Aurinko armas on ladannut akkuja ja toivottavasti lataus kestää edes hetken. Yhdistelmänä Suomessa asuminen ja riippuvaisuus lämmöstä ja auringonvalosta on vaikea yhdistelmä. Kun kesänkään aikana ei saa lämpöä ja aurinkoa, ei voi kun lähteä sen perään. Vaikka Kreeta olikin jo sesongin loppupuolella, tarjoili se paljon lämpimiä hetkiä ja nautinnollista meren tuoksua. Iso osa hotelleista sulkee ovensa tällä viikolla ja osa ravintoloista ja hotelleista oli jo kiinni. Taidan kuulua niihin, joka nauttii matkasta paljon enemmän näin rauhallisena hetkenä kuin turistivirtojen ympäröimänä.
Luin kirjoja, en ruokalehtiä enkä keittokirjoja vaan romaaneja. Nautin aurinkorasvan tuoksusta, se kertoo siitä että on lämmin. Kuuntelin silmät kiinni meren rauhallista ja välillä myrskyisää pauhua. Nautin lämpimästä merivedestä enkä kertaakaan erehtynyt uima-altaaseen. Heiluttelin varpaillani hiekkaa ja otin jalkahierontaa rantakivikossa. Heittäydyin aaltoihin ja annoin suolaisen meriveden kelluttaa minua auringon lämmittäessä kasvojani. Join Pina Coladaa rannalla. Söin ihania kreetalaisia herkkuja ja join keskinkertaista roseviiniä. Pelasimme joka dinnerin jälkeen korttia lasten kanssa. Matkalla huoneeseen kävimme sytytyttämässä kappelissa kynttilät ja kuuntelimme sirkkojen siritystä. Illalla käperryin valkoisiin lakanoihin Ison Murun viereen. Otin kirjan, jonka välistä ropisi rantahiekkaa peitolle. Nukahdin aaltojen pauhuun herätäkseni aamulla aikaisin katsomaan auringonnousua.
Miten onnellinen sitä onkaan kun saa lähteä perheen kanssa aurinkoon ja vain olla.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass