoksesta tulee valtaisat kaksi vuoallista kaalilaatikkoa, eivät ne meillä kestäneet kuin vähän toista päivää. Pienempi ruokaisen perheen kannattaa suosiolla puolittaa annos.
Jos kaali aiheuttaa ilmavaivoja voi laatikkoon lisätä vaikka hieman fenkolia, joka saattaa auttaa vaivoihin. Sanotaan, että kuminalla on myös suotuisia vaikutuksia.
Laatikkkoruoissa on jotakin äärimmäisen lohdullista, samanlaista pehmeyttä kuin kaurapuurossakin. Lisäksi arvostan erityisen korkealle sitä, ettei ruokaa tarvitse tehdä joka päivä ja lämmitettynäkin edellisen päivän ruoka on huippuhyvää. Pelkkä ajatus siitä, että kaapissa on valmista kaalilaatikkoa tekee hyvän olon. Olen ilmeisen pahasti kaaliaddiktoitunut. Meidän laatikko tehtiin hirven jauhelihasta eli tähän voi käyttää hyvinkin vähärasvaista jauhelihaa.
Tähän ei myöskään tarvitse tehdä salaattia koska kaalia on runsaasti. Lapsille keittelin lisukeriisiä, jotta nälkä pysyy loitolla kunnolla. Meille aikuisille riittää vähän pienempikin määrä eli sen mitä laatikkoon laitoin. Onneksi jääkaapissa on vielä yhdet annokset lounaaksi.


Kaalilaatikko
Ainekset
- 1 iso valkokaali
- loraus oliiviöljyä
- 2 porkkanaa siivuina
- 2 sipulia pienistettynä
- 4 valkosipulinkynttä pienistettynä
- 1 kg naudan jauhelihaa tai riistaa
- timjamia
- 2 dl keitettyä riisiä
- soijaa reilusti, maistele välillä
- 5 dl lihalientä 1 lihafondikuutio
- 2 dl kermaa
- 3 rkl tummaa siirappia
- suolaa
- pippuria
Valmistusohje
- Lisää isoon kattilaan öljy ja kuullota sipulit ja porkkana siinä. Lisää pilkottua kaalia vähän kerrallaan, odota kunnes saa hieman väriä ja lisää uusi satsi. Voi myös paistaa kaalin erissä paistinpannulla.
- Paista jauhelihan toisella pannulla kahdessa erässä. Mausta suolalla, pippurilla, timajamilla ja soijalla. Maista, että mausteita on tarpeeksi. Jauheliha saa maistua kunnolla, jotta laatikosta ei tule mautonta.
- Sekoita lihaliemi, siirappi ja kerma keskenään. Yhdistä paistos, riisi ja jauheliha ja maista. Kaada liemi päälle. Lisää tarvittaessa mausteita. Kaada kahteen isoon vuokaan.
- Paista 180-asteisessa uunissa vajaan tunnin ajan niin, että pinta saa kevyesti väriä. Peitä leivinpaperilla, jos laatikko meinaa saada liikaa väriä.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
12 comments
Kas vaan, satuin tänään tekemään juuri tuollaisen kaalilaatikon! Kermana käytin kaurakermaa, riisi oli puuroriisiä, naudan jauhelihaa oli puolet vähemmän ja porkkanat vetelin julienne-leikkurilla. Suussasulavan hyvää tuli! Minulla on kyllä Siken kirja, mutta en siitä kaalilaatikkoa muistanut. Mutta lieneekö jäänyt siitä kuitenkin kerma mieleen, en ole sitä ennen kaalilaatikkoon osannut kuvitella, mutta nyt muistin lukeneeni siitä jostakin;-)
Kaurakerma sopiikin varmaan erinomaisesti tähän, pitääpä itsekin kokeilla ensi kerralla 🙂
Ah ihanaa, tuli ihan mieletön kaalilaatikkohimo! Taidan napata pakastimesta poron jauhelihaa sulamaan ja tehdä tällä ohjeella huomenna.
Voikohan kaaliin addiktoitua, mulla on nyt pahasti sen suuntaiset oireet 🙂
Oi ihanuutta. Olen myös tehnyt kaalilaatikon kaurakermaan. Sopii kuin nenä päähän. Näyttää mehevälle ja hyvälle tämäkin annos. Söisin kyllä!
Kaurakerma sopii aivan varmasti tähän. Talven ihanaa lohturuokaa!
Rakastan kaaliruokia, mutta kaalilaatikkoa ole inhonnut aina. Liekö koulukeittiön peruja. Tämä vaikuttaa kuitenkin sen verran suussa sulavalta, että kokeile kyllä pienen satsin!
Kaali ei ole kuulunut minunkaan suosikkeihini nuorempana, mutta niin ne ajat muuttuvat – onneksi 🙂
Minun äiti tekee aina niin hyvää kaalilaatikkoa ja tämä postaus sai aikaan ison kaalilaatikko himon <3
Arkiruokaa ihan parhaimmillaan 🙂
Kaalilaatikkoa ei voita mikään, kiitos muistutuksesta enpä ole tehnyt ainakaan pariin kuukauteen. Myös edesmennyt koiramme oli ihan hulluna siihen (lhasa apso, tipsukka) ja valkoin karva aina ruskeana siirapista. Nyt tiedän mitä meillä syödään viikonloppuna :).
Voi miten ihana koiruli teillä on ollut 🙂 En ole uskaltanut Hipulle vielä kokeilla, mutta luultavasti tämäkin maistuisi kuten kaikki ruoka.