Ranskalaisen pekonipiiraan teosta jäi niin paljon ylimääräisiä valkuiaisia, joten päätin kokeilla tätä parin vuoden takaisesta Mat och vin -lehdestä löytämääni marenkikääretortun ohjetta.
Jos teette yhden kakun tänä kesänä, niin tehkää tämä. Siinä yhdistyvät kaikki parhaat elementit ja kaiken lisäksi se on myös gluteeniton. Aivan huippuhyvää. Punaiset viinimarjat olivat juuri sopivan happamia makean marengin kanssa, mutta tottakai myös muut marjat käyvät. Otin viinimarjat paria tuntia ennen pakastimesta ja laitoin ne kääretorttuun vielä hieman kohmeisena, jotta eivät valuttaneet nesteitä ympäriinsä.
Yllättävää kyllä, marengin pintakaan ei hajonnut vaikka marenki odotteli paistamisen jälkeen kolmisen tuntia käärimistä. Tämä on todellinen kesäherkku!
Herkullista viikonloppua!



Marenkikääretorttu
Ainekset
Marenkipohja
- 6 valkuaista
- 3 dl sokeria
- 1 tl valkoviinietikkaa
- 2 rkl maissitärkkelys
- 1 dl kookoshiutaleita
Täyte
- 4 dl kermaa
- 4 dl viinimarjat punaisia
- mansikka
Valmistusohje
- Lämmitä uuni 175-asteeseen. Vaahdota valkuaiset kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri. Vispaa niin kauan, että vaahto on jälleen kiiltävää ja kovaa. Vispaa viimeiseksi etikka ja maissitärkkelys.
- Levitä marenki leivinpaperille ja ripottele kookoshiutaleet päälle. Paista uuniin keskitasolla n. 10 min. Sammuta sen jälkeen uuni ja jätä marenki uuniin 30 minuutiksi. Ota marenki uunista ja kumoa toiselle leivinpaperille.
- Vispaa kerma, levitä tasaisesti marenkilevyn päälle. Lisää haluamiasi marjoja ja rullaa kuin kääretorttu. Tarjoile heti.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
5 comments
Mikä ihanuus! Rakastan marenkia ja marjoja, täydellinen kesäunelma <3 Ihanaa viikonloppua Johanna.
Minä myös, tällainen pitäisi tehdä kesällä joka viikko <3
Meillä tehtiin tavallisesta torttupohjasta kerma-mansikkakääretorttua eilen, mutta tätä pitää kokeilla seuraavan kerran ja varsinkin kun punaiset viinimarjat kypsyvät : )
Kokeile ihmeessä, ovat niin hämmentävän hyviä yhdessä kun viinimarjat taittavat makeuden happamuudellaan.
Tätä täytyykin kokeilla! Olen aivan hullaantunut itse tehdystä marengista ja mikäpä olisi parempi kesäillallisen kruunu, kuin marenkikakku. Pitkän tauon jälkeen olen palannut bloggaamisen ihmeelliseen maailmaan ja tässähän on tuhottomasti ihania reseptejä sinun blogissa luettavana; älä siis ihmettele kun kommentoin jatkuvalla syötöllä ihasteluja resepteihisi! <3