Mittari nousee reilusti yli 30 asteen vaikka merenrannalla ollaankin. Terassilla ei voi olla, lämpö on lähemmäs 50-astetta ja musta lankku polttaa jalkoja. Hippu on evakuoitu sisätiloihin, pieni mäyräkoira ei tajua rajojaan vaan makaisi auringossa aivan liikaa. Illalla saa taas kalastaa, mutta näin päivällä on mäyräkoirien siesta-aika. Me istuskelemme puun alla – varjossa, lämpimästä auringosta nauttien.
Nälkä katoaa, kuumalla ei tee mieli kuin pientä suolaista. Illalla voi syödä paremmin, varjossa, vienossa tuulessa, auringonsäteiden keventyessä ja muuttuessa keltaiseksi. Käymme uimassa ennen ruokailua ja heti ruokailun jälkeen. Ennen kahvia ja heti kahvin jälkeen. Kun alkaa seurailemaan miten kivennäisveden kuplat kulkevat lasissa limen ympärillä tajuaa, että on jo aika lomalla. Loppuviikosta on edessä paluu sivistyksen pariin jazzailemaan, mutta sitä ennen olen onnellisesti aivan pihalla kaikesta mökillä perheen kanssa.
Salaattimme muistuttavat yllättävän paljon jälkiruokia, mutta helteellä suolaisen ja makea yhdistelmä on parasta energiaa lounaalla. Jälkkäriksi voi kaivaa pakastimesta jäätelön, jos joku on onnistunut niitä kaupasta kuljettamaan ilman sulamista. Tällä hetkellä pakastin ammottaa tyhjyyttään ja se on aika paha juttu lomalaiselle.
Niin ihanaa, varsinkin kun sisällä on ilmastointi eli yöllä pystyy nukkumaan lämmöstä huolimatta. Paitsi jos nyt saapuvat trooppiset yölämpötilat, niin en ehkä malta nukkua – rakastan kesää!!!!
Kuuman kesäpäivän salaatti
salaatinlehtiä
kurkkua
kevätsipulia
fetajuustoa
valkoisia persikoita (niitä litteitä tai sitten ihan tavallisia, mutta sellaisia kypsiä ja mehukkaita)
kirsikoita
pinjansiemeniä
salaattikastike sauvasekoittimella tehtynä tai sitten vain oliiviöljyä
oliiviöljyä
basilikaa
suolaa
– Lisää mökkitarinoita ja muita jorinoita –
Follow, what´s happening between moments and meals