Olen kaivanut kaikki vanhat ruokalehteni kaapista ja päätin, että inspiroidun niistä kun nyt ei voi odotella inspiraatiota, sitä on huonosti liikkeellä. Ei pääse kauppoihin tekemään heräteostoksia ja kun kerran viikossa tilaa ruokatarvikkeet, pitää ennakoida viikon syömisiä aika hyvin. Tämä kesäkurpitsa, feta ja purjogratiini pisti silmään vanhasta Delicious-lehdestä ja siitähän tuli loistava kasvisruoka. Feta ja kaprissalsa antavat mukavasti suolaisuuttaa vaatimattomalle kesäkurpitsalle. Ehdottomasti parhaimmillaan kalan kanssa, mutta eilen tätä kokeiltiin myös lihapullien kanssa.
Taidan ottaa keittokirjat ja lehdet yksitellen pöydälle ja tehdä viikon menut aina yhdestä kirjasta ja lehdestä. Luulenpa, että karanteeni jatkuu sen verran pitkään, että ruokailuihin kaivataan vaihtelua vieä moneen kertaan.
Ihanaa viikonalkua!


Kesäkurpitsa, feta ja purjogratiini kaprissalsalla
Ainekset
- 5 rkl oliiviöljyä
- 1 tl kuminan siemeniä
- 1 tl sinapinsiemeniä
- 1 tl chilihiutaleita oman sietokyvyn mukaan
- 2 purjoa ohuiksi renkaiksi siivutettuna
- 4 kesäkurpitsaa 3 raastettuna ja 1 siivutettuna
- 2 valkosipulinkynttä hiennonnettuna
- 200 fetaa murusteltuna
- 1 sitruunan kuori raastettuna
- 1 kananmuna
- 100 g cheddarjuustoa raastettuna
Kaprissalsa
- 1/2 sitruunanmehu
- 1 rkl extra-virgin oliiviöljyä
- 85 g marinoitua artisokkia hienonnettuna
- 50 g kapriksia ohjeessa isoja varrellisia, mutta koska niitä ei ollut käytin pieniä
- 2 rkl lehtipersiljaa hienonnettuna
Valmistusohje
- Tehdään n. 22cm piirakkavuokaan, minulla kesäkurpitsat olivat tosi isoja joten piirakkavuokani oli korkeareunainen.
- Paista pannulla keskilämmöllä kuminan- ja sinapinsiemenet kunnes tulee tuoksuja ja sinapinsiemenet poksuvat. Kaada siemenet morttelin ja hienonna ne chilihiutaleiden kanssa.
- Lämmitä 2 rkl öljyä keskilämmöllä ja lisää pannulle purjo ja vähän suolaa. Paista aina välillä sekoitellen 20 minuuttia, purjot ovat saaneet silloin hieman kullankeltaista väriä.
- Raasta 3 kesäkurpitsaa ja laita raaste ohueen keittiön pyyhkeeseen tai sideharsoon ja purista ylimääräinen neste reilulla väännöllä pois.
- Lisää kesäkurpitsaraaste pannulle kun purjot ovat valmiit. Paista 5 minuuttia ja lisää valkosipuli ja maustesekoitus vielä 2 minuuttia paistellen. Kaada pannun raaka-aineet kulhoon jäähtymään.
- Kun seos jäähtynyt hieman lisää mustapippuria ja suolaa (muista että feta on myös suolainen) sekä kananmuna, fetamurut ja sitruunankuori. Sekoita ja nostele piirasvuokaan. Raasta päälle cheddarjuusto ja paista uunissa 180C/160C kiertoilma.
- Tee kaprissalsa pieneen kulhoon sekoittamalla kaikki ainekset. Tarjoile gratiinin päälle laitettavaksi.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening …
1 comment
Toivotaan, ett meidän kalastaja saa kalaa, tämä olisi aivan ihana lisuke kalallekin! Kaprissalsa jo tuloillaan : )