Meillä on menossa “pakotan lapset kokkaamaan kerran viikossa” -projekti. Välillä se sujuu ihan ilman pakottamistakin, mutta välillä joudun hieman “patistelemaan”. Karanteeni saa laiskistumaan niin, ettei niitä vähiäkään hommia enää viitsitä tehdä. Olen myös opettanut, että reseptit etsittäisiin näin kokkausuran alussa kirjoista tai tietyistä blogeista, koska jos netistä umpimähkään valitsee jonkun reseptin, voi lopputulos olla lähes mitä vain. Valitettavasti lähdekriittisyys ei ole ihan vielä hallussa, eivätkä lapset pysty raaka-aineiden perusteella päättelemään lopputulosta, siksi kaikki kunnia kirjoille. Tällä kertaa kunnia Kape Aihisen Kapen parhaat -kirjalle, josta tämä Pellinkiläinen makaronilaatikko löytyy.
Viime viikolla tyttäreni löysi Kape Aihisen kirjasta makaronilaatikon ohjeen. Ihan vähän kauhistelIn kerman määrää, mutta annoin mennä. Johan oli makaronilaatikkko, voin sanoa sen olleen elämäni paras makaronilaatikko. Joten ummista silmäsi kemamääärälle ja anna laatikon tekeytyä yön yli ohjeen mukaan ennen uuniin laittamista vaikka pihalla ja laita tuntia ennen lounasaikaa uuniin. Se vaan on täydellistä. Alkuperäisessä reseptissä oli myös paprika, joka kuuluu lasten inhokkilistalle, joten se jätettiin pois. Tästä tulee tuhtia ja täyttävää ruokaa, joka maistuu useammankin päivän ajan.
Tutustu myös
Älyttömän hyvään lasagne makaronista
Siskonmakkara pasta one pot
Chili-pekonipasta Safkaa kirjasta


Kape Aihisen paras makaronilaatikko
Ainekset
- 10 dl makaronia raakana
- 800 g jauhelihaa nauta tai hirvi
- 1 pkt pekonia
- 1,5 sipuli
- 2 prk aurinkokuivattuja tomaatteja
- oliiviöljyä paistamiseen
- suolaa
- mustapippuria myllystä
- 1 litra kuohukermaa
- 4 munaa
- Voita uuniastian voiteluun
Valmistusohje
- Laita vesi kiehumaan ja keitä makaronit pussin ohjeen mukaan. Valuta pastat ja jätä siivilään odottamaan. Pilko pekonit ja sipuli pieniksi paloiksi. Valuta aurinkokuivatuista tomaateista öljy. Voit säästää sen esimerkiksi salaatinkastikkeeksi. Pilko aurinkokuivatut tomaatit pieniksi.
- Kuumenna pannu kuumaksi ja lirauta siihen öljyä. Ruskista jauhelihat oliiviöljyssä isossa paistinpannussa. Paista jauheliha osissa, jotta pannu pysyy koko ajan tarpeeksi kuumana. Paistettaessa pannulla pitäisi olla noin kolmannes paistettavaa jauhelihaa ja loput tyhjää tilaa. Laita jo paistetut lihat kulhoon odottamaan.
- Paista pekonit pannussa. Lisää tomaatit ja sipulit pekonien joukkoon. Paista vielä 5 minuuttia ja sekoita kaikki jauhelihan kanssa. Mausta suolalla ja pippurilla. Niiden määrää voi säätää maun mukaan.
- Sekoita makaronit muiden ainesten joukkoon. Vatkaa kevyesti kuohukerma ja kananmunat erillisessä kulhossa sekaisin. Kaada kerma-munaseos muiden aineiden joukkoon ja sekoita.
- Voitele uunivuoka ja kaada seos siihen, peitä kelmulla ja laita jääkaappiin tekeytymään. Anna maustua jääkapissa tunti tai esimerkiksi yön yli. Paista laatikkoa 200-asteisessa uunissa 1 tunti.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening …
3 comments
1L kuohukermaa…? Siis litra?
No onhan tuossa yli pussillinen makaronia ja 800g lihaa ym
Kiitos postauksestasi!
Itse jätin aurinkokuivatut tomaatit pois, kun en niistä tykkää ja normi sipulin tilalle otin purjon. Myös korvasin inhokkini oliiviöljyn ja paistoin jauhiksen pekonin rasvassa + pikkasen voita.
Niin hyvää on, että kunnioitan luomutuotteilla ja jopa kotimaisella paprikalla. Purjo tais kyllä olla muualta…
Tuo ohje on helppo puolittaa eli ei yksineläjälläkään ole ongelmaa ja aina voi viedä tuliaiseksi.