Vielä oli savupeuraa joulusta jäljellä, joten siivuttelin viimeisiä paloja pizzan päälle. Olin unohtanut millainen viimeksi tekemäni GI-pizzan pohja oli, joten laitoin sen uudelleen kokeiluun. Vaikka ohjeessa sanotaan, että pohjasta tulee rapea, niin siinä en ole vielä onnistunut. Jätin tällä kertaa tomaattikastikkeen laittamatta, koska muuten pohja olisi ollut täysin lettu. Täyte oli erittäin onnistunut ja kelpaa kyllä ihan tavallisenkin pizzan päälle. Pohja ei ole vielä ihan salonkikelpoinen, mutta ihan hyvän makuinen kuitenkin.
GI-pizzat
gluteeniton
1 pyöreä pizza (lähes pellillinen)
2 kananmunaa
hyppysellinen suolaa
4 rkl oliiviöljyä
1 dl kermaa tai vettä
3 rkl jauhettua psylliumsiemenkuorta
2 tl kuivattua basilikaa tai oreganoa
Kuumenna uuni 200-asteeseen. Vatkaa keskenään munat, suola, öljy ja kerma. Lisää jauhettu psylliumsiemenkuori ja anna turvota muutama minuutti. Heitä joukkoon mausteet ja sekoita hyvin. Jaa taikina leivinpaperilla vuoratulle pellille. Levitä taikina nuolijalla, taikina on todella löysää. Paista pohjaa ilman täytteitä 15 minuuttia.
Täyte:
Savupeurapaloja (mikä vain liha tai kinkku käy)
1 Mozzarellapallo
Säilöttyjä artisokansydämiä
1/2 prk Cantadou piparjuurituorejuustoa
mustapippuria myllystä
100-150 g Mustaleima Emmental -raastetta
valkosipulia
Laitan paistetun pizzan päälle viipaloituja mozzarella paloja. Lisää pienistetyt lihapalat, valuta artisokansydämet ja lisää pizzan päälle sopivina paloina. Laita piparjuurituorejuustoa nokareina ympäri pizzaa. Rouhi päälle mustapippuria myllystä. Päälle vielä Mustaleima Emmental -raastetta.
Laita 200-asteiseen uuniin niin, että täytteet lämpenevät ja juusto sulaa (n. 10 min.)
Ripottele tuoretta valkosipulia pizzan päälle.
Rucola olisi sopinut tähän hyvin eli jos kaapista löytyy niin laita sitä pizzan päälle, kun pizza on tullut uunista.
2 comments
Tuo laitetaan seuraavaksi kokeiluun…olemme skarpanneet karppaamista joulun herkuttelujen jälkeen, ja tuntuu taas hyvältä 😉
Skarppausta tässä todellakin tarvittaisiin, mutta kun jääkaappi on täynnä kaikkia hyvia juustoja ja suklaatakin löytyy ja ja ja ja …. En yleensä ole näin heikko, mutta tämä pimeys 🙂 Aina löytyy selityksiä. Ihana kuulla, että olet onnistunut minua paremmin.