Sänkyni vieressä on valtaisa pino keittokirjoja, joita rakastan lukea itselleni iltasaduksi ja välillä lapsillekin. Valitettavasti minulla on loistavat unenlahjat ja kirja putoaa muutaman sivun jälkeen lattialle enkä aamulla muista lukemastani mitään eli sama kirjapino pysyy paikoillaan pitkään.
Tämä kirja ei pudonnut.
Eilen käsiini sattui kanadalaisen Karen Le Billonin uutuus kirja Miksi ranskalaiset lapset syövät ihan kaikkea? Pelkästään kirjan nimi osui kuin metrinen halko päähäni. Kuten aiemmin olen kertonut perheessämme on yksi kokeilunhaluinen kulinaristi ja yksi epäluuloinen kokeilija. Jälkimmäisen pikku Murun kanssa keskustelut ovat kulkeneet rataa “en syö” “en tykkää” “täällä on kasviksia” “mitä nämä vihreät ovat”. En ole onnistunut lapsen kasvatuksessa ruoan suhteen kovinkaan hyvin. Kun taas vanhempi lapsistani maistaa lähes kaikkea ja tykkääkin suurimmasta osasta. Salaattiannoksetkin katoavat, mutta kypsennetyt kasvikset eivät ole suosiossa. En voi olla miettimättä, että millainen merkitys sillä on ollut, että vauvana poikani sai enemmän kasviksista tehtyjä sosekuutioita ruoaksi, mutta vauvana tyttäreni on saanut enemmän teollista purkkiruokaa, ei suinkaan kokonaan, mutta enemmän kuin poikani. Tyttäreni on juuri se nirsompi.
Olen lukenut kirjan puoleenväliin ja nyt jo vannon aloittavani suuren totuttamiskampanjan eri ruoka-aineista lapsilleni. Tunnustan myös, että olen langennut siihen ansaan, että teen lapsille eri ruokaa. Karmeus valkeni alkuviikosta, kun tajusin että pojallani on menossa kasvupyrähdys ja hän syö kolme kertaa päivässä lämpimän ruoan (joista yksi koulussa) sekä aamiaisen, välipalan ja iltapalan. Kun sitten vielä teen lapsille eri ruokaa alkaa “ruoan laatu kärsimään” jos näin kiertäen sen ilmaisen.
Tästä päivästä eteenpäin lapset saavat samaa ruokaa kuin aikuisetkin. Aloitetaan pehmeällä alulla, mutta tavoitteena on että kaikkiin makuihin totutetaan, erityisesti erilaisiin kasviksiin. Ylimääräiset välipalat jätetään pois. Koska kaikilla on omat harrastuksensa illalla siirretään perheen yhteinen ruokailu niin myöhäiseksi, että kaikki ovat jo läsnä pöydässä ja harrastukset on harrastettu. Samalla ruokailu korvaa iltapalan. Saapa nähdä miten saan uuden järjestelyn käyntiin ja miten kauan tottuttautuminen kestää ja onnistuuko tämä ollenkaan? Ainakin aion yrittää.
Kirjassa käsitellään myös meille suomalaisille hyvin vierasta asiaa, ravintolaruokailua lasten kanssa normaaliin aikuisten tapaan. Suomessa lasten kanssa ei kuulu mennä ravintolaan illalla klo 20 jälkeen, ilman että saa valtaisan määärän paheksuvia katseita pöytään. Samankaltaisuutta oli huomattavissa myös kanadalaisessa ajatusmaailmassa, kun taas Ranskassa tilanne on kirjailijan mukaan täysin toinen. Ei ole mitenkään erikoista, että pienimmät lapsista saattavat nukahtaa ruokapöytään ravintolassa. Leikkinurkkauksista ei ole vielä puhuttu, mutta epäilen että sitä karmeutta ei edes nosteta kirjassa esiin. En ole koskaan voinut käsittää, että ravintolassa on leikkinurkkauksia. Kyseessä on kuitenkin ravintola eikä leikkikenttä. Miten ihmeessä lapsi voi oppia ravintolakäyttäytymistä sellaisessa paikassa?
Kadehtien olen lukenut juttua kolmen ruokalajin kouluruokailuista, joissa lapset totutetaan pienestä pitäen erilaisiin makuihin. Kuri on järkyttävää, mutta lasten edun mukaista. Nämä pienet ovat meillä kuitenkin lainassa vain hetken, jonka jälkeen he päättävät itse mitä lautaselleen laittavat, joten jos siihen mennessä on saanut opetettua nuo kuvassa olevat 10 sääntöä, takaa se lapsillemme paremman terveyden ja pikku kulinaristit jatkavat ruoasta nauttimista toivottavasti omien lastensa kanssa.
Olen kirjassa vasta puolessa välissä. Luulen, että palaan tähän aiheeseen koko kirjan luettuani, mutta nyt jo voin suositella tätä erittäin lämpimästi kaikille lapsiperheille ja erityisesti lasta odottaville. Aika monta hyvää vinkkiä, jotka olisin ottanut lämpimästi vastaan kun lapseni ovat aloittaneet ruokailujaan.
Myös Radio Aallon Dynastiassa keskusteltiin tästä kirjasta, klik
15 comments
Mielenkiinnolla jään odottamaan lisää kirjan sisällöstä!
Itse olen lukenut sellaisen kirjan kuin "Kuinka kasvattaa bebe". Moni asia meni tälläiselta lapsettomalta ihmiseltä vähän ohi, mutta mielenkiinnolla lueskelin sitä kuinka suuri ero siellä on lasten ravinto kasvatuksessa.
Ero on todellakin iso. Varmasti alueelliset erot ovat myös suuret, varsinkin kouluruokailujen suhteen. Enpä osaa sanoa onko esim. Pariisissa mahdollista ruokailla vastaavalla pieteetillä koulussa kuin tässä kirjassa Bretagnessa tehtiin. Olen kateellinen ja hirveä matkakuume iski jälleen. Kirjoittelen lisää, kun saan kirjan loppuun. Pitääpä tutkia myös tuo lukemasi "kuinka kasvattaa bebe".
jään niin mielenkiinnolla seuraamaan miiten hankkeessanne käy 🙂 ehkäpä pääsen soveltamaan oppejasi legendaarisen nirsoihin Siskonlapsiin. Ja ehkäpä lopulta Herrasmieheenkin 😉
Mielenkiinnolla odotan minäkin 🙂 tämä vaatii ehkä eniten minulta kun ei pääse ruoan suhteen enää sieltä mistä aita on matalin ja toiseksi eniten lapsilta, jotka joutuvat maistelemaan kaikkea mahdollista. Lupaan infota, olenko saanut lupausta pidettyä ja miten sujuu 🙂 Siskolle siis joululahjaksi tämä.
meillä on muuten teille arvoisille kanssakisaajillemme haaste 🙂
http://www.andalusianauringossa.com/2013/09/viisi-hyvaa-ja-viisi-kaunista.html
Kiitokset haasteesta, kävinkin jo kurkkaamassa ja ihan oikeasti yritän myös vastata siihen 🙂 Ihanaa viikonloppua!
Printtaan ton listan meidän jääkaapin oveen anopille "hienovaraiseksi vihjeeksi" 😉 Meillä on ollut keskustelua tuosta herkkujen syömisestä juuri ennen ruokailua…
Tunnistan meidän ruokasäännöt tuosta listasta. Mini on aina syönyt samaa ruokaa kuin me paitsi tietty silloin kun vielä söi soseita ja totutteluvaiheessa vähämmän mausteita mutta aika pian laitoin sen lautaselle samat pöperöt. Tämän ei ole tarkoitus olla mitään viisastelua, mutta en oikeasti oikein ymmärrä miten on pienempi vaiva tehdä kaksi ruokaa eli erikseen lapsille ja aikuisille? En edes jaksaisi alkaa vääntämään kahta safkaa 🙂 Mini on usein tarhasta kotiutumisen jälkeen pian nälkäinen joten syödään usein kahdestaan edellisen päivän jämät. Tai jos teen ruokaa niin annan jonkun porkkanan tai ruisleivän nakerrettavaksi. Jotain mikä ei kuitenkaan vie täysin ruokahalua. Usein ruokaa myös laitetaan Nirson tultua kotiin isompi satsi josta riittää taas seuraavaksi päiväksi. Aika hyvin se Mini 4 v kuitenkin odottaa ruokaa puolituntia, tunninkin.
Ja se syö KAIKKEA. Kuulemma ainoa muksu tarhassa joka ottaa salaattiakin lisää. En tiedä onko se vaan syntyjään sellainen. Tietysti itse haluaa ajatella että olisi tehnyt jotain oikein 🙂 Hyväksyn että on muutama yökötys kuten esimerkiksi maksalaatikko taitaa olla yksi. Joskus sanoo jostain ruoka-aineesta että yök – en syö. En tee siitä numeroa sanon vaan että aha – hyvä kun maistoit ja tarjoan sitä taas ensi kerralla kun asia on jo unohtunut.
Huomaatko, innostun heti aiheesta. Pitää saada tuo kirja!
Muistelinkin, että teillä oli tällainen kaikkiruokainen pikku ihminen. Meilläkin on yksi 🙂
En tiedä miten olenkin sortunut tuohon kahden ruoan tekemiseen. Siinä ei todellakaan ole mitään järkeä ja kuten sanoit se vie oikeasti paljon enemmän aikaa. Saat olla ylpeä, että olet pystynyt pitämään tuon linjan!
Suuri juttu tuon ruokaan tottuttamisen lisäksi on myös tuo yhdessä ruokaileminen. Meillä lapset ovat jo sen ikäisiä, että harrastustoimintaa alkaa olemaan ja itsekin on mukava käydä jossakin. Normaali työn jälkeen klo 17 ruokailu ei enää sovi meille, siis jos haluamme olla samaan aikaan pöydässä ja myös syödä rauhassa. Miksi ihmeessä siis pitää syödä 5ltä? Koska aina on tehty niin? Nyt siis kokeillaan ruokailun siirtämistä iltapalan tilalle ja koulun jälkeen nautitaan hyvä välipala.
Ongelmaksi muodostuu koulujen aikaiset ruokailut. Käsittämätöntä, että ruokailut ovat 10.30 aamupäivällä. Lapsilla on huutava nälkä aikaisin iltapäivällä.
No kokeilu on aloitettu eilen ja kokkasin 3 ruokalajia, jotka nautittiin kun lapset tulivat treeneistä kotiin ja olivat käyneet suihkussa klo 20. Saa nähdä miten homma etenee 🙂
Mukavaa viikonloppua!
Siis meillä on ihan samanlaista, pienin maistaa kaikkea ja syö oikeastaan mitä vaan kun taas venhempi ei maista mitään uutta, ei sitten millään ja mieluiten eläisi kait pelkällä raketti spagetilla! Oon jo aivan hätää kärsimässä, että miten saisi tuon ruokailun muutettua ja että hänet saisi maistamaan edes eri ruokia! On varmasti ihan totta että kannattaisi tehdä kaikille samaa ruokaa, kyllä minäkin olen vielä monesti tehnyt lapsille eri ruokaa kun olen ajatellut, että se ruoka mitä me aikuiset syödään on monesti niin mausteista ja suolaistakin että ei sovi lapsille. Nyt voitasi vaikka kaikki muuttaa tätä ruokavaliota sopivammaksi 🙂 Kiitos tästä postauksesta, ja ihanaa viikonloppua!
Tämä oli todella inspiroiva kirja ja toivotaan vain, että inspiraatio kestää. Kysymys on kuitenkin siitä, miten paljon sitä itse jaksaa panostaa ruokailuun. Tuli eilen illalla todettua, että lapset söivät aivan mukisematta homejuustomuruilla koristeltua kasviskeittoa sekä kaiken muunkin punajuuria myöten. Olenko se este ollutkin minä? Ymmärrän, että koulussa eivät ota uusia juttuja lautaselle, kun kerran itse saavat valita. Kotona tilanne on toinen ja täällähän niihin makuihin pitää tutustua. Meidän lapset ovat jo sen ikäisiä, että voivat syödä täysin samaa ruokaa, ehkä suurimmat chilit voi laittaa sivuun, mutta muuten. No koskaan ei ole liian myöhäistä ja toivottavasti tämä kirja motivoi muitakin tekemään muutosta kotona 🙂 Ihanaa viikonloppua myös sinulle!
Juuri pari päivää sitten selasin tätä kirjaa Akateemisessa ja totesin, että täytyy varmaan ostaa ja lukea 🙂 Meillä nyt "kolmannen sukupolven" gourmetit opettelevat nauttimaan ruoasta ja toistaiseksi useimmat kokkaukset on otettu vastaan namnam-arviolla. Siinä on mennyt niin chilimarinoidut jättikatkaravut kuin rakuunaporkkanatkin, kun pöydässä on vain yhdenlaista ruokaa kaikille 2-vuotiaasta kuusikymppisiin. Luetaanpa siis kirja, katsotaan olisiko nykykäytännössä vielä jotain parantamisen varaa.
Ja olen kanssasi täysin samaa mieltä ravintoloiden leikkinurkkauksista. Ne ovat syvältä! Ravintolaan mennään syömään. Kotona leikitään ja juostaan ympäriinsä. Piste.
ihana tuo "kolmannen sukupolven" gourmetit 🙂 Aivan mahtavaa, tuo on niin hieno lahja lapsille ja olet todella onnekas, puhumattakaan lapsista.
Olen päässyt hieman kirjassa eteenpäin ja valitettavasti täällä Suomessa ongelmaksi muodostuu tuo sama kuin Kanadassakin – kiire. Vaikka opettaisit lapset nauttimaan ruoasta, niin viimeistään koulu, armeija tai työpaikkaruokalat vievät nautinnon, siellä ei ole aikaa syödä, vain hotkia. Tämä jää helposti päälle, ruoka syödään tietokoneen ääressä jne…
Teillä on asiat todella hienosti, mutta lue silti kirja, siinä oli monta hyvää juttua! Ihanaa viikonloppua!
Kaikki kunnia "kolmannen sukupolven" kaikkiruokaisuudelle kuuluu heidän äidilleen, jolla on ollut järkeä tehdä asiat juuri niin kuin mitä ilmeisesti tuossa kirjassakin opastetaan. Täällä "isoisin luona" vieraillessa sitten vaan ruokapöydässä nautitaan hyvän kotikasvatuksen tuloksista 🙂
meillä koko perhe aina syönyt yhdessä samaa ruokaa ja tavanomaista myöhemmin jotta kaikki olisivat paikalla, kaikkea maistettiin vaikka olisi sitä ennenkin jo maistettu, keskustelimme päivän tapahtumista ja söimme. ruokarajoitteita on vuisien mittaan tullut ja mennyt en syö kuin valkoista kalaa ja lohi lasketaan valkoiseksi kalaksi, en syö sieniä mutta syön kantarelleja nyt mainitankseni joitakin. parsakaali aina ollut jläkikasvun herkkua kuten myös valkosipulietanat, sinisimpukat ja raa'at osterit. meillä ei ole lapset syöneet nauravia nakkeja ja muusia, se kerta kun sitä tilattiin päädyin itse syömään nakkeja ja muusia kun tilaamani riekko hävisi pienempiin ja parempiin suihin. ja jälkikasvu ollut mukana ravintoloissa syömässä sekä suomessa että ulkomailla…kun on tottunut pienestä pitäen ei se ole sen kummempaa kuin kotona syöminen. ja vaikka asiat olivat hankalia ennen näkeen sen nyt että aikuisina sitä uskaltaa maistaa ja osaa käyttäytyä. olen nykyään niin ylpeä äiti!!
No saat todellakin olla ylpeä! Oikeastaan nuo ravintoloiden lasten listat voisi heittää samaan romukoppaan leikkinurkkausten kanssa. 🙂