Vihdoinkin karppausta välimeren tapaan ja kesän jälkeen se tulee tarpeeseen. Karppaus – Välimeren ruokaa – opas & keittokirja tarjoaa nimensä mukaisesti sekä opastusta että reseptejä.
Cathrine Schück johti Michelin-tähdin palkittua Gourmet-ravintolaa viisi vuotta ja ryhtyi sen jälkeen Expressen-lehden ruokakirjoittajaksi. Hän on kirjoittanut useita ravintoa ja terveyttä käsitteleviä keittokirjoja. Lars-Erik Litsfeldt selätti diabetesongelmansa ja laihtui vähähiilihydraattisen ruokavalion avulla eli kokemusta löytyy.
Kirjassa on paljon hyvän tuntuisia reseptejä, mutta ehdottomasti enimmäisenä kokeiluun lähti näkkäriohje. Kirjassa raakakeksin nimellä. Seuraavaksi pitää kokeilla kasviksilla, aiolilla ja parmesaanilla höystettyä kalakeittoa sekä latva-artisokkaa ja serranokinkkua valkosipulikastikkeella. Aivan ihanan tuntuisia reseptejä. Toivotaan, että kesäkilot lähtevät karisemaan.
Keksit olivat aivan loistavia. Kirjassa suositeltiin laittamaan päälle tuorejuustoa, tomaattia, basilikaa ja kylmäsavulohta. No, näiden kanssa nyt voi syödä ihan mitä vain. Taitaa jäädä pysyväksi näkkäriohjeeksi. Tässä siis Renée Voltairen Ruotsin raakaruokagurun kehittämät erinomaiset pikkukeksit.

Raakakeksit (gluteeniton)
Ainekset
- 3 dl ruskeita pellavansiemeniä
- 2 dl keltaisia pellavansiemeniä en löytänyt, korvasin valkoisilla
- 1 dl valkoisia pellavansiemeniä
- 2 dl kurpitsansiemeniä
- 1 tl merisuolaa
- 1 tl liemijauhetta luomu
- 8 dl vettä
Valmistusohje
- Mittaa kaikki siemenet kulhoon ja kaada päälle vesi. Lisää suola ja liemijauhe. Sekoita. Anna seoksen levätä 4 tuntia kunnes se on taikinamainen (pellavansiemenistä tulee tahmeita) Levitä seos ohuesti leivinpaperille ja kuivata uunissa 70 asteen lämmössä noin 8 tuntia. Päästä välillä muutamia kertoja kosteutta pois uunista. Keksien on tarkoitus olla rutikuivia.
- Keksien idea on peräisin raakaruoasta. Raakaruokana niitä kuivatetaan kuivatusuunissa 47-asteessa, jotta kaikki entsyymit säilyvät. Tavallisen uunin lämpöasteikko alkaa 50-asteesta, joten jos haluat valmistaa keksit raakaruokamenetelmällä, jätä uunin luukku raolleen.
Loppukevennys:
Aina ei mene kuten Strömsössä. Koskakohan opin, että jos leivinpaperi on loppu, niin tilalle ei vieläkään kannata laittaa sitä laatikon pohjalla olevaa viimeistä irtokappaletta, koska se on kuitenkin voipaperia 🙂