Keitot ovat maailman parasta lounasruokaa, kun lämpömittari näyttää +10 alle ja sen yläpuolelle jäävien asteiden aikaan siirrytään salaatteihin. Ei ole salaattikausi näkyvissä, joten keskitytään uusiin keittohin. Aikaisempia keittoreseptejä pääsee selailemaan tästä.
Tällä kertaa lounaskeitto on välimerellinen lohikeitto. Kevyttä, terveellistä, maistuvaa ja täyttävää. Ei tietoakaan kylmistä salaateista, jotka korkeintaan aiheuttavat kiukkua ja hampaiden kiristystä tähän aikaan vuodesta. Ruoka auttaa moneen vaivaan ja erityisen paljon nälkään!


Välimeren lohikeitto
Ainekset
- 800 g lohifilettä
- 2 fenkolia
- 4 keltasipulia hienonnettuna
- 4 rkl oliiviöljyä
- 2 tlk säilöttyjä tomaatteja
- n. 2 l vettä + kasvisliemikuutio
- suolaa
- 2 tl kuivattua timjamia
- 3 valkosipulinkynttä murskattuna
- 1/2 appelsiininmehu
- persiljaa
Valmistusohje
- Huuhtele ja paloittele fenkoli. Hienonna sipulit. Kuullota fenkoli ja sipuli oliiviöljyssä paksupohjaisessa kattilassa tai padassa. Lisää säilyketomaatit liemineen sekä vesi, liemikuutio, suola ja timjami. Keitä kannen alla 20 minuuttia. Leikkaa lohifileestä kuutioita. Lisää kuutiot keittoon ja hauduta vielä n.5 minuuttia. Mausta murskatulla valkosipulilla ja appelsiinimehulla. Maista tarviiko suolaa lisätä. Ripottele päälle persiljasilppua. Persilja ei muuten ole tässä näön vuoksi vaan maun, joten älä unohda sitä.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass