Päätimme kolme viikkoa sitten että Lapin reissu saa jäädä. Pojan polvi ei ollut kuntoutunut laskettelukuntoon. Alkoi äkkilähtöjen selailu ja vertailu. Kaksi viikkoa sitten varasimme matkan, pitkän pohdinnan jälkeen – pakettimatka vai lennot? Koska keskenään suhteutettuna pakettimatka oli edullisempi päädyimme pitkästä aikaan helppoon ratkaisuun, sillä hetkellä ajateltuna ei ehkä parhaaseen ratkaisuun. Näin jälkikäteen todettuna, aivan varmasti parhaaseen vaihtoehtoon. Pak Weep Beach on paras ranta jolla olemme ikinä olleet Phuket Kata Noi -rannan lisäksi.
Matkamme tarkoitus ei ollut tehdä suurta tutkimusmatkailua ympäri Thaimaata ja Khao Lakia vaan lähdimme rentoutumaan ja nauttimaan lämmöstä. Upottamaan varpaita lämpimään hiekkaan ja katsomaan rapujen vaappuvaa sivujuoksua mereen. Makaamaan rannalla, jotta voi sen jälkeen upottautua kuumaan mereen vain todetakseen, ettei se virkistä. Siitä ilosta kun Suomessa voi merestä löytää joskus lämpimän virtauskohdan, täältä voi joskus vastaavasti löytää hieman viileämmän virtauskohdan. Todennäköistä se ei kuitenkaan ole, mutta meressä kellutellessa sitä voi etsiä. Kun makaa pyyhkeellä ja edessä on kylmä jääkahvi, voi vuorotellen ummistaa silmiään ja katsella miten tölkki vaihtaa paikkaa. Välillä voi taas lisätä 50 aurinkovoidetta ja siltikin käry käy vaikka olisi varjossa. Kaivaa kirjan esiin, todetakseen että silmälasit ovat taas huoneessa. Nauttia aamiaisen juuri paistetusta munakkaasta ja 10 erilaisesta sesongin hedelmästä ja lopuksi ottaa lasillisen oliangia jäillä. Iltapäivän kokokohdasta, kun joutuu miettimään kumpaan päätä rannasta menisi thaihierontaan ja lounaalle. Ilosta, että katkaravut tamarindikastikkeessa maksavat n. 5 euroa. Ruokaa on siis halpaa, vaikka kurssi ei olekaan paras mahdollinen. Ruoka on myös aivan järjettömän hyvää ja sen saa syödä rantaravintoloissa, joissa jalkojen alla on hiekkaa. Ympärillä palmuja ja merenkuohut, valoköynnökset ja tähtitaivas. Seiniä ei ole. Paratiisi on varmastikin hyvin lähellä tätä.
Olen tehnyt koko reissun ajan InstanStories puolelle tarinoita, mutta muuten olen ollut niin lomalla. Päivien ainoa aktiviteetti on ollut thaihieronta, jossa olen käynyt päivittäin. Löysin maailman parhaan thaihierojan juuri minulle ja suoraan merenrannassa sijaitsevassa katoksessa hän on väännellyt ja käännellyt selkääni. Elän toivossa, että kahden viikon intensiivihoito on tehnyt ihmeitä. Olo on ollut loistava ja jopa eufoorinen parhaimmillaan.
Olen yrittänyt painaa mieleeni jokaisen askeleeni hiekalla, tyrskyjen tuoksun ja äänet, meren turkoosin värin ja kauniit suolakiteet ihollani. Aurinkorasvan tuoksun ja sen täydellisen rauhallisuuden, jonka kokee puun alla varjossa. Rannan kauneus on itkettänyt ja hymyilyttänyt.
Khao Lakin keskustassa olemme käyneet pari kertaa ja palanneet kiireen vilkkaa rannan rauhallisuuteen ja hiljaisuuteen. Bang Niang Market on edelleen mahtava ostospaikka, mutta nyt ei ole ollut mitään tarvetta suuriin ostoksiin. Kävimme teettämässä puvun Isolle Murulle, mutta emme ole vielä saaneet sitä.
Teen myöhemmin yhteenvetoa hotellista ja sen läheisistä ruokapaikoista, mutta nyt kuvia. Tunnelmapaloja lomasta, jossa ei suoritettu, ei kierretty nähtävyyksiä, ei kuljettu järjestelmäkameran kanssa, ei tehty mitään mitä ei olisi tehnyt mieli. Tämä on LOMA!
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
3 comments
Voi ihanat uniset rantakoirat -ja mitkä maisemat sekä ruoat!
Rentouttavan leppoisaa lomaa
Kuulostaa niin täydelliseltä lomalta! Samanlaiselta lomalta palasin itsekin viikko sitten, matkakohteena oli tällä kertaa kolme saarta: Koh Mak, Koh Kood ja Koh Chang. ��☀️����
Ei oikein tee kunniaa Laolaisille kutsua Laosista 'varastettuja' ruokia thaikkuruoiksi