Ihanien kookos crepejen ohje on Virpi Mikkosen Kiitos hyvää pikaruokaa -kirjasta, josta löytyy paljon sokerittomia herkkuja. Tällä kertaa Pikku Mimmi paistoi kookosjauhoista tehtyjä crepejä minulle. Viime viikolla syntyi myös masaliisaa ja mutakakkua.
IG-tarinoiden puolelta tuli niin paljon pyyntöjä kookoscrepejen reseptistä, että laitan sen tänne. Minä olen ollut vuoden alusta ilman sokeria ja hän halusi paistaa minullekin sopivia lettuja kun teki muille amerikkalaisia pannukakkuja.
Miten hyvältä kookos crepesit maistuivatkaan mansikkasoseen kanssa. Päälle olisi voinut ripotella vielä kanelia ja vatkata kermaa tai kylmää kookoskermaa vaahdoksi. Nyt tyydyin mansikoihin ja kookokseen.
Näin jälkikäteen ajateltuna, taikinaan olisi sopinut varmaan myös kaneli. Mansikoiden päälle olisi voinut ripauttaa myös raakalakritsijauhetta.


Kookos crepesit
Ainekset
- 3 rkl kookosjauho
- 4 kananmuna luomu
- 1 rkl kookosöljy
- 1 dl vettä
- kookosöljy paistamiseen
Valmistusohje
- Sekoita kaikki ainekset tehosekoittimessa tasaiseksi.
- Lämmitä pannu ja lisää noin 1/2 tl kookosöljyä pannulle. Kaada noin 1/2 dl taikinaa pannulle ja levitä laakeaksi lätyksi. Paista kunnes pinta alkaa kuplimaan. Käännä ja paista toinen puoli.
- Laita lautaselle odottamaan ja paista loput crepesit.
- Täytä crepesit haluamallasi hillolla tai marjoilla, kookoskermavaahdolla tai tavallisella kermavaahdolla.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening …
2 comments
Tästä lätystä tulee kyllä niin Thaimaa mieleen, rakastan kookosta ja tuohon kylkeen vielä tuoretta ja mehukasta mangoa, oi nam!
Omg näitä pakko testata, nam. Kiitos reseptistä ja tsemppiä sinne. 💛