Lihakeitto on yksi lempparikeitoistamme ja sitä lapsetkin syövät mielellään, kunhan liha ei mössötä, eikä epäilyttäviä kasvistuttavuuksia löydy. Näin asian ilmaisee Pikku Muru, joka on armoton lihan laadun tarkkailija ja hirvittävä nirsoilija kasvisten kanssa. Tämä liha ei mössöttänyt vaan suorastaan suli suuhun. Siitäkin huolimatta tämä nirsoilijamme söi keittoa kahtena päivänä valitellen milloin mitäkin ja kolmantena päivänä totesi, että tämähän on oikeastaan hyvää. Naisella on oikeus vaihtaa mielipidettä vai miten se menikään.
Liha oli tällä kertaa luutonta hirven keittolihaa ja perunat jätettiin pois. Lissit sopivat tähän loistavasti, eikä perunoita kaivannut yhtään. Itse asiassa tämä oli parempaa näin ja vielä terveellisempääkin. Helppo tehdä, pitkä valmistumisaika, mutta monen päivän ruoka valmiina. Jos joukossa on hieman pieniruokaisempia perheitä, niin osa kannattaa pakastaa pahan päivän varalle.
Hirvikeitto linsseillä
Ainekset
- n. 1 kg naudan- tai hirven keittolihaa luuton reilu annos lihaa, voi olla pienempikin määrä
- 4 l vettä
- 2 rkl suolaa
- 4 sipulia
- 4 porkkanaa
- 1/2 lanttu
- 3 palsternakkaa
- 2 purjoa
- 1 laakerinlehti
- 3 dl punaisia linssejä
- sormisuolaa
- 1 kesäkurpitsa
- persiljaa
Valmistusohje
- Keitä vesi ja suola isossa kattilassa. Lisää liha. Keitä kannen alla n. 1 tunti, kuori vaahto pois.
- Kuori kaikki kasvikset ja pilko ne. Hienonna purjo ja laita puolet sivuun. Kun keitto on kiehununut tunnin, lisää kaikki muut kasvikset, paitsi puolet purjosta, kesäkurpitsa ja persilja. Anna kasvisten kiehua yhdessä lihan kanssa 2 tuntia. Lisää hyvin huuhdellut linssit keittoon ja anna kiehua linssipaketin ohjeiden mukaisesti. Lisää kesäkurpitsa, loput purjo ja persilja ja anna kiehua vielä 5 minuuttia.
- Nosta liha pois, riivi haarukalla ja paloittele veitsellä pieneksi. Lisää takaisin keittoon. Mausta tarvittaessa lisää ja jos keitto on liian paksua lisää vettä.