Tänä vuonna minä haluan kunnon halloween juhlat lapsille (ja aikuisille). Nautin vähintäänkin yhtä paljon, kun saan ripustella haamuja ympäri asuntoa ja olen tehnyt sitä jo kauan ennen lapsiakin. Pimeyden keskelle kaikkea mukavaa.
Oksentava kurpitsa on yksi lasten suosikeista. Se on mahtavaa tarjottavaa nachojen kanssa. Nämä kookos-marenkihaamut ovat loistava jälkiruoka halloweeniltaan.





Kookos-marenkihaamut
Ainekset
- 3 valkuaista
- 1 dl sokeria
- 4,5 dl kookoshiutaleita
- 1 tl vaniljajauhetta
- 1/4 tl suolaa
Kuorrutus
- n. 2 dl tomusokeria
- 1-2 rkl kookosmaitoa
- 2 rkl sitruunamehua
- aavistus suolaa
Valmistusohje
- Erottele valkuaiset. Vatkaa suuressa kulhossa valkuaiset ja sokeri kovahkoksi vaahdoksi. Kääntele joukkoon kookoshiutaleet, vaniljajauhe ja suola.
- Muotoile tai pursota massasta torneja pellille leivinpaperille. Paista 15 minuuttia 175 asteessa.
- Valmista kuorrutus. Sekoita kaikki kuorrutuksen ainekset keskenään pienessä kulhossa, kunnes seos on tasaista.
- Kaada kuorrutusta jäähtyneiden kookostornien päälle.
- Silmät tein mustalla pastavärillä, mutta aivan yhtä hyvin ne voi tehdä lakritsipaloilla tai millä tahansa mustalla karkilla.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
3 comments
Söpösiä! Mistä teit silmät?
Juu ei ole mitään karmivia haamuja 🙂
Silmät on tehty pastavärillä, jota olen joskus ostanut leivontatarvikeliikkeestä. Ihan hyvin ne voi tehdä vaikka lakritsipaloista, kunhan liimaa ne kiinni kun kuorrute on vielä kosteaa.
Lisäsinkin sen tuohon jutun loppuun kun olin sen unohtanut mainita.
Kiitos vastauksesta, näitä on tarkoitus tehdä 🙂