Khao Lakissa illat ja yöt ovat melkein yhtä lämpimiä kuin päivätkin, 30C hujakoilla koko ajan. Kolmessa vuodessa unohtaa, miten Thaimaahan kuuluu pakata. Ei mitenkään. Kaiken saa täältä edullisesti ja montaa vaatekertaa ei tarvitse. Pesulapalvelut maksavat 50 bahtia/kg eli n. 1,20€/kg. Ei siis mitään.
Illat istuskelemme parvekkeella tarinoiden tai Yazzia pelaten. Välillä vain seurailemme gekkojen liikkeitä, suloisia pikku otuksia. Illallinen nautitaan jossakin hotellin läheisyydessä tai hotellilla. Väsymys tulee melkein yhtä aikaisin kuin lapsillekin ja sisäinen kello herättää täällä ennen 07.
Päivät kuluvat rannalla. Lapset pulahtavat helpoiten uima-altaaseen. Khao Lakin aallot ovat isot ja välillä aika kovatkin. Pääasia, että meri näkyy koko ajan ja mikä parasta, se kuuluu. Otin tänään ekan thaihieronnan rannalla, aaltojen äänet kuuuluivat koko ajan. Päätin ottaa lihashuollon joka toinen päivä lähtöön saakka.
Tämä pikkuinen maaorava viihdyttää meitä päivittäin. Se kipittää aitaa pitkin monta kertaa päivässä.
Illalla on ihana mennä ajoissa nukkumaan, jotta aamulla näkee vuorten takaa nousevan auringon.
Ja jaksaa taas nautiskella aaltojen voimasta.
Thaimaassa tuntuu olevan kaikki kohdallaan – lämpö, kauneus, ihmiset ja ruoka. Täällä on hyvä olla!