Olimme tänään hankkimassa lisää joulumieltä Pikku Murun tanssikoulun joulujuhlasta. Ihania pikku kiitiäisiä ja hieman isompiakin tanssimassa täynnä iloa ja intohimoa. Miksi ihmeessä ei itse voisi tanssia noin vapautuneesti ja ilolla vaikka mittarissa onkin jo vähän enemmän kuin näillä pikku kiitiäisillä. Meidän piti Ison Murun kanssa opetella tanssimaan Argentiinalaista tangoa, mutta kiireen keskellä projekti jäi jalkoihin.
Jouluvalmistelut ovat vauhdissa ja hyvin keskeneräisiä, kuten kuuluukin. Tällä viikolla kirjoittelen teille jouluviinivinkit ja viime hetken joululahjaehdotuksia matti myöhäisille. Saattaapi jotakin leivonnaisiakin vielä ilmestyä, katsotaan mitä tässä ehditään vielä kirjoitella.
Kiehauttelin omenalle, kookokselle ja kanelille tuoksuvan riisipuuron kotiin tulessamme. Olen löytänyt hiljattain Alpron kookosjuoman, josta olen tehnyt aamusmoothiet ja nyt kokeilin myös riisipuuroa. Puurosta tulikin ihanan pehmeänmakuinen, eikä liian kookoksinen. Enkä edes onnistunut polttamaan sitä pohjaan, mutta varoituksen sana: älä jätä kattilaa yksin. Ei siis kannata lähteä tarkastamaan lasten läksyjä, kun puuro alkaa kiehumaan. Nyt tiedän, että Hippu rakastaa kookosriisipuuroa, vaikka sitten lattialta nuoltunakin. Onneksi kattilaankin jäi jotakin.
Kookos-omena riisipuuro
Ainekset
- 2 dl Alpro kookosjuomaa
- 2 dl puuroriisiä
- 2 dl kookoskermaa
- 8 dl Alpro kookosjuomaa
- 1 kanelitanko
- ripaus suolaa
- 1 raastettu omena
- 1 tl vaniljasokeria
- Tarjoile sokerin ja kanelin kanssa.
Valmistusohje
- Kiehauta paksupohjaisessa kattilassa 2 dl kookosjuomaa, lisää riisi ja nesteen imeytyä riisiin. Sekoita aina välillä. Lisää kookoskerma ja loput kookosjuomasta, kanelitanko ja raastettu omena. Anna hautua hyvin hiljaisella lämmöllä n. 40 minuuttia. Sekoita aina välillä ja tarkkaile kattilaa, ettei neste tule yli. Lisää valmiiseen puuroon vaniljasokeria. Tarjoile kanelin ja sokerin kanssa.