Olen aiemminkin kirjoitellut blogissani juhlasta nimeltään Viinipäiväntasaus. Viinipäiväntasaus on Ison Muruni keksintö, joka lähti vitsistä ja kehittyi oikeaksi juhlaksi, jota vietetään kahdesti vuodessa – keväällä ja syksyllä. Evitassa oli juttu viime syksynä viiniharrastuksestani ja sen myötä viinpäiväntasaus lähti leviämään netissä myös muidenkin juhlittavaksi. Tänä keväänä Viini-lehti käväisi tekemässä jutun viinipäiväntasaus-juhlistamme ja juttu on nyt luettavissa 4/2013 Viini-lehdessä.
Tiivistettynä viinipäiväntasauksen juju on se, että keväällä tiettynä päivänä siirrytään punaviinistä valkoviiniin ja syksyllä ilmojen viilentyessä valkoviinistä punaviiniin. Iso Muru on aikoinaan hurmannut minut mm. tällä jutulla, joten tämä on rakkauden ja ystävyyden juhla, jolloin nautitaan hyvää ruokaa ja erinomaisia viinejä. Siirtyminen väristä toiseen tapahtuu samppanjalla ja samalla kohotetaan malja tulevalle keväällä tai syksylle ja kaikelle ihanalle, jota se tuo tullessaan.
Katsotaan mitä tästä vielä kehittyy – toisin sanoen loppukesästä kuulette lisää viinipäiväntasauksesta.
Alkumaljana nautimme Mummin Rosé samppanjaa. Punaviinin ja valkoviinin välillä Taittingerin Brut Prestige Rose -samppanjaa.
Punaviineinä maisteltiin Amarone Bixio, Tabalí Reserva Especial ja Penfolds Bin 28 Shiraz.
Valkoviineinä olivat Riesling Grand Cru Muenchberg, Villa Maria Cellar Selection Riesling ja
Wolff Blass Yellow Label Riesling.
Harvoin on tullut nautittua näin erinomaisia viinejä yhden illan aikana.
Kolatun juustot Valdemar, Martta, Valma ja Verneri nautittiin punaviinin kanssa.
Juhlapöydäksi valikoitui buffe, jotta emäntä ja isäntäkin saivat nauttia juhlasta ilman keittiössä juoksemista. Kaikki valmiina pöydässä ja sitten vain istumaan ja nauttimaan.
Hamloversilta Barcelonasta tilattu Encinares ibérico de bellota oli aivan taivaallisen hyvää. Menu oli rakennettu täysin kinkun ympärille, joka meinasi jäädä Tampereelle – onneksi asioilla on tapana järjestyä ja kinkku tuli Omnibussilla Poriin edellisenä iltana.
Iso Muru savusti lohen, joka oli pöydän ainoa ns. lämmin ruoka.
Jälkkärinä jälleen sitä maailman parasta marenkia eli Annan marenkileipomon marenkia.
![]() |
Kiitokset ihanille vieraillemme.
Oli ilo juhlia viinipäiväntasausta kanssanne!
Käykäähän tykkäämässä Hellan ja viinilasin välissä facebook sivuista, näin pysytte ajantasalla siitä koska seuraavaa viinipäiväntasausta vietetään.
8 comments
Ihana tapa juhlistaa kevättä ja syksyä. Kattaus sai veden herahtamaan kielle näytön täällä puolen. 🙂
Kiitos Maija, eihän juhlia voi olla liikaa 🙂
Viinipäiväntasaus on tosi upea juttu! Kiitos idean levittämisestä ja lanseeramisesta!
Ehdottomasti kalenterimerkinnän arvoinen juhla, ehkä jopa liputuspäivä 🙂
Tosi mahtava idea, kuulostaa hauskalta!
Ja hauskaa oli 🙂 syksyllä taas uudelleen.
Kiitokset vielä kerran aivan ainutlaatuisen upeasta juhlasta sekä päivästä <3
Juhlia ei vain olla liikaa ja onhan viinikin omansa ansainnut 🙂