Muistatteko vielä viime kesän ihanan lämmön? Minä olin jo melkein unohtanut sen, kunnes kurkkasin pakastimeen. Meillä pakastetaan reilusti marjoja ja riistaa ja siksi varustukseen kuuluu kaksi pakastinta. Toinen on keittiössä oleva kaappipakastin ja toinen varastossa oleva arkkumalli. Arkkumalli on osoittautunut loistavaksi, koska suuremmatkin pakastettavat (kuten 4 peuran jalkaa) mahtuvat sinne.
Tein karviais-punaherukkamehua, karviais-vadelmamehua ja kirsikkamehua. Kolme mehumaijallista ja tuloksena 24 pulloa mehua. Marjat eivät olleet kärsineet pakastuksesta ja maku oli aivan priimaa. Jos siis ensi kesänä laiskottaa ja pakastustilaa löytyy, näinkin näppärästi voi siirtää mehunteon koleisiin syysiltoihin, jolloin mehunteko lämmittää kivasti.
Laitoin jokaiseen täyteen maijalliseen 1,5 kg sokeria, suhteena n. 300g sokeria/marja kg. Kirsikoita en punninnut vaan kokeilin samalla suhteella. Lasken mehun aina yhteen suureen 10 litran kattilaan, näin saan loppuvaiheessa tarkastettua oikean makeuden ennen pullottamista.
Valitettavasti oikomiseni näkyy myös pullojen desifioinnissa. Toisaalta eduksi luettakoot, että kertaakaan meillä ei ole ollut homeista pulloa, joten taitaa tämäkin toimia. Jostakin syystä meille kertyy ihan hyvin viinipulloja, jotka sitten näppärästi kierrätetään mehupulloiksi. Näistä ei missään tapauksessa lioteta etikettejä pois, jotta talvella tietää mitä syksyllä on maisteltu.
Ensin pesen pullot tiskiaineella (upotan lavuaarissa ja huljuttelen) ja huuhtelen tulikuumalla vedella. Juuri ennen mehun pullotusta, keitän vedenkeittimellä vettä ja kaadaan sitä hieman pulloon ja huljauttelen vähän. Sen jälkeen täytän lämpimän pullon kuumalla mehulla. Talouspaperilla vaahto pois pullon suusta. Korkit on pesty tiskiaineella ja kaadan myös niiden päälle kiehuvaa vettä. Korkki päälle, nimilappu etiketin päälle ja pullo ulos jäähtymään. Sama operaatio kaikille ja seuraava päivänä siirrän pullot jääkaappiin odottamaan mehukestejä.
Taisi muuten olla ensimmäinen vuosi, kun en enää edes viitsinyt ajatella niitä kauniita mehupulloetikettejä vaan tyydyin helpoimpaan ja nopeimpaan vaihtoehtoon. Mitäköhän tämä merkitsee, taitaa olla peli menetetty. Nyt joudutaan juomaan laadukkaampia viinejä, jotta saataisiin ensi vuonna kauniimpia etikettejä.
Tämä oli ensimmäinen kerta kun meillä oli kirsikoita, kiitos ihanan naapurimme. Kirsikkamehu on aivan taivaallista ja voisin kuvitella, että sitä mukava hyödyntää myös ruoanlaitossa ja leivonnassa monella eri tapaa.
Mehustaminen
1. Laita vesi pohjalle ja muista lisätä sitä keittämisen aikana
2. Lisää marjat ja sokeri kerroksittain, marjat päällimmäiseksi
3. Varmista, että letku on auki ja alla iso kattila
4. Ota valmista mehua pikku kattilallinen ja kaada marjojen päälle
5. Odota, että kaikki mehu tulee talteen
6. Pullota desinfioituihin pulloihin ja korkita
7. Jäähdytä
8. Laita jääkaappiin tai pakasta muovipulloissa
9. Nauti
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass