Vaikka Vemdalenissa lasketeltiin kovasti, niin välillä piti herkutellakin. Torstaina nautimme upeassa auringonpaisteessa ulkona grillatut hampurilaiset ja ribsit after-ski ruokana Hotel Klövsjöfjällin terassilla. Muuten olemme pysyttelimme aika paljon mökkiruokailuissa. Koska yövyimme Klövsjön alueella, niin emme ole lähteneet merta edemmäs kalaan vaan käytimme oman “kylän” palveluita.
Klövsjön oma meijeri – Kullens Gårdsmejeri
Ihana isäntä on alunperin Kuusamosta kotoisin, mutta murteesta päätellen asustellut jo pidemmän aikaa Ruotsissa. Kullens Gårdsmejeri tarjoaa omien kuttujen ja lehmien maidosta tehtyjä juustoja, jogurtteja ja myös muita paikallisia herkkuja. Kuten esim. Klövsjö Bryggerin omaa olutta, jonka tumma versio sai Isolta Murulta kehut. Maistelimme kotoisassa pikku myymälässä kaikki tarjolla olevat juustot ja ostimme myös ison kasan, mutta yksi oli ylitse muiden. Kullen Gårdsmejerin Camembert on huikea, ei mikään perinteinen, mutta huikea ja sopi suositellun omppuhillon kanssa erinomaisesti!
Perjantaina kävimme Klövsjön omassa leipomossa Klövsjö Stenugnsbagerissa. Leipomosta saa toinen toistaan herkullisempia leipiä, kakkuja, leivonnaisia, suklaata, hilloja, mehuja ja vaikka mitä. Leipomossa on kahvio, joten sielläkin voi herkutella. Täältäkin tuli ostettua pikku kassillinen herkkuja.
Kun näiden jälkeen pitää täydentää loput ostoksista, siinä auttaa Klövjön oma ICA. Sadattelin mielessäni ICAn kokoa, kun kaarsimme pihaan, mutta paikkahan oli varsinainen tilaihme ja valikoimat erinomaiset.
Taidan olla oikeasti aika pahasti hurahtanut, mutta rakastan aina ulkomailla ollessani tutkiskella paikallisten ruokakauppojen hyllyjä ja etsiä erikoisuuksia. Tämä pätee täällä Ruotsissakin. Paikallisessa ICAssa oli huomattavan paljon luomua ollakseen pikku kauppa. Lisäksi näkkileipähylly on kadehdittava ja ruotsalaiset näkkärit ovat vaan niin hyviä. Laitoinkin joskus blogiini ohjeen Ahvenanmaan näkkäristä, jota meillä tehdään aika usein.
Klövsjössä pärjäsi hyvin paikallisten kauppojen valikoimalla. Nälkä ei päässyt yllättämään ja herkkuja löytyi.
Tänään maisteltiin aivan rinteen juurella sijaitsevan Hotel Klövsjöfjällin lounas, jossa oli hinta-laatusuhde kohdallaan. Ruoka oli perusruokaa kanankoipea ja perunapaistosta, mutta lisänä erittäin runsas salaattipöytä, ruokajuomat, leivät ja kahvit. Näillä eväillä jaksoi hyvin Tukholmaan, jossa muuten niin täydelliseen matkaan tuli mutkia matkaan. Niistä lisää myöhemmin.