Minun ruokalautaseltani on helppo huomata syksyn saapuminen. Ensimmäiset viileät aamut kadottavat lounaslistaltani kylmät salaattiannokset ja kroppa huutaa lämmintä keittoa, siis todellakin huutaa. Peilaan täysin lämpömittaria ruoka-annoksissani. Lisää lihaa, punaviinikastiketta ja lämmintä peruna-sienisalaattia, en voisi kuvitellakaan parempaa annosta viikonloppuun viinilasillisen kera. Viininä tämän kanssa meillä oli Tabali Vetas Blancas Reserva Especial Syrah, josta kirjoittelin jo aiemmin. Tämä kattaus on Viinipäiväntasauksesta, mutta voisin nauttia uudelleen vaikka heti.
Lämmin sieni-perunasalaatti oli nappivalinta kokonaisena kypsytetylle naudan ulkofileelle ja punaviinikastikkeelle. Tosin voisin hyvin kuvitella tämän myös uunimakkaran tai bratwurstin vierelle. Itse asiassa tällä hetkellä on niin kova nälkä, että voisin syödä vaikka sellaisenaan.
Bon appetit!




Lämmin sieni-perunasalaatti
Ainekset
- 1/2 kg kiinteitä perunoita
- 1 pieni kukkakaali
- 5 dl kanttarelleja tai muita sieniä
- 1 rkl oliiviöljyä
- 3 dl rucolaa
Kastike
- 2 kevätsipulia
- 1 rkl valkoviinietikkaa
- 1 tl sormisuolaa
- 1/4 tl valkopippuria myllystä
- 3/4 dl oliiviöljyä
- 1 rkl karkeaa dijoninsinappia
- 1 tl juoksevaa hunajaa
Valmistusohje
- Kuori perunat. Keitä kypsiksi suolalla maustetussa vedessä.
- Irrota kukkakaali pieniksi nupuiksi. Keitä kukkakaalia muutama minuutti.
Tee kastike
- Viipaloi kevätsipuli varsineen ja laita se etikan, suolan ja pippurin kanssa kulhoon. Anna maustua 5 minuuttia. Lisää sinappi, hunaja ja öljy.
- Puhdista ja paloittele sienet. Paahda niitä kuumassa pannussa, kunnes niistä ei enää irtoa nestettä. Lisää 1 rkl öljyä, mausta kevyesti sormisuolalla ja valkopippurilla.
- Lisää paloitellut, keitetyt perunat ja kukkakaalit pannuun. Sekoita ja kuumenna hetki.
- Laita perunasalaatti tarjoilukulhoon. Sekoita kastike salaattiin ja lisää rucola.
Vinkit
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
2 comments
Tätä täytyy heti kokeilla tänään! 🙂 Kiitos vinkistä!
Lämpimät salaatit on aika mukavia syksyn herkkuja.