Tiedättekö sellaiset hotellit, jossa aivan kaikki on kohdallaan? Vaikka olisit lomalla, niin ei tee mieli lähteä hotellihuoneesta pois (varsinkaan marraskuussa). Huone tuntuu lähes kodilta ensi hetkestä saakka ja siellä on hyvä henki. Lisäksi mieleesi pulpahtelee hirvittävästi ideoita, hotelli inspiroi. Juuri tällainen oli Nobis ketjun Miss Clara -hotelli Tukholmassa Ruotsissa. Ehkä tällä pystyn perustelemaan sadannen muistikirjan ostoni Tukholmasta.
Meillä oli alunperin toinen hotelli, joka oli aivan jotakin muuta kuin netin kuvat kertoivat. Onnekseni suivaannuin niin, että päätin vaihtaa hotellia ennen kassini purkamista.
Miss Clara oli listoillani ja onnekseni pikaisen puhelinsoiton jälkeen sieltä löytyi huone. Otin taksin alleni ja hurautin uuteen hotelliin Sveavägenin varrelle. Miss Claran vanhan oven aukaistessani, matolla oli tuulen tuomat läheisen puiston puun lehdet, kuin ne olisi aselteltuna huolettomasti siihen. Tiesin tulleeni oikeaan paikkaan. Kyllä sen voi tietää ovesta, kynnysmatosta ja puun lehdistä.
Arkkitehtitoimiston Hagström & Ekmanin suunnittelema art noveau vaikutteinen Miss Clara on rakennettu jo 1910 ja silloin rakennuksesta tuli Ateneum tyttökoulu. 1910-1939 välisenä aikana satoja nuoria tyttöjä on opiskellut tässä upeassa rakennuksessa. Mistä sitten nimi Hotel Clara? Ateneumin suosittu naisrehtori, Clara Strömberg luotsasi opiskelijoita ansiokkaasti ja suurella intohimolla. Niin suurella, että Nobis päätti antaa Claralle arvoisensa tunnustuksen ja nimesi hotellin Miss Claraksi.
Huone oli tyylikäs – isot ikkunalaudat, divaani, moderni pesuhuone, hohtavan puhdas kylpyamme ja laadukkaat petivaatteet. Isot kaari-ikkunat, jotka oli valaistu tunnelmallisesti alhaaltapäin. Huoneessakin kauniisti kirjaillut lasit. Kuvat on otettu pimeään aikaan ja kännykällä, joten ne eivät tuo oikeutta kauniille huoneelle.
Hotellilla on kaunis ja tunnelmallinen ravintola. Trés chic, siis todellakin. Siellä tietysti järjestetään ranskalaisia lauluiltamia ja viininmaisteluita, jotka eivät valitettavasti osuneet näihin kahteen päivään. Käväisin illalla heti saapuessani nauttimassa illallisen ja nautin suunnattomasti. Aamiainen on kaiken kattava, laajalla valikoimalla ja ihania itse tehtyjä mehuja. Munakokkeli kevyttä ja ilmavaa. Salissa voi istua pitkään, katsellen miltä Tukholman trendit tällä hetkellä näyttävät kun tukholmattaret kiiruhtavat Sveavägenia pitkin työpaikoilleen. Aamiaisella ei ole kiirettä, tunnelmallisuus, pehmeät valot ja kaunis musiikki tekevät aamiaisesta lähes meditatiivisen kokemuksen.
Hotellin sijainti on loistava. Vaikka vähän jännitin Sveavägenin meteliä, ainakaan kolmannen kerroksen kadun varrella olevaan huoneeseen liikenne ei kuulunut kuin vienosti. Hotelli on muutenkin ihanan hiljainen ja käytävilla leijailee kevyen hienostuneesti Ranskan niittyjen tuoksut. Haluan sellaiset tuoksut kotiinkin, mutta unohdin kysyä mistä ne tulevat. Onko huolestuttavaa, että Kroatiasta toin mukanani 2 kg pesupulveria, jotta sain yhtä ihanan vienon laventelin tuoksun petivaatteisiin kuin kaunissa talossammeVisin saarella ja nyt mietin taas tuoksujen tuomista. Aika harva hotelli on tiedostanut tuoksujen merkityksen viihtyvyyteen. Yhtä harva miettii musiikin merkitystä aamun aloitukselle ravintolassa.
Olen löytänyt hotellin, johon haluan palata tästä edes aina Tukholmaan mennessäni.
Seuraa mitä hellan ja viinilasin välissä tapahtuu
Follow, what´s happening between a stove and a wine glass
4 comments
Näyttääpä ihanalle! Mainiota että näitä ei-niin-ketjumaisia hotelleja löytyy jo tukullinen Tukholmasta. Jos on sellainen ihminen, joka välttelee kuin ruttoa hotelleja joiden huoneiden vessat ja kylppärit ovat lasiseinällisiä tai -ovellisia, niin voiko mennä Claraan? Hotellin omillakin sivuilla vilahteli kylpytilat, joista näytti olevan suora näkymä huoneeseen ja toki ikkunoista näkyviin kaupunkimaisemiin. Mitäs luulet, kelpaako yksityysyyttä hygieniahommissa kaipaavalle? Kiitos hyvästä suosituksesta!
Hurmaava sana tuli ensimmäisenä mieleen tästä hotellista.
Good girl, että vaihdoit paikkaa. Niin olisin minäkin tehnyt (vaikka pari kertaa, kröhöm)!
Ja hei, jos käytävillä leijailee vieno laventelin tuoksu, tiedän että viihtyisin varmasti 🙂
Onpa upea, tosin tuo lasiseinä kylppärissä ei ole koskaan oikein ollut mieleeni. Se ensimmäinen hotellinne ei tosiaan vastannut pyydettyä hintaa.
Varmasti tykkäisin, varsinkin kun käytävillä tuoksuu hyvältä. Olen niin tuoksufriikki, sillä on vaikutusta viihtyvyyteen samoin kuin musiikillakin! Onneksi ette jääneet siihen ylihintaiseen ja likaiseen mestaan…