Laskiaispullat ja jokavuotinen suuri täytevalinta. Valitaanko tänä vuonna mantelimassa vai hillo ja kermavaahto? Minäpä heitän teille yhden vaihtoehdon lisää, mutta tämä täyte on “for adults only”.
Laitoin kookosmaitopurkin jääkaappiin viilenemään ja annoin olla yön yli. Purkista otetaan vain se jähmettynyt kookoskermaosa mukaan eli ihan yhtälailla tämän voi tehdä jäähdytetystä kookoskermasta. Sisältö vatkataan ja sekaan laitetaan vaniljasokeria sekä tomusokeria oman mielen mukaan. Lisää kermalikööri ja sekoita tasaiseksi. Kannattaa maistella aina välillä, mutta varoituksen sana – voi myös käydä niin, että kulho tyhjenee ja pullat jäävät viereen. No ei sekään ole huono vaihtoehto. Täyte ei välttämättä tarvitse mitään hilloa, mutta kun aikani makumutustelin asiaa, niin kirsikkahillo sopi siihen erinomaisesti.




Kermalikööri-kookostäyte kirsikkahillolla
Ainekset
- 1 prk kookosmaitoa yön yli jäähdytettynä, noin puolet purkista jähmettyi vatkattavaksi
- n. 1/2 dl tomusokeria maista mikä on sopiva määrä sokeria eli oman maun mukaan
- n. 1/2 tl vaniljasokeria
- 1/2 dl kermalikööriä Dooley´s tai vastaava
- kirsikkahilloa esim. St. Dalfour
Valmistusohje
- Vatkaa kylmä jähmettynyt kookosmaito tiukaksi vaahdoksi (ei kestä kauan) ja lisää sokerit ja kermalikööri. Sekoita vielä tasaiseksi. Laita pursotinpussiin ja pursota reunoille kermat. Laita keskelle kirsikkahilloa ja pursota vielä päälle vähän lisää.

Luontaisesti gluteeniton pullataikina
Ainekset
(1 pellillinen)
- 2 1/2 dl punaista maitoa
- 25 g hiivaa
- vajaa 1 rkl psylliumia
- 1 tl suolaa
- 3 tl kardemummaa
- 1 kananmuna
- 1 1/4 dl sokeria
- n. 8 dl vaaleaa luontaisesti gluteenitonta jauhoseosta Schär Mix C -jauhoseos
- 1/2 dl maitojauhetta
- 100 g voita
Valmistusohje
- Lämmitä maito kädenlämpöiseksi. Lisää maitoon psyllium, hiiva ja mausteet. Anna seokselle hetki aikaa turvota n. 5 minuuttia.
- Lisää sokeri ja kananmunat, sekoita ja kaada joukkoon myös sulatettu voi.
- Sekoita keskenään maitojauhe sekä suurin osa jauhoista ja lisää ne taikinaan. On tärkeää tehdä lisäys tässä järjestyksessä, sillä maitojauhe paakkuuntuu taikinaan, jos sitä ei ensin sekoiteta jauhoihin. Maitojauhe korvaa gluteenittomista jauhoista puuttuvan proteiinin ja taikinasta tulee parempaa koostumukseltaan.
- Tunnustele taikinaa ja lisää loput jauhot. Taikina saa jäädä vehnäjauhoista tehtyä pullataikinaa löysemmäksi.
- Muotoile kostein käsin pellillä olevia pullia ja laita pelti lämpimään ja vedottomaan paikkaan kohoamaan.
- Voitele pullat kananmunalla ja paista pullan koosta ja uunista riippuen 175-200-asteessa 10-15min. Pullat ovat valmiita, kun pinta on hieman ruskistunut.
- Halkaise pullat.

Laskiaispullat normisti
Ainekset
- 50 g hiivaa
- 5 dl maitoa
- 2 munaa
- 2 dl sokeria
- 1 1/2 tl suolaa
- 1 rkl kardemummaa
- 14 – 16 dl vehnäjauhoja
- 150 – 200 g voita
- Voiteluun ja koristeluun
- munaa
- raesokeria
Valmistusohje
- Sekoita hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää munat, sokeri, mausteet ja osa jauhoista. Sekoita taikina tasaiseksi. Alusta loput jauhot taikinaan. Lisää viimeisenä huoneenlämpöinen pehmeä voi.
- Anna taikinan kohota liinalla peitettynä vedottomassa paikassa kaksinkertaiseksi.
- Leivo taikinasta pullia. Anna niiden kohota hyvin pellillä liinan alla.
- Voitele pullat munalla. Ripottele pinnalle raesokeria.
- Paista pullia uunin keskitasolla 225 asteessa 10 – 12 min tai kunnes pullat ovat kauniin värisiä ja kypsiä.
- Halkaise pullat.
4 comments
Ai että, nyt kuulostaa laskiaispullat sellaiselta, että tätä pitää aikuisten kesken kokeilla itsekin! Aivan upeita ja tunnelmallisia kuvia sinulla, olen vähän jälkijunassa seurailemassa blogikirjoituksiasi, kun jäin vuodenvaihteen tietämillä työkiireiden jalkoihin. Upealtahan täällä edelleenkin näyttää ja kuulostaa ja ihan varmasti myös maistuu! 🙂
Voi kiitos, toivottavasti työkiireet helpottavat, kamalaa kun työt harmittavasti häiritsevät harrastuksia 😉 Täyte sopii vaikka mansikoiden päälle, tuli testattua eilen sekin.
Nää on näitä kuuluisia ammatinvalintakysymyksiä, tilinpäätösaika kun on tehtävissäni vuodesta toiseen yhtä tiukkaa vääntöä. Meneepähän alkuvuosi nopeasti ja maaliskuussa odottaa itse järjestettynä palkintona hyvin tehdystä työstä matka Italian auringon alle. Auttaa kummasti jaksamaan, kun tietää mitä on luvassa. 🙂 Ja onneksi ruuanlaitto on sellaista, että vaikka vähän aikaa joutuisikin laittamaan kokeilevan kokkailun sivuun aikapulan vuoksi, ruuanlaittotaito ei ihan pienestä mene ruosteeseen. Ja toisaalta, kyllä aina pitää löytyä aikaa pullanleivontaan, muuten jossain on pahasti jotain vikaa. 😉
Varmasti menee ja kun Italia siintää edessä niin sitä todellakin jaksaa… Mä jäin pahaan pullakoukkuun täytepullien jälkeen. Johtuu varmaan tosi pahasta pullavajeesta 😉