Blogissa on ollut hiljaista, syynä pienen mäyräkoiramme sairastuminen. Kaikki IG storiesien seuraajat tietävät, että neljän yön aikana olen nukkunut muutamia tunteja. Tiistai-iltana Hippu alkoi kärsimään kivuista. Kävimme keskiviikkona eläinlääkärissä kaksi kertaa toteamassa, että kyseessä oli selkä tai lonkka ja torstaiaamuna Hipun selkä jo leikattiin Vantaan Aistin eläinsairaalassa. Kyseessä oli mäyräkoirille niin tyypillinen välilevyn tyrä. Aikaa ei hukattu, koska pahimmillaan seurauksena olisi voinut olla mäyräkoirahalvaus. Leikkaus oli pitkä ja sitä edelsivät magneettikuvat ja RTG-kuvat, jotka lisäsivät nukutusaikaa viiteen tuntiin. Kamalinta oli katsoa lasten suurta surua ja pelkoa, joka paistoi silmistä kun emme tienneet mitä selästä löytyy ja mitä sille tehdään.
Onneksi leikkaus onnistui ja potilas paranee kotosalla, mutta kovassa lääkityksessä ja valvovien silmien alla. Joku on maannut Hipun vieressä koko ajan. Onneksi Hipulla ei ollut halvaantumisriskiä, koska tyrä oli sellaisessa paikassa hännän tuntumassa. Hän saa siis parantua omassa tahdissaan ilman häkittämistä, joka olisi varmasti sairastuttanut kyljessä kyhnyttävän mäyräkoiran entistäkin pahemmin.
Lääkelaastari tekee koirasta sekavan, mutta pitää kivut poissa. Reppana on nukkunut ja itkeskellyt vuoronperään. Sattui niin kovasti kun ei voinut tehdä mitään muuta kuin silutella ja olla lähellä.
Tänään oli ensimmäinen selkeästi parempi päivä. Hippu siirtyi viime yönä nukkumaan Ison Murun jalkoihin omalta pediltään ja kyllä se läheisyys vaan on mäyräkoiralle se parantava voima. Tänä aamuna on vähän kävelty ja kerjätty ruokapöydästä aamiaista. Tervehtyminen on siis alkanut. Kuusi viikkoa pitäisi ottaa astetta rauhallisemmin ja tulee olemaan vaikeaa.
Jouluvalmistelut on laitettu hetkeksi sivuun ja lahjahankinnat tehty tietokoneelta käsin. Tänään lapset käyvät Ison Muru kanssa hakemassa joulukuusen ja koristelemme sen iltasella. Imuroida en voi, ettei Hippu saa hermoromahdusta kuten yleensä imurivihollisen tullessa esiin. Onneksi suurimmat siivoukset tuli tehtyä ennen Hipun sairastumista.
Joulu tulee joka tapauksessa ja meille se paras mahdollinen kun saamme pitää pienen karvaisen rakkauspakkauksen mukana joulun vietossa.
Kiitos teille kaikille, olen saanut aivan valtavan määrän viestejä ja tsemppejä ja jokainen niistä on ollut voimaa Hipulle ja minulle, että olen saanut pidettyä itseni kasassa. Kiitos Vantaan Aistin eläinsairaalalle hyvästä hoidosta.
Hippu on meille kaikille niin valtavan rakas!
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
4 comments
Ikävä kuulla uutiset – kyllä sen ymmärtää kun omat ovat olleet jos ei sairaana, niin (väliaikaisesti) kadoksissa. Hienoa, että tilanne vaikuttaa ratkenneen. Hyvää Joulua Hipulle ja sinne koko blogipajaan!
Voi pientä mäykkyä! Kova huoli on varmasti teillä kaikilla ollut ison leikkauksen kanssa, joten toivottavasti nakki on lähtenyt toipumaan odotetusti. Ihmeen nopeasti ne tuntuvat kyllä leikkauksistaan selviävän.
Voin vain kuvitella huolenne määrää, kun meillä tassutulehdus ja hampaan katkeaminenkin aiheutti ison haloon. Nekin saatiin sujuvasti hoidettua, kiitos uuden eläinlääkäriaseman, jonne sai ajan heti sunnuntaina ja leikkausajan seuraavaksi aamuksi.
Leppoisaa joulunaikaa mäyrälle ja kotiväelle!
Olipa pysäyttävä kokemus ja onneksi nyt on kaikki parempaan päin <3 Nämä kyllä pysäyttävät ja kiire unohtuu. Ihanan levollista ja rauhallista joulun odotusta teille kaikille!
Onneksi kaikki meni hyvin ja nyt potilas saa toipua hyvässä hoidossa <3 3 koiraa 6 vuoden sisällä menettäneenä, tunnen tuskan ja huolen.
Hipulle paljon rapsutuksia ja teille rauhaisaa joulun odotusta.