Pia Hall´in Kausiruokaa kasviksista tarjoaa 40 ruokaideaa kotimaisista aineksista. Kirjan jaottelu noudattaa vuodenaikoja, lopussa on pikkuruokia ja perusreseptejä sekä valmiita ateriakokonaisuuksia. Kirja kertoo, mitkä kotimaiset ruoka-aineet ovat parhaimmillaan, mihinkin vuodenaikaan.
Ohjeet ovat todella helppoja, joten kirja sopii kokemattomallekin kokille. Kokeneempi kasviskokki on jo tainnut tehdä näistä suurimman osan. Muutamia herkkuja mainitakseni: lampaanjuustoinen kurpitsapiiras, kaalikääryleet sinihomejuustohasselpähkinätäytteellä sekä vuohenjuustolla ja marinoiduilla vihanneksilla täytetty pizza.
Otin kokeiluun peruskasvislisäkkeen tämän kukkakaalikastikkeen vuoksi. Lopputulos oli yllättävän samankaltainen kukkakaalipyren kanssa. Maistui loistavasti kanan kanssa.
Pia Hall on ruotsalainen vegaani ja freelance-journalisti, joka kirjoittaa mm. Chili ja Gourmet -lehtiin sekä pitää blogia Vegobruden.
EDIT: kokeilin uunissa paistettuja juureksia seuraavana päivänä chorizon, homejuuston ja kukkakaalikastikkeen kanssa. Tämä oli hyvä yhdistelmä!
Uunissa paistettuja juureksia ja kukkakaalikastiketta
4 annosta
4 punajuurta
4 porkkanaa
4 palsternakkaa
1 keltasipuli
2-3 rkl oliiviöljyä
2 timjaminoksaa
Kukkakaalikastike:
1 kukkakaali
2 salottisipulia
1 dl maitoa
1 dl ruokakermaa
0,5 dl valkoviiniä
suolaa ja valkopippuria
Kanafileet:
4 maustamatonta kanafilettä
suolaa, mustapippuria, valkosipulia, oliiviöljyä, valkoviiniä
Lämmitä uuni 200-asteeseen. Voitele uunivuoka öljyllä. Kuori punajuuret, porkkanat ja palsternakat ja leikkaa ne paloiksi. Paloittele sipuli muutamaan osaan. Pane kaikki juurekset ja sipuli vuokaan, pirskottele päälle öljyä ja murenna timjaminlehdet joukkoon. Paista uunissa noin 45 minuuttia. Sekoita juureksia muutaman kerran paistamisen aikana, jotta ne eivät tartu kiinni pohjaan.
Laita kanafileet omaan vuokaan ja mausta. Kaada päälle hieman oliiviöljyä ja lorauta pohjalle vähän valkoviiniä ja mukaan uuniin viimeiseksi 20 minuutiksi.
Valmista kastike sillä aikaa, kun juurekset muhivat uunissa. Leikkaa kukkakaali pieniksi paloiksi. Silppua sipuli ja kuullota se öljyssä. Lisää pannulle kukkakaalinpalat, maito, kerma ja viini. Anna porista hiljalleen noin 10 minuuttia (minulla kesti kannen kanssa lähes 20 minuuttia).
Sekoita kastike sauvasekoittimella (tai kaada koko seos tehosekoittimeen) täysin sileäksi ja mausta se suolalla ja pippurilla.
Tarjoile lisukkeena tai sekoita esimerkiksi ruokavehnän ja salaatinlehtien kanssa ruokaisaksi,
haaleaksi salaatiksi.
2 comments
Samaisessa kirjassa oleva metsäsienipateen resepti oli myös ihan älyttömän hyvä! Kannattaa kokeilla!
Kiitos vinkistä! Pitää laittaa kokeiluun, tuo portviini antaa varmasti mukavan säväyksen pateeseen.