Mausteiset ja lämpöiset keitot ovat meillä merkki syksyn saapumisesta. Keittoruoat ovat selkeässä vähemmistössä lämpimien kesien aikaan, mutta kun viileys hiipii luihini, alkaa kroppa huutamaan lämmintä ruokaa kylmien salaattien tilalle. Tämä kanakeitto vastaa huutoihin ja mikä parasta, se on nopeasti lautasella.
Jatkan edelleen projektiani keittokirjat käyttöön ja kaivelin tällä kertaa esiin Pipsa Hurmerinnan ja Meri-Tuuli Väntsin Samassa liemessä -kirjan. Otin kirjasta kaupan grillikana a.k.a. rotisseriekanakeiton ohjeen ja tuunasin sitä vähän tuhdimmaksi linsseillä. Perheen miesväki kun tarvitsee energiaa enemmän.
Tämä on aivan loistava ja nopea keitto, kunhan muistaa ajella kaupan kautta ja nakata kärryyn valmiiksi grillatun broilerin kaupan lämpötiskistä. Kaikki muut aineet löytyvät helposti valmiina kotoa. Tätä on myös helppo tuunailla oman mielen mukaan muilla kasviksilla, jättämällä linssit pois tai vaikka lisäämällä pastaa tai riisiä linssien tilalle. Minä korvasin myös vähän liemestä valkoviinillä, kun sitä oli viikonlopulta jäänyt. Tämä on monien mahdollisuuksien keitto ja mikä parasta, tämä on lasten sekä aikuisten mieleen. ‘
Kurkkaa myös
Thaimaalainen vihreä curry-kanakeitto



Kanakeitto kaupan grillikanasta
Ainekset
- 1 sipuli
- 2 porkkanaa
- 1 paprika
- 3 valkosipulinkynttä
- 1 kaupan grillibroileri
- öljyä
- 1 tl paprikajauhetta
- 1/2 tl korianterinsiemeniä
- 1/2 tl juustokuminaa
- 1 rkl tomaattipyreetä
- 1 l kanalientä +vettä tai valkoviiniä
- 1 tlk makeaa maissia (400g )
- 1 tlk käyttövalmiita kypsiä punaisia linssejä (huuhtele) (380g)
- suolaa
- mustapippuria
- sitruunamehua
- Koristeluun:
- yrttejä
- punaista chiliä
Valmistusohje
- Suikaloi sipuli, pilko porkkanat, kuutioi paprika ja leikkaa valkosipuli ohuiksi lastuiksi.
- Irrota broilerin liha luista ja revi suikaleiksi. Voit halutessasi heittää koipinuijat soppaan luineen.
- Kuumenna kattilassa tilkka öljyä ja kuullota kuivat mausteet ja kasvikset pehmeiksi.
- Lisää kattilaan broileri, kanaliemi sekä sen verran vettä, että kaikki ainekset peittyvät ja keiton koostumus on sopiva eli keittomainen.
- Keitä noin 4 minuuttia tai kunnes porkkanat ovat juuri ja juuri kypsyneet.
- Lisää maissi ja huuhdellut linssit, keitä vielä hetki, jotta maissit lämpenevät.
- Tarkista liemen maku ja lisää tarvittaessa suolaa. Mausta pippurilla ja purista joukkoon vähän sitruunamehua.
- Viimeistele keitto tuoreilla yrteillä ja ohuilla chilirenkailla.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu