Ehkä maailman parhaimman makuinen ja makein kinuksikakku ever. Kun Isolla Murulla on merkkipäivä, tietää se kakkua, jonka avainkoodi on makeus. Kakussa pitää olla kinuskia, lakkaa tai vaihtoehtoisesti omenaa. Siinä ei saa olla rahkaa eikä jogurttia. Tällä kertaa lunastin kaikki odotukset ja iskin samaan kakkuun kaikki elementit. Pohjan tein gluteenittomana ja tästä tulee kolmikerroksinen, tuplatkaa myös täytteen määrä siihen sopivaksi. Ohjeen täyte menee yhteen väliin. Jos perheessä ei ole tarvetta gluteenittomalle kakulle, niin napatkaa ihan tavallisen sokerikakun ohje ja ottakaa tästä täytteen ja päällisen ohjeet.
Täytteen ohje on kurkattu Kakkujen kuningatar -kirjasta. Hieman kurtistin kulmiani valmiiden vaniljakastike -pussien kanssa, mutta kun söin kakkua suoristuivat kulmat. Tämä vanilja-kinuskitäyte rulettaa. Wuhuu, miten hyvää.
Kinuski keitettiin muscovadosokerista, joka tekee siitä hieman tummempaa ja ehkä tipan lakritsisin makuista, mutta yhtä hyvin tämän voi tehdä myös fariinisokerilla.
Varautukaa ruuhkaan keittiössä – kulhojen nuolijoita oli jonossa.


Makeaakin makeampi kinuskikakku (gluteeniton)
Ainekset
Gluteeniton kakkupohja
- 6 munaa
- 2 dl sokeria
- 2 dl gluteenitonta jauhoseosta
- 1 dl perunajauhoa
- 1,5 tl leivinjauhetta
Kostutus
- Maitoa + vaniljasokeria
Kinuski
- 4 dl muscovadosokeria
- 4 dl kermaa
Täyte yhteen väliin (tee kaksinkertainen annos, jos teet kakun tällä ohjeella)
- 2 ps vanhan ajan vaniljakastikeaineksia
- 2 dl vispikermaa
- 3 dl maitoa
- 1,5 dl hieman jäähtynyttä itsekeitettyä kinuskikastiketta
- lakka-omenahilloa
Pursotuksiin
- 6 dl kermaa
Valmistusohje
Kakkupohja
- Vatkaa munat ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää siivilän läpi muna-sokeriseokseen. Kaada seos voideltuun ja jauhotettuun kakkuvuokaan halkaisijaltaan 26 cm. Paista uunissa 175-asteessa noin 40 minuuttia. Jätä kakku jäähtymään vuoassa hetkeksi pöydälle ja kumoa sen jälkeen leivinpaperille. Leikkaa kakku vasta seuraavana päivänä, jos mahdollista. Leikkaa kakkupohja kolmeen osaan (jos onnistuit pohjan tekemisessä) ja kahteen osaan jos kakku laski liikaa.
Täyte
- Vatkaa kerma vaahdoksi, lisää maito ja vaniljakastikeainekset ja vatkaa seos sopivan paksuksi, ettei se valu pois kakun välistä. Lisää kinuski ja sekoita.
Kinuskikastike
- Kuumenna kermaa ja muscovadosokeria paksupohjaisessa kattilassa. Sekoita koko ajan. Kun seos kiehuu alenna lämpöä ja anna poreilla noin 20-30 minuuttia aina välillä sekoittaen. Tarkkaile tilannetta vähän väliä, ettei seos pala pohjaan. Testaa onko kinuski valmista: pudota pisara kylmään veteen, jos se säilyy kokonaisena on kinuski valmista, jos se sekoaa veteen jatka keittämistä. Ota seuraavaan testiin taas puhdasta vettä.
- Kostuta kakun osat maito-vaniljasokeriseoksella laita väliin hilloa ja vanilja-kinuskitäytettä ja tee sama seuraavalle kerrokselle (jos kakku kolmikerroksinen).
- Valuta lämmin kinuski rauhallisesti kakun päälle ja anna jäähtyä ennen reunapursotuksia.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass