Tämä lohikakku on Maija Silvennoisen Kalakeittokirjasta. Kirjassa tämä tehtiin kylmäsavusiiasta, mutta meillä kylmäsavulohesta. Maijan tekstin mukaan tämän voi toteuttaa vaikka lämminsavustetustakin kalasta ja varmasti toimii myös sillä. Leikkaa siivu kakusta ja nauti ruisleivän tai saaristolaisleivän päällä. Sopii loistavasti noutopöytään ja brunssille ja sopii erinomaisesti kuohuviinin tai valkoviinin kanssa. Tämä on saanut valtavasti kehuja ystäviltäni ja ollut monissa juhlapöydissä.
Peruna antaa kivasti pehmeyttä ja täyteläisyyttä kakkuun ja samalla toimii “liimana” pitäen kakun koossa.
Kokeile myös
Kalastajan lohikakku
Gorgonzola juustokakku
Tapaksia tonnikalatahnalla uusista perunoista


Lohikakku
Ainekset
- 200 g kylmäsavulohta pieninä kuutioina
- 3 rkl punasipulia
- 2 dl perunaa kypsää kuutioina
- 3 rkl tilliä hienonnettuna
- 2 dl smetanaa
- suolaa
- mustapippuria vastajauhettua
- 1 rkl sitruunamehua
Koristeluun
- punasipulia viipaleina
- retiisiä viipaleina
- tillinoksia
Valmistusohje
- Sekoita kaikki ainekset ja laita kelmulla vuorattuun vuokaan. Anna vetäytyä muutama tunti kylmässä. Kumoa tartar ja koristele punasipulilla, retiisillä ja tillinoksilla. Nauti ruisleivän tai saaristolaisleivän kanssa.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
3 comments
Oi, vaikuttaa herkulliselta! Täytyypä tehdä 😊
Onneksi löysin tämän arkistoista. Meinaan itsekin tehdä taas pitkästä aikaa 🙂
Loistava ohje, helppo, suht nopea, näyttävä ja maistuva